Suomen elokuvasäätiön neuvottelukunta
Elokuvasäätiön neuvottelukunta on perustettu vuoden 2019 alussa astuneessa elokuvalaissa mainittujen tavoitteiden sekä elokuva-alan keskinäisen vuorovaikutuksen edistämiseksi. Elokuvasäätiön hallitus nimeää neuvottelukunnan jäsenet.
Neuvottelukunnan jäsenet edustavat elokuva-alan viranomaisia sekä niitä tahoja, joille säätiö voi elokuvalain mukaan myöntää tukea. Tuensaajia ovat tuotantoyhtiöt, elokuvien levitysyhtiöt, elokuvateatterit, elokuvafestivaalit ja käsikirjoittajat. Muita elokuvantekijöitä edustavat ohjaajat, jotka ovat suurin ammattiryhmä elokuvasäätiön kulttuuriviennin matkatuensaajissa.
Hallitus nimeää neuvottelukunnan jäsenet kolmeksi vuodeksi kerrallaan elokuva-alan ja sen sidosryhmien näkemyksiä kuultuaan. Nimeämisessä huomioidaan sukupuolten välinen tasa-arvo. Puheenjohtajana toimii elokuvasäätiön johtaja.
Neuvottelukunnan jäsenet 2025–2027:
Esittävä taho | Neuvottelukunnan jäsen |
Audiovisual Producers Finland – APFI ry | Tuottaja Aleksi Hyvärinen |
Kansallinen audiovisuaalinen instituutti | Apulaisjohtaja Marjo Kovanen |
Suomen elokuvaohjaajaliitto SELO ry | Ohjaaja Oskari Sipola |
Suomen elokuvateatteriliitto SEOL ry | Toimitusjohtaja Aku Jaakkola |
Suomen elokuvatoimistojen liitto SEL ry | Elokuvalevityksen johtaja Katarina Nyman |
Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry ja Käsikirjoittajien Kilta | Käsikirjoittaja Mikko Myllylahti |
Taiteen edistämiskeskus | Erityisasiantuntija Sari Ilmola |
Valtakunnallisesti merkittävät elokuvafestivaalit | Toiminnanjohtaja Johanna Råman |