Hakuilmoitus: Kulttuuriviennin matkatuki
Kenelle
Kulttuuriviennin matkatukea voidaan myöntää elokuvan tekijälle tai tuotantoyhtiölle matkakustannuksiin ulkomailla järjestettävään kansainväliseen elokuvatapahtumaan.
Päätös
Matkatuen haku on jatkuva. Hakemuksen käsittelyaika on noin 3–10 viikkoa sen saapumisesta liitteineen.
Hakuaika
Kulttuuriviennin matkatuen haku on jatkuva. Saapunut hakemus käsitellään seuraavassa elokuvasäätiön hallituksen kokouksessa.
Tuen tavoite
Tuen tavoitteena on edistää kotimaisen elokuvan tekijöiden kansainvälistymistä ja kansainvälistä levitystä sekä vahvistaa kotimaisen elokuvan asemaa kansainvälisesti ja laajentaa elokuva-alan ammattilaisten osaamista.
Kenelle?
Kulttuuriviennin matkatukea voidaan myöntää elokuvan tekijälle (taiteellisesti vastaavassa roolissa olevalle työryhmän jäsenelle) tai tuotantoyhtiölle matkakustannuksiin ulkomailla järjestettävään kansainväliseen elokuvatapahtumaan, jonka kilpailusarjassa tai muussa virallisessa ohjelmistossa tekijän tai tuotantoyhtiön elokuva esitetään.
Suomen elokuvasäätiö vastaa keskeisesti niiden elokuvien kulttuuriviennistä, joiden päätuotantomaa on Suomi.
Kulttuuriviennin tukea voidaan myöntää pääsääntöisesti elokuville, jotka ovat saaneet tuotantotukea säätiöltä. Tuen piiriin kuuluvat valmistuneet tai valmistumassa olevat pitkät elokuvat, lyhyt tai sarjamuotoiset näytelmä-, dokumentti-, animaatio- tai lastenelokuvat tai näiden yhdistelmä.
Mihin tarkoitukseen ja minkä suuruinen tuki?
Kulttuuriviennin matkatukea voidaan myöntää pääsääntöisesti elokuvan tekijöiden kohtuullisiin matkustuskustannuksiin (ei päivärahoihin). Tukea myönnetään lähtökohtaisesti silloin, kun kutsun esittänyt festivaali tarjoaa majoituksen vierailun ajaksi.
Matkatukea voidaan myöntää myös elokuvasäätiön aloitteesta syntyneille vienninedistämismatkoille.
Pitkien fiktioelokuvien A-luokan festivaaleilla tapahtuvaan festivaalilanseeraamiseen liittyvät matkakulut tulee hakea kulttuuriviennin matkatuesta, eikä niitä voida sisällyttää kulttuuriviennin hanketukeen. Lyhyt- ja dokumenttielokuvien festivaalimatkakuluja voidaan sisällyttää myös hanketukeen.
1.1.2025 alkaen tehdyissä päätöksissä tukea voidaan myöntää enintään 90 % elokuvasäätiön hyväksymistä kustannuksista. Matkatukea tulee hakea viimeistään 6 kuukautta matkan päättymisestä.
Kustannusarviossa huomioidaan hankkeen kustannukset ilman arvonlisäveroa. Mikäli tuensaajalla todistetusti ei ole oikeutta arvonlisäveron vähentämiseen, arvonlisävero voidaan huomioida kustannusarviossa.
Aiempia tukipäätöksiä voi katsoa elokuvasäätiön tukipäätökset-sivulta.
Millä perusteella hakemuksia arvioidaan?
Kulttuuriviennin matkatuki on harkinnanvaraista tukea. Hakemusten arvioinnissa huomioidaan kansainvälistymistä sekä tuotantoyhtiön että elokuvantekijöiden tarpeiden näkökulmasta. Arviointiin vaikuttaa myös matkan kohteena olevan elokuvatapahtuman kansainvälinen merkittävyys. Tukea myönnetään pääsääntöisesti silloin, kun kutsun esittänyt festivaali tarjoaa majoituksen vierailun ajaksi. Huomioon otetaan myös muut elokuvasäätiön myöntämät avustukset hakijalle.
Miten haetaan?
Tukea haetaan tukihakemusjärjestelmässä toimittamalla hakemus kaikkine liitteineen elokuvasäätiölle.
Tukihakemusjärjestelmässä täytetään hakemus, joka koostuu hakemuslomakkeesta ja järjestelmään ladattavista pakollisista liitteistä.
Ohje tukihakemusjärjestelmän käyttöön
Ennen tukihakemuksen tekemistä, tutustu huolellisesti tukimuodon tukioppaaseen.
Hakemuksen liitteet
Pakolliset hakemuksen liitteet:
- matkustussuunnitelma tai -raportti sisältäen perustelut elokuvatapahtuman merkityksestä elokuvan tai tekijän kansainvälistymiselle
- elokuvatapahtumaan esitetty kutsu
- yhteenveto matkustuskustannuksista sekä toteutuneisiin kustannuksiin perustuva selvitys (ote kirjanpidosta tai tositteet maksetuista kuiteista)
Erityisehdot
Tukea voidaan myöntää sellaisen kulttuurituotteena pidettävän elokuvan jakeluun,
- joka muodostaa taiteellisen kokonaisuuden;
- jonka sisältö perustuu kulttuuriarvoihin, joiden alkuperä on kulttuuri-identiteetissä; ja
- johon sisältyy merkittävä luovien tekijöiden ja esittävien taiteilijoiden panos ja heille maksettavien palkkojen ja palkkioiden osuus tuotantokustannuksista on merkittävä.
Matkan kustannukset hyväksytään ilman arvonlisäveroa. Mikäli tuensaajalla todistetusti ei ole oikeutta arvonlisäveron vähentämiseen, kustannukset voidaan hyväksyä arvonlisäveroineen.
Elokuvasäätiö voi pyytää päätöksen tekemistä varten tarpeelliseksi katsomiaan lisäselvityksiä tuenhakijalta.
Tuen myöntämisen edellytyksenä on, että tuensaaja on noudattanut mahdollisia aikaisempia tukisopimuksia ja tukien myöntämiselle asetettuja ehtoja.
Elokuvasäätiö valvoo avustuksen käyttöä ja sillä on oikeus tarkastaa saajan taloutta ja toimintaa.
Toteutunut kokonaisrahoitus ei saa ylittää matkan todellisia toteutuneita kustannuksia.
Tukea ei voida myöntää, jos hakemus on puutteellinen eikä asianmukaisia tietoja ole toimitettu sähköiseen hakujärjestelmään täydennyspyynnöistä huolimatta.
Tietoa päätöksestä
Suomen elokuvasäätiön hallitus päättää kulttuuriviennin matkatuet elokuvasäätiön johtajan esittelystä.
Hakijalle toimitetaan kirjallinen päätös.
Päätös tehdään seuraavassa elokuvasäätiön hallituksen kokouksessa hakemuksen saapumisesta liitteineen. Hakemusten käsittelyaika on noin 3–10 viikkoa.
Päätös perustuu lakiin valtion rahoituksesta elokuvakulttuurin edistämiseen (1174/2018) ja siihen sovelletaan valtionavustuslakia (688/2001) ja hallintolakia (434/2003).
Lisätiedot
Jenni Domingo
kulttuuriviennin suunnittelija
• pitkien fiktioelokuvien festivaalistrategia
• pitkien fiktioelokuvien matkatuki sekä materiaali- ja markkinointituki
+358 9 6220 3032
Anni Asikainen
kulttuuriviennin suunnittelija
• sijaisuus 8.1.2024 alkaen
• dokumenttielokuvien festivaalistrategia
• dokumenttielokuvien matka-, hanke- sekä materiaali- ja markkinointituki
+358 9 6220 3049
Otto Suuronen
kulttuuriviennin suunnittelija
• lyhytelokuvien festivaalistrategia
• lyhytelokuvien matka-, hanke- sekä materiaali- ja markkinointituki
• Lyhyesti kerran kuussa -näytökset
• lyhytelokuvanäytösten kuratointi
+358 9 6220 3019