Toiveiden koulu palkittiin Münchenissa

3.5.2021

Ohjelmistossa myös Lost Boys ja kaksi vähemmistöyhteistuotantoa. DOK.fest München -festivaali alkaa 5.5.2021.

Mohamed El Aboudin ohjaama dokumenttielokuva Toiveiden koulu sai saksalaisfestivaalin SOS-Children Villages -palkinnon. Se myönnetään elokuvalle, joka tuo lasten ja nuorten näkökulman merkittävällä tavalla esille. Elokuva esitetään festivaalin DOK.horizonte-sarjassa ja palkinto luovutetaan 5.5.2021.

Toiveiden koulu (School of Hope) sai kansainvälisen ensi-iltansa 29.4. alkaneella Hot Docs -festivaalilla. Suomessa elokuva on palkittu Tampereen elokuvajuhlien kotimaisessa sarjassa erikoispalkinnolla ja DocPointissa tuomariston erikoismaininnalla. Toiveiden koulu kuvaa marokkolaisen paimentolaisheimon pyrkimyksiä saada lapsilleen koulutus hankalissa olosuhteissa.

Festivaalilla esitetään myös tehokkaan kansainvälisen startin saanut Lost Boys, joka on valittu jo mm. CPH:DOXiin, Hot Docsiin ja Krakovan festivaalille. Kansainväliset vähemmistöyhteistuotannot Life of Ivanna sekä elokuvasäätiön tukema The Other Side of the River ovat myös Münchenin ohjelmistossa.

DOK.fest Münchenin verkkosivut