Top 20: Kotimaisten elokuvien katsojaosuus oli viikonloppuna yli 60 %

5.2.2024

Myrskyluodon Maija jatkoi ylivoimaisena ykkösenä. Kolmantena viikonloppunaan elokuva keräsi 39 554 katsojaa eli vain 13 % vähemmän kuin viikko sitten. Yhteensä elokuvalla on jo 191 242 katsojaa.

Miia Tervon ohjaama Ohjus (kuva) avasi toiseksi katsotuimpana 7 858 katsojalla. Elokuvan pääosassa nähdään Oona Airola, joka voitti roolistaan vastikään parhaan näyttelijän Dragon-palkinnon Göteborgin kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Kotimaisten elokuvien katsojaosuus on ollut alkuvuodesta ja erityisesti Myrskyluodon Maijan ensi-illan jälkeen todella korkea. Viikonloppuna kotimaisten elokuvien prosenttiosuus oli peräti 60,1 %. Alkuvuoden prosentti on sekin hyvin korkea 48,6 %.

Viikon kolmanneksi katsotuin elokuva oli myös ensi-illassa ollut Matthew Vaughnin ohjaama vakoojatoimintakomedia Argylle. Elokuva keräsi 6 808 katsojaa.

Viikon kolmas ensi-ilta brittiläinen Charlotte Reganin ohjaama Sisupussi keräsi 413 katsojaa 27 teatterissa.

 

  Elokuva Ensi-ilta Saleja Katsojat viikonloppuna Katsojat yhteensä Levittäjä
1 Myrskyluodon maija 19.1.2024 129 39 554 191 242 Nordisk FI
2 Ohjus 2.2.2024 110 7 858 7 897 SF FI
3 Argylle 2.2.2024 55 6 808 6 808 Finnkino FI
4 Anyone But You 27.12.2023 36 4 161 53 302 SF FI
5 Vonkka 8.12.2023 38 3 276 142 124 WB FI
6 The Zone of Interest 26.1.2024 52 3 136 9 312 SF FI
6 Past Lives 26.1.2024 54 3 126 12 105 Cinemanse
8 Poor Things 12.1.2024 49 3 039 33 345 WDS FI
9 Räkä ja Roiskis 19.1.2024 70 2 771 13 081 Cinemanse
10 Muuttomatka 22.12.2023 40 2 648 61 278 Finnkino FI
11 Syke-elokuva: Särkynyt sydän 25.12.2023 53 2 498 111 761 Finnkino FI
12 Toive 15.12.2023 40 2 096 84 280 WDS FI
13 Kuolleet lehdet 15.9.2023 50 2 026 295 805 B-Plan
14 Mean Girls 12.1.2024 34 1 596 24 147 Finnkino FI
15 Perfect Days 26.1.2024 25 1 091 3 423 Future Film
16 Pelle Hermanni ja hypnotisoija 22.12.2023 32 1 065 41 800 SF FI
17 Napoleon 22.11.2023 13 1 057 114 805 SF FI
18 Nälkäpeli: Balladi laululinnuista ja käärmeistä 17.11.2023 18 995 114 039 Nordisk FI
19 Aquaman and the Lost Kingdom 20.12.2023 20 876 44 600 WB FI
20 The Holdovers 5.1.2024 27 795 22 081 Finnkino FI