Elokuvasäätiö kunnioittaa Kari Uusitaloa työstään säätiön ja suomalaisen elokuvan hyväksi

Tänään tiistaina 15.10.2019 on kulunut tasan 50 vuotta Suomen elokuvasäätiön perustamisasiakirjan allekirjoittamisesta. Elokuvasäätiön toiminta käynnistyi tammikuussa 1970, ja ensimmäinen työntekijä oli tuolloin 36-vuotias Kari Uusitalo.

Suomi-Filmissä työskennellyt Uusitalo työskenteli säätiössä asiamiehenä, pääsihteerinä ja tutkijana. Hänen uransa keskeisiin saavutuksiin kuuluu myös suuri kansallisfilmografiaprojekti, jonka parissa hän työskenteli 80-luvun lopulta 90-luvulle.

Suomen elokuvasäätiö kiittää Uusitaloa työstään suomalaisen elokuvan hyväksi nimeämällä toimitilojensa neuvotteluhuoneen Kari Uusitalo -neuvotteluhuoneeksi.

Uusitalon urasta elokuvasäätiöllä voi lukea Kalle Kinnusen kirjoittamasta kirjasta Elokuvasäätiön tuella – Suomalaista elokuvaa tekemässä 1969–2019. Kirja käsittelee 50 vuotta suomalaisen elokuva-alan historiaa ja tekemisen kehitystä Suomen elokuvasäätiön näköalapaikalta. Kirja on myynnissä elokuvasäätiön keskuksessa sekä hyvin varustelluissa kirjakaupoissa ja verkkokaupoissa.

Kuva: Toiminnan käynnistyessä 1970 elokuvasäätiö sijaitsi Kari Uusitalon salkussa ennen toimitilojen hankkimista. Salkku luovutettiin 2005 Suomen elokuva-arkiston (nyk. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti) kokoelmiin.

Vieritä ylös