Pitkät fiktiot
Elämää kuoleman jälkeen
- Lajityyppi
- Pitkät fiktiot
- Ohjaajat
- Klaus Härö
- Käsikirjoittajat
- Klaus Härö
- Tuottajat
- Leila Lyytikäinen, Elina Pohjola
- Ensi-ilta
- 6.3.2020
- SES-tuki
- 100 000 €
- Budjetti
- 960 000 €
- Tuotantoyhtiöt
- Citizen Jane Productions
- Levitysyhtiöt
- Nordisk Film
Nissen vaimo on juuri kuollut, mutta koska Nisse (Peik Stenberg) on jo surutyönsä tehnyt, ovat jäljellä enää käytännön järjestelyt. Nisse päättää, että hautajaisista tulee pienet ja ilman vieraita, jotka ottavat osaa ja valittelevat surua. Ystävät ja sukulaiset lähettävät kuitenkin kukkia ja soittelevat jatkuvasti. Nissen poika Stefan (Martin Paul) yrittää parhaansa mukaan luovia ja pysyä Nissen perässä ja saa lopulta isältään tehtäväksi kertoa hautajaisvieraille ettei heitä kaivata muistotilaisuuteen. Myös Nissen sisko Elsa (Lena Labart) saapuu paikalle, muuttaen asumaan Nissen taloon, entiseen lapsuuden kotiinsa. Elsalla on myös oma agendansa järjestelyissä Nissen vaimon poismenon jälkeen. Lopulta Nisse havahtuu ja ymmärtää, että hän ei ole ainoa, joka ikävöi hänen vaimoaan.
Hypnosis
- Kansainvälinen yhteistuotanto RU-FI
- Lajityyppi
- Pitkät fiktiot
- Ohjaajat
- Valery Todorovsky
- Käsikirjoittajat
- Lyubov Mulmenko
- Tuottajat
- Aleksi Hyvärinen, Toni Valla, Maxim Koropzov, Natalia Drodz
- Julkaisuvuosi
- 2020
- SES-tuki
- 125 000 €
- Budjetti
- 1 144 800 €
- Tuotantoyhtiöt
- Don Films Oy
Psykologinen draama 16-vuotiaasta Mikhailista, joka yrittäessään kaikin keinoin parantua unissakävelystä päätyy todistamaan nuoren naisen salaperäistä kuolemantapausta.
Guled & Nasra
- Lajityyppi
- Pitkät fiktiot
- Ohjaajat
- Khadar Ayderus Ahmed
- Käsikirjoittajat
- Khadar Ayderus Ahmed
- Tuottajat
- Mark Lwoff, Misha Jaari, Risto Nikkilä
- Ensi-ilta
- 12.11.2021
- SES-tuki
- 420 000 €
- Budjetti
- 1 241 000 €
- Tuotantoyhtiöt
- Oy Bufo Ab
- Levitysyhtiöt
- B-Plan Distribution
Haudankaivaja Guled vie itsensä äärirajoille yrittäessään yhdistää perheensä vastoinkäymisten keskellä.
Erik Kivisydän
- Lajityyppi
- Pitkät fiktiot
- Ohjaajat
- Ilmar Raag
- Käsikirjoittajat
- Livia Ulman, Andris Feldmanis
- Tuottajat
- Aleksi Bardy, Riina Sildos
- Julkaisuvuosi
- 2022
- SES-tuki
- 150 000 €
- Budjetti
- 4 039 000 €
- Tuotantoyhtiöt
- Helsinki-filmi Oy
Den längsta dagen
- Kansainvälinen yhteistuotanto SE-FI
- Lajityyppi
- Pitkät fiktiot
- Ohjaajat
- Jonas Selberg Augustsén
- Käsikirjoittajat
- Jonas Selberg Augustsén
- Tuottajat
- Annalisa Schmuckli, Saana Räntilä
- Julkaisuvuosi
- 2020
- SES-tuki
- 100 000 €
- Budjetti
- 2 116 000 €
- Tuotantoyhtiöt
- Empire Pictures Oy
The Innocents
- Kansainvälinen yhteistuotanto NO-FI
- Lajityyppi
- Pitkät fiktiot
- Ohjaajat
- Eskil Vogt
- Käsikirjoittajat
- Eskil Vogt
- Tuottajat
- Maria Ekerlov, Mark Lwoff, Misha Jaari
- Ensi-ilta
- 8.4.2022
- SES-tuki
- 105 000 €
- Budjetti
- 3 028 000 €
- Tuotantoyhtiöt
- Oy Bufo Ab
- Levitysyhtiöt
- B-Plan Distribution
Maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla saaneessa yliluonnollisessa trillerissä lasten viattomat leikit saavat pimeän käänteen. Oslolaisen lähiön pihapiirissä joutilaita kesälomapäiviä viettävät lapset löytävät salatut kykynsä, ja alkaa elämän ja kuoleman kamppailu – aivan aikuisten silmien alla. The Innocents on taianomainen kauhutarina lasten mielikuvituksesta ja sen pelottavasta voimasta.
O2
- Kansainvälinen yhteistuotanto EE-FI
- Lajityyppi
- Pitkät fiktiot
- Ohjaajat
- Margus Paju
- Käsikirjoittajat
- Tiit Aleksejev, Eriikka Etholén-Paju, Tom Abrams
- Tuottajat
- Esko Ribs, Kristian Taska, Jukka Helle
- Julkaisuvuosi
- 2020
- SES-tuki
- 150 000 €
- Budjetti
- 2 177 000 €
- Tuotantoyhtiöt
- Solar Films Oy
O2 on tositapahtumiin perustuva trilleri. Sen kertoo virolaisista, neuvostoliittolaisista ja suomalaisista vakoojista juuri ennen toista maailmansotaa, jotka leikkivät keskenään jatkuvaa kissa-hiiri-leikkiä.