Top 20: Nälkäpeli: Balladi laululinnuista ja käärmeistä ja Poika ja haikara avasivat ylivoimaisena kärkikaksikkona
Viikonlopun kärkikaksikko keräsi kahdestaan 46 % viikonlopun kokonaiskatsojamäärästä.
Viikonlopun katsotuimmaksi ylsi ensi-illassa ollut Francis Lawrencen ohjaama Nälkäpeli: Balladi laululinnuista ja käärmeistä. Elokuva keräsi viikonloppuna 20 694 katsojaa, ennakot mukaan lukien 22 529. Hittielokuvasarjan esiosa on ensimmäinen Nälkäpeli-elokuva kahdeksaan vuoteen. Lawrence ohjasi sarjan kolme edellistäkin osaa (2013–2015), jotka keräsivät Suomessa yhteensä lähes 590 000 katsojaa. Yhteensä sarjan neljälle edeltävälle osalle on kertynyt katsojia Suomessa 785 000.
Hayao Miyazakin animaatioelokuva Poika ja haikara taas avasi 13 113 katsojalla (ennakot mukaan laskien 15 386). Ohjaajan katsotuimmat elokuvat Suomessa ovat olleet Henkien kätkemä (2001, ensi-ilta 2002) 56 035 ja Naapuri Totoro (1988, ensi-ilta 2006) 47 869 katsojalla.
Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet nousi vuoden katsotuimmaksi kotimaiseksi ohi Risto Räppääjän ja villin koneen. Vuosilistalla Alma Pöystin ja Jussi Vatasen tähdittämä elokuva on nyt sijalla viisi 206 817 katsojallaan.
Viikko sitten ensi-iltaan tullut ruotsalaisanimaatio Kuka olet, Mimmi Lehmä? piti ensi-iltaviikkonsa katsojaluvun ja nousi viikkolistalla nyt neljänneksi.
Viikonloppu tarjosi myös kaksi uutta kotimaista dokumenttia. Vain yhdessä salissa esitetty Turbonegro-yhtyeen Turbojugend-faniyhteisöstä kertova Jukka Pihlajaniemen ohjaama We Just Wanna Have a Good Time All the Time keräsi 44 katsojaa (ennakoiden kanssa 72). Laajempaan levitykseen tuotu Sami van Ingenin ja Mika Taanilan ohjaama Monica in the South Seas keräsi yhdeksässä teatterissa 21 katsojaa (ennakoiden kanssa, jotka eivät sisällä festivaalinäytöksiä 79 katsojaa).
Elokuva | Ensi-ilta | Saleja | Katsojat viikonloppuna | Katsojat yhteensä | Levittäjä | |
1 | Nälkäpeli: Balladi laululinnuista ja käärmeistä | 17.11.2023 | 113 | 20 694 | 22 529 | Nordisk FI |
2 | Poika ja haikara | 17.11.2023 | 73 | 13 113 | 15 386 | Mondo |
3 | The Marvels | 8.11.2023 | 59 | 3 727 | 19 752 | WDS FI |
4 | Kuka olet, Mimmi Lehmä? | 10.11.2023 | 87 | 3 362 | 7 923 | SF FI |
5 | Mummola | 10.11.2023 | 87 | 3 105 | 12 822 | Aurora |
6 | Kuolleet lehdet | 15.9.2023 | 60 | 3 078 | 206 817 | B-Plan |
7 | Five Nights at Freddy’s | 27.10.2023 | 50 | 3 026 | 92 164 | Finnkino FI |
8 | Killers of the Flower Moon | 20.10.2023 | 42 | 2 675 | 45 138 | Finnkino FI |
9 | Ryhmä Hau: Mahtielokuva | 6.10.2023 | 53 | 2 592 | 105 227 | Finnkino FI |
10 | Trolls: Bändi koossa | 20.10.2023 | 46 | 2 462 | 31 509 | Finnkino FI |
11 | Sound of Freedom | 3.11.2023 | 47 | 2 046 | 15 072 | Future Film |
12 | Antero Varovainen ja onnenkivi | 13.10.2023 | 41 | 1 827 | 48 511 | Nordisk FI |
13 | Lapua 1976 | 1.9.2023 | 44 | 1 603 | 163 881 | Finnkino FI |
14 | Venetsian Aaveet | 15.9.2023 | 25 | 1 216 | 68 269 | WDS FI |
15 | Oppenheimer | 21.7.2023 | 18 | 836 | 391 015 | Finnkino FI |
16 | Je’vida | 20.10.2023 | 30 | 745 | 11 863 | Future Film |
17 | Barbie | 21.7.2023 | 13 | 586 | 677 282 | WB FI |
18 | Saw X | 29.9.2023 | 19 | 558 | 41 138 | Nordisk FI |
19 | Ihmeiden äärellä | 3.11.2023 | 31 | 556 | 4 971 | Cinemanse |
20 | Valoa valoa valoa | 13.10.2023 | 13 | 465 | 13 633 | Nordisk FI |