DocsBarcelonan kilpasarjassa kaksi suomalaiselokuvaa

Veeran maaginen elämä ja Olliver Hawk on valittu tänä vuonna verkkoon siirtyneen espanjalaisfestivaalin ohjelmistoon.

Tonislav Hristovin ohjaama Veeran maaginen elämä ja Arthur Franckin ohjaama Olliver Hawk saivat molemmat ensi-iltansa alkuvuodesta 2019. Molemmat saivat hyvin festivaalinäkyvyyttä jo ilmestymisvuonnaan – Veeran maaginen elämä peräti 42 esitystä kansainvälisissä tapahtumissa.

Veeran maaginen elämä kertoo nuoresta aikuisesta, joka käsittelee traumaattista lapsuuttaan muun muassa live-roolipelaamisen avulla. Elokuva sai ensi-iltansa Sundancen elokuvajuhlilla.

Olliver Hawk on elokuva 1950-luvulla toimintansa aloittaneesta, sittemmin julkkikseksi nousseesta hypnotisoijasta, jolla oli yhteyksiä myös poliittiseen elämään. Sen ensi-ilta oli CPH:DOX-festivaalilla.

Elokuvat kilpailevat 11 muun dokumenttielokuvan kanssa DocsBarcelona-festivaalin Official Section Panoramassa. Sarjan pääpalkinto on arvoltaan 5000 euroa.

Lue lisää: docsbarcelona.com/en/

Vieritä ylös