Tuotanto-osasto tiedottaa marraskuussa 2020

11.11.2020

ELOKUVATUOTANTOJEN LISÄTUOTANTOTUKI

Elokuvatuotantojen lisätuotantotuen päätösaikataulua aikaistetaan.

Hakuilmoituksessa ilmoitetusta poiketen elokuvatuotantojen lisätuotantotukea koskevat päätökset tehdään jo viikolla 47.

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TIEDOTUSVIDEOT TUOTANTO- JA LEVITYSOSASTON ASIAKKAILLE

Kerromme tuotanto- ja levitysosaston asiakkaille kahdella tiedotusvideolla ajankohtaisista asioista, kuten pandemian vaikutuksista elokuvasäätiön tukitoimintaan ja vuoden 2021 näkymistä. Videot julkaistaan marras-joulukuun vaihteessa.

Toinen tiedotusvideo on suunnattu tuotannon tukiasiakkaille, kuten käsikirjoittajille ja tuotantoyhtiöille, toinen käsittelee puolestaan elokuvateatteri- ja levityspuolen asioita.

Kysymyksiä ja ehdotuksia videoilla käsiteltävistä aiheista voi lähettää 22.11. asti sähköpostilla osoitteeseen: reetta.hautamaki@ses.fi.

MUUTOS DRAAMASARJOJEN TUKEMISEEN VUODEN 2021 ALUSTA

Suomen elokuvasäätiön draamasarjojen (”sarjamuotoinen näytelmäelokuva”) tukeminen keskitetään vuonna 2021 draamasarjojen kehittämistukeen. Samalla draamasarjojen kehittämiseen suunnattuja tukivaroja lisätään.

Nykyisillä tai mahdollisesti laskevilla tukivaroilla elokuvasäätiö ei pysty merkittävällä tavalla tukemaan draamasarjojen tuotantoa. Muutoksen tarkoituksena on lisätä tuotantoyhtiöiden mahdollisuuksia panostaa draamasarjojen kehittämisvaiheeseen ja edistää entistä paremmin suomalaisten draamasarjojen laatua ja monimuotoisuutta.

Draamasarjoille (”sarjamuotoinen näytelmäelokuva”) suunnattujen tukivarojen suhteellinen osuus säätiön tukivaroista ei muutoksen myötä laske. Kehittämistuen enimmäismäärä yhdelle sarjatuotannolle on 250.000 €.

Tuotantotukea voi yhä hakea sarjamuotoisille dokumenteille ja animaatioille.

VUODEN 2021 ENSIMMÄINEN HAKUAIKA JA HAKUILMOITUKSET

Vuoden 2021 ensimmäinen hakuaika päättyy torstaina 7.1.2021 ja hallituksen päätöskokous on viikolla 9.

Hakuaika koskee seuraavia tuotanto-osaston käsittelyyn tulevia valtionavustuksia:

  • Kehittämis- ja tuotantotuki
  • Slate -kehittämistuki
  • 50/50 -tuotantotuki
  • Markkinointi- ja levitystuki
  • Tuki elokuvan kuvailutulkkaukseen ja tekstitykseen heikkokuuloisille
  • Henkilöille myönnettävät käsikirjoitusapurahat, kaikki lajityypit

Osa hakuilmoituksista on jo julkaistu kotisivuillamme, loput julkaistaan kuluvan viikon 46 aikana.

MUISTUTUKSIA ELOKUUN TIEDOTTEESTA:

  1. Hakijan tiedot ja hakijan liitteet

Edelleen muistutamme, että hakemusjärjestelmässä on tuenhakijalle kaksin eri päänäkymää:

  • Hakemukset, jossa tehdään itse hakemus ja ladataan vaadittavat liitteet
  • Hakijan liitteet, johon ladataan tuotantoyhtiötä koskevat asiakirjat

Lisäohjeistusta → Tukiopas, kohta 2. Kehittämistukihakemus/Tuotantotukihakemus

Muistisääntö on, että hakijalla voi olla käsittelyssä monta hakemusta, mutta vain yhdet hakijan liitteet. Jos havaitsette, että teillä on tuotantoyhtiötä koskevia asiakirjoja hakemuksen liitteissä, ladatkaa ne oikeaan paikkaan eli Hakijan liitteisiin.

  1. Rahoitussuunnitelma

Emme vaadi säätiön rahoitussuunnitelma-pohjan käyttämistä, mutta toivomme sitä. Ajantasainen, huolellisesti täytetty rahoitussuunnitelma nopeuttaa sekä esittelijöiden että käsittelijöiden työtä ja edistää hakemuksenne käsittelyä.

Käytitte mitä tahansa pohjaa, niin rahoituksen tilan ja rahoittajien nimen kirjaaminen on erittäin tärkeää!

Budjetointi-, rahoitussuunnitelma- ja tilityslomakkeet

Lue myös Tukioppaasta kohta ”Hyvä hakemus ja sujuva asiointi”