Kansainvälinen osasto siirtynyt esityskopioiden digitaaliseen jakeluun

Suomen elokuvasäätiö on siirtynyt kansainvälisten esityskopioiden digitaaliseen jakeluun. Sähköisesti tapahtuvaa toimitusta varten olemme ottaneet käyttöön Cinepron luoman pilvipalveluun pohjautuvan järjestelmän, joka mahdollistaa esityskopioiden digitaalisen toimituksen kansainvälisille festivaaleille tai muihin elokuvasäätiön yhteistyötahojen järjestämiin elokuvatapahtumiin. Siirtymä digitaaliseen jakeluun on tapahtunut asteittain vuoden 2020 aikana.   

DCP- tai ProRes-esityskopiot ladataan Suomen elokuvasäätiön suojatulle serverille, minkä jälkeen ne voidaan jakaa esittäjille salasanasuojatuilla latauslinkeillä. Tiedostojen sisältö tarkistetaan ennen jakelua. Kansainvälisiin esityskopioihin tulee jatkossa sisällyttää myös elokuvasäätiön englanninkielinen alkutunniste. 

Digitaalisen jakelun edut ulottuvat niin ekologisuuteen kuin aiempaa nopeampaan materiaalin toimitukseen. Käytännössä elokuvien esityskopiot ovat yhä elokuvateatteritasoisessa DCP-formaatissa, mutta yksittäisten kovalevyjen sijaan ne sijoitetaan suojatulle serverille, josta ne voidaan nostaa digitaaliseen pilvipalveluun ja siten ladattavaksi festivaaleille ympäri maailmaa. Sähköisen pilven kautta tapahtuvat siirrot ovat myös helppoja ja turvallisia, kun tiedostot voidaan toimittaa salasanasuojattuina ilman pelkoa vahingoittumisesta tai hajoamisesta.    

Fyysisistä esityskopioista hiljalleen luopuminen on merkittävä muutos elokuvasäätiön hiilijalanjälkeen, sillä aiemmin fyysisiä kovalevykopioita on kuljetettu ympäri maailmaa esimerkiksi lentorahtina. Erityisesti käynnissä oleva Covid-19-pandemia on myös synnyttänyt tarpeen lukuisille virtuaalifestivaaleille, mikä on kasvattanut digitaalisen jakelun merkitystä kansainvälisellä festivaalikentällä.  

Haluamme muistuttaa myös, että kulttuuriviennin hanketuen kautta on mahdollista hakea tukea aiemmin julkaistujen elokuvien digitointiin, jos niillä on suomalaisen elokuvakulttuurin edistämisen kannalta merkittävää kansainvälistä kiinnostavuutta.  

Jakelupalveluun liittyvät lisätiedot ja kansainvälisten esityskopioiden toimitusohjeet: 

Arttu Manninen, kulttuuriviennin assistentti 
arttu.manninen@ses.fi
+358 44 491 9069
 

SES-alkutunnisteet

Suomen elokuvasäätiön kansainvälisen osaston työnjako  

Vieritä ylös