Hakuilmoitus: Kulttuuriviennin hanketuki
Kenelle
Kulttuuriviennin hanketukea voidaan myöntää elokuvan tuotantoyhtiölle tai kotimaisen elokuvan tekijälle tai tekijäryhmälle.
Päätös
Hanketuen haku on jatkuva. Hakemuksen käsittelyaika on noin 3–10 viikkoa sen saapumisesta liitteineen.
Hakuaika
Kulttuuriviennin hanketuen haku on jatkuva. Saapunut hakemus käsitellään seuraavassa elokuvasäätiön hallituksen kokouksessa.
Tuen tavoite
Tuen tavoitteena on edistää kotimaisen elokuvan ja sen tekijöiden kansainvälistymistä sekä vahvistaa kotimaisen elokuvan asemaa kansainvälisesti sekä laajentaa elokuva-alan ammattilaisten osaamista.
Kenelle?
Suomen elokuvasäätiö vastaa keskeisesti niiden elokuvien kulttuuriviennistä, joiden päätuotantomaa on Suomi. Toiminnan tarkoituksena on tehdä tunnetuksi suomalaista elokuvataidetta sekä edistää elokuvien levitystä ulkomailla.
Kulttuuriviennin tukea voidaan myöntää pääsääntöisesti elokuville, jotka ovat saaneet tuotantotukea säätiöltä. Tuen piiriin kuuluvat valmistuneet tai valmistumassa olevat pitkät elokuvat, lyhyt tai sarjamuotoiset näytelmä-, dokumentti-, animaatio- tai lastenelokuvat tai näiden yhdistelmä.
Kulttuuriviennin hanketukea voidaan myöntää elokuvan tuotantoyhtiölle, jolla on ammatilliset ja taloudelliset edellytykset elokuvan markkinointiin ja jakeluun, tai Suomessa rekisteröidylle yhteisölle, joka hallinnoi elokuvan kansainvälisiä kaupallisia hyödyntämisoikeuksia, tai kotimaisen elokuvan tekijälle tai tekijäryhmälle.
Mihin tarkoitukseen ja minkä suuruinen tuki?
Kulttuuriviennin hanketuki on tarkoitettu kotimaisen elokuvan vienninedistämistoimenpiteisiin. Hanketukea voidaan myöntää myös aiemmin julkaistujen elokuvien digitointiin, jos niillä on suomalaisen elokuvakulttuurin edistämisen kannalta merkittävää kansainvälistä kiinnostavuutta.
Pitkien näytelmäelokuvien A-luokan festivaaleilla tapahtuvaan festivaalilanseeraamiseen liittyvät matkakulut tulee hakea kulttuuriviennin matkatuesta, eikä niitä voida sisällyttää kulttuuriviennin hanketukeen. Lyhyt- ja dokumenttielokuvien festivaalimatkakuluja voidaan sisällyttää myös hanketukeen.
1.1.2025 alkaen tehdyissä päätöksissä tukea voidaan myöntää enintään 90 % elokuvasäätiön hyväksymistä kustannuksista.
Aiempia tukipäätöksiä voi katsoa elokuvasäätiön tukipäätökset-sivulta.
Milla perusteella hakemuksia arvioidaan?
Kulttuuriviennin hanketuki on harkinnanvaraista tukea. Tuen myöntäminen perustuu hakemusten kokonaisarviointiin ja keskinäiseen vertailuun. Arvioinnissa käytetään muun muassa seuraavia ohjeellisia perusteita:
Hakemusten arvioinnissa huomioidaan muun muassa hankkeen tuotannollis-taloudellinen toteutettavuus, kansainvälinen merkittävyys sekä hankkeen kyky tuottaa uusia kansainvälistymisen toimintatapoja. Lisäksi huomioidaan tuenhakijan taiteelliset, ammatilliset ja taloudelliset edellytykset hankkeen toteuttamiseksi sekä käytettävissä olevat määrärahat. Hankkeen muu rahoitus ja omarahoitus katsotaan eduksi arvioinnissa. Huomioon otetaan myös muut elokuvasäätiön myöntämät avustukset hakijalle.
Miten haetaan?
Tukea haetaan tukihakemusjärjestelmässä toimittamalla hakemus kaikkine liitteineen elokuvasäätiölle.
Tukihakemusjärjestelmässä täytetään hakemus, joka koostuu hakemuslomakkeesta ja järjestelmään ladattavista pakollisista liitteistä.
Ohje hakujärjestelmän käyttöön
Ennen tukihakemuksen tekemistä, tutustu huolellisesti tukimuodon tukioppaaseen.
Hakemuksen liitteet
Pakolliset hakemuksen liitteet:
- elokuvasäätiön mallin mukainen hankesuunnitelma
- hankkeen kustannusarvio
- hankkeen rahoitussuunnitelma
- muut rahoitussopimukset
Pakolliset hakijan liitteet:
- viimeksi päättyneeltä tilikaudelta vahvistettu ja tilintarkastettu (jos OYL:n ja TTL:n tai yhtiöjärjestyksen mukaan velvollinen valitsemaan tilintarkastajan) tilinpäätös
- voimassa oleva enintään 6 kuukautta vanha kaupparekisteriote
- enintään 3 kuukautta vanha todistus verojen maksamisesta
- enintään 3 kuukautta vanha todistus maksetuista eläkevakuutusmaksuista
- ajantasainen osakasluettelo (OYL 3 luku). Osakasluettelo toimitetaan kerran ja päivitetään, mikäli yhtiön omistuksessa tapahtuu muutoksia.
Erityisehdot
Tukea voidaan myöntää sellaisen kulttuurituotteena pidettävän elokuvan jakeluun,
- joka muodostaa taiteellisen kokonaisuuden;
- jonka sisältö perustuu kulttuuriarvoihin, joiden alkuperä on kulttuuri-identiteetissä; ja
- johon sisältyy merkittävä luovien tekijöiden ja esittävien taiteilijoiden panos ja heille maksettavien palkkojen ja palkkioiden osuus tuotantokustannuksista on merkittävä.
Hankkeen kustannukset hyväksytään ilman arvonlisäveroa. Mikäli tuensaajalla todistetusti ei ole oikeutta arvonlisäveron vähentämiseen, kustannukset voidaan hyväksyä arvonlisäveroineen.
Elokuvasäätiö voi pyytää päätöksen tekemistä varten tarpeelliseksi katsomiaan lisäselvityksiä tuenhakijalta.
Tuen myöntämisen edellytyksenä on, että tuensaaja on noudattanut mahdollisia aikaisempia tukisopimuksia ja tukien myöntämiselle asetettuja ehtoja.
Tuensaajan tulee tehdä kirjallinen selvitys sekä taloudellinen selvitys tuen käytöstä.
Elokuvasäätiö valvoo avustuksen käyttöä ja sillä on oikeus tarkastaa saajan taloutta ja toimintaa.
Hankkeen toteutunut kokonaisrahoitus ei saa ylittää hankkeen todellisia toteutuneita kustannuksia.
Tukea ei voida myöntää, jos hakemus on puutteellinen eikä asianmukaisia tietoja ole toimitettu sähköiseen hakujärjestelmään täydennyspyynnöstä huolimatta.
Tietoa päätöksestä
Suomen elokuvasäätiön hallitus päättää kulttuuriviennin hanketuet elokuvasäätiön johtajan esittelystä.
Hakijalle toimitetaan kirjallinen päätös.
Päätös tehdään seuraavassa elokuvasäätiön hallituksen kokouksessa hakemuksen saapumisesta liitteineen. Hakemusten käsittelyaika on noin 3–10 viikkoa.
Päätös perustuu lakiin valtion rahoituksesta elokuvakulttuurin edistämiseen (1174/2018) ja siihen sovelletaan valtionavustuslakia (688/2001) ja hallintolakia (434/2003).
Lisätiedot
Jaana Puskala
kansainvälisen osaston päällikkö
• kansainvälisen promootion johtaminen
• pitkien fiktioelokuvien kulttuuriviennin hanketuki
+358 9 6220 3026
Anni Asikainen
kulttuuriviennin suunnittelija
• sijaisuus 8.1.2024 alkaen
• dokumenttielokuvien festivaalistrategia
• dokumenttielokuvien matka-, hanke- sekä materiaali- ja markkinointituki
+358 9 6220 3049
Otto Suuronen
kulttuuriviennin suunnittelija
• lyhytelokuvien festivaalistrategia
• lyhytelokuvien matka-, hanke- sekä materiaali- ja markkinointituki
• Lyhyesti kerran kuussa -näytökset
• lyhytelokuvanäytösten kuratointi
+358 9 6220 3019