Hakuilmoitus: Koulutustuki

Kenelle

Koulutustukea voidaan myöntää elokuvateattereille, elokuvalevittäjille ja valtakunnallisesti merkittäville elokuvafestivaaleille.

Päätös

Koulutustuen haku on jatkuva. Hakemuksen käsittelyaika on noin 3–10 viikkoa sen saapumisesta liitteineen.

Hakuaika

Koulutustuella ei ole määrättyjä hakuaikoja. Haku on jatkuva.

Tuen tavoite

Suomen elokuvasäätiön tavoitteena on edistää laajaa ja kattavaa elokuvan tarjontaa ja jakelua tukemalla kotimaisen elokuvan laajaa saatavuutta ja kattavuutta eri jakeluteissä ja alustoilla sekä kansainvälisen elokuvan monipuolista tarjontaa Suomessa.

Koulutustuen tavoitteena on edistää elokuvien esityksen ja levityksen piirissä toimivien henkilöiden ammattitaidon ja osaamisen kehittymistä.

Kenelle?

Koulutustukea voidaan myöntää:

  • Suomessa rekisteröidyille, ammattimaisesti toimiville elokuvalevittäjille.
  • elokuvateatterin toiminnasta vastaavalle, Suomessa rekisteröidylle yhteisölle tai rekisteröidylle yhdistykselle, toiminimelle sekä elokuvateatteritoimintaa ylläpitävälle kunnalle tai kuntayhtymälle.
  • valtakunnallisesti merkittäville elokuvafestivaaleille.

Mihin tarkoitukseen ja minkä suuruinen tuki?

Koulutustukea voidaan myöntää esitys- ja levitystoiminnan piirissä toimivien henkilöiden osallistumiseen ammattitaitoa kehittäviin kansainvälisiin koulutusohjelmiin, koulutustilaisuuksiin tai verkkokursseille.

Tukea myönnetään ensisijaisesti sellaisten henkilöiden kouluttautumiseen, jotka eivät ole osallistuneet samaan koulutukseen aiemmin. Etusijalla ovat henkilöt ja hakijat, jotka eivät viimeisen viiden vuoden aikana ole osallistuneet tukikelpoisiin koulutuksiin.

Tuen määrä

Tukea voidaan myöntää kattamaan koulutusohjelman osallistumismaksu sekä kohtuulliset matka- ja majoituskulut ilman päivärahoja.

Tukea voidaan myöntää enintään 90 % elokuvasäätiön hyväksymistä kustannuksista.

Koulutustuki maksetaan tuensaajan käytössä olevalle suomalaiselle pankkitilille yhdessä erässä elokuvasäätiölle tilitettyjä toteutuneita kuluja vastaan loppuselvityksen liitteinä toimitettujen maksutositteiden mukaisesti.

Aiempia tukipäätöksiä voi katsoa elokuvasäätiön tukipäätökset-sivulta.

Miten haetaan?

Tukea haetaan tukihakemusjärjestelmässä lähettämällä hakemus kaikkine liitteineen elokuvasäätiöön.

Tukihakemusjärjestelmässä täytetään hakemus, joka koostuu hakemuslomakkeesta ja järjestelmään ladattavista pakollisista liitteistä. Koulutustukea voi hakea joko ennen koulutusta tai viimeistään 6 kuukautta matkan päättymisen jälkeen.

Yhdellä hakemuksella voi hakea tukea vain yhden henkilön koulutukseen kerrallaan. Jos koulutettavia on useita, tee kullekin oma hakemuksensa.

Koulutusohjelmaan osallistumisesta tehdään vapaamuotoinen raportti elokuvasäätiölle.

Ohje tukihakemusjärjestelmän käyttöön

Ennen tuen hakemista tulee hakijan tutustua huolellisesti tukimuodon hakuilmoitukseen ja tukioppaaseen.

Pakolliset liitteet

Tuenhakijan tulee ladata tukihakemusjärjestelmään tukihakemuksen liitteenä:

  • hakulomake (käytä SES:n lomakepohjaa)

Loppuselvityksen liitteet:

  • vapaamuotoinen raportti toteutuneesta koulutuksesta (1–2 sivua)
  • todistus koulutuksen suorittamisesta (mikäli saatavilla)
  • kirjanpitäjän varmentama kuluselvitys toteutuneista kuluista tositteineen (käytä Elokuvasäätiön lomakepohjaa)
  •  

Lomakkeet löytyvät säätiön kotisivuilta:

Lomakkeet

HUOM! Hakemuksen liitteet ladataan ko. hakemuksen liitteisiin nimeten liitetyypin mukaan.

Kaikki allekirjoitettavat dokumentit voi allekirjoittaa myös sähköisellä allekirjoituksella.

Millä perusteella hakemuksia arvioidaan?

Koulutustuki on harkinnanvaraista tukea. Tuen myöntäminen perustuu hakemusten kokonaisarviointiin ja keskinäiseen vertailuun. Arvioinnissa käytetään muun muassa seuraavia ohjeellisia perusteita:

Koulutukseen osallistuminen kehittää esitys- ja/tai levitystoiminnan ammattimaisissa tehtävissä työskentelevien henkilöiden ammattitaitoa ja osaamista. Lisäksi otetaan huomioon elokuvasäätiön käytettävissä olevat määrärahat. Hankkeen muu rahoitus ja omarahoitus katsotaan eduksi arvioinnissa.

Koulutustukeen oikeutettua on osallistuminen esimerkiksi EU:n Luova Eurooppa -ohjelman tukemiin markkinoinnin, levityksen ja esitystoiminnan ammattilaisille suunnattuihin koulutusohjelmiin tai -tilaisuuksiin. Tukea voidaan myöntää myös muihin kansainvälisiin koulutuksiin ja verkkokursseille.

Erityisehdot

Myönteisen tukipäätöksen edellytyksenä on mm., että tuenhakija on noudattanut mahdollisia aikaisempia tukisopimuksia ja tukien myöntämiselle asetettuja ehtoja sekä toimittanut säätiölle erääntyneet loppuselvitykset aikaisemmin myönnetyistä tuista. Jos tuenhakijalla on useampia hankkeita tukisuhteessa säätiöön, tuensaajan hankkeita voidaan tältä osin tarkastella yhtenä kokonaisuutena. Säätiö voi pyytää päätöksen tekemistä varten tuenhakijaa täydentämään aiemmin säätiölle toimittamaansa aineistoa. Tuensaannin edellytyksenä on myös, että hakija on toimittanut ajantasaiset tiedot hallinnoimistaan teattereistaan elokuvasäätiölle.

Tuen kohteena olevan hankkeen kulut on kirjattava omalle kustannuspaikalleen hakijan kirjanpidossa.

Tukea ei voida myöntää, jos hakemus on puutteellinen eikä asianmukaisia tietoja ole toimitettu sähköiseen hakujärjestelmään täydennyspyynnöstä huolimatta.

Tieto päätöksestä

Suomen elokuvasäätiön hallitus päättää koulutustuista elokuvasäätiön johtajan esittelystä.

Päätös tehdään seuraavassa elokuvasäätiön hallituksen kokouksessa hakemuksen saapumisesta liitteineen. Hakemusten käsittelyaika on noin 3–10 viikkoa. Hakijalle toimitetaan kirjallinen päätös.

Päätös perustuu lakiin valtion rahoituksesta elokuvakulttuurin edistämiseen (1174/2018) ja siihen sovelletaan valtionavustuslakia (688/2001) ja hallintolakia (434/2003).

Tuen maksaminen

Koulutustuki maksetaan tuensaajan käytössä olevalle suomalaiselle pankkitilille yhdessä erässä, kun tuen loppuselvitys on hyväksytty elokuvasäätiössä.

Lisätiedot

Esitys- ja levitystoiminnan asiantuntija Ilmari Arnkil, ilmari.arnkil@ses.fi, p. 09 6220 3035

Tutustu seuraavaksi huolellisesti tukioppaaseen

Esityksen tukien tukiopas

Siirry tukihakemusjärjestelmään

Tukihakemusjärjestelmä