Ro

Ro

Kansainvälinen yhteistuotanto PL-FI
Magda Osińska, Bartosz Wierzbięta
Magda Osińska
Grzegorz Wacławek, Piotr Szczepanowicz, Tom Carpelan, Ira Carpelan
€150000
€2950000
Eräänä päivänä 12-vuotias poika nimeltä Teo ja nuori flamingo Ro tapaavat sattumalta romuttamon pihalla. Teo on kiinnostunut valokuvauksesta ja mutta kaipaa todellista ystävää. Ro lähtee Flamingolahdesta ja seuraten kauniin musiikin ääntä hän aloittaa matkan kaupunkiin huolimatta hänen isänsä varoituksista. Flamingo-heimo pelkää ihmisiä ja uskoo heidän tuovan vain harmeja. Mutta Ro ihastuu ihmisten maailmaan välittömästi ja tulee erottamattomaksi uuden ystävänsä Teon kanssa. He tapaavat romuttamon pihalla, ja yhdessä he onnistuvat pakenemaan häijyä vahtimestaria. Ro pidetään salassa Teon huoneessa ja ainoa Teon lisäksi, joka tietää Ron olemassaolosta, on Mia, Teon naapuri. Ystävien retki teatteriin antaa triolle aivan uudet olosuhteet. Ron odottamaton esiintyminen lavalla vauhdittaa hänen uraansa balettitanssijana. Ron puvun ansiosta, kukaan ei tunnista häntä flamingoksi. Ro ja ystävät eivät harhaudu vaikka Ron maineesta tanssijana – he tietävät, että vahtimestari on heidän jäljillään. Yhdessä kolmikon on estettävä vahtimestarin pahat aikeet ja palautettava rauha Flamingolahdelle.
Filmkompaniet Alpha
Animoon