Siltojen alta tulevaisuuden ihmiselle Venetsian VR Expanded -kilpailussa

2.9.2020

Tuotantoyhtiö Thinkseedin tiedote

Suomalainen virtuaalianimaatio Siltojen alta tulevaisuuden ihmiselle saa kansainvälisen ensi-iltansa 77. Venetsian elokuvajuhlien VR Expanded kilpasarjassa. Siltojen alta tulevaisuuden ihmiselle on ensimmäinen suomalainen VR-elokuva Venetsian elokuvajuhlilla sitten VR -kilpasarjan perustamisen jälkeen vuonna 2017.

Siltojen alta tulevaisuuden ihmiselle antaa katsojalle mahdollisuuden hetkeen Johan Knut Harjun (1910–1976) kanssa 1960-luvun Helsingissä. Harju oli Helsingin katuja ikänsä kahlannut mies, joka oli itseoppinut kirjoittaja ja perinteen kerääjä, mutta myös asunnoton alkoholisti. Harjulla oli rankasta elämäntyylistään huolimatta ainutlaatuinen kyky kertoa asunnottomien alkoholistien näkemästä ja kokemasta Helsingistä. Virtuaalikokemuksessa yhdistettiin 360 -kuvattua materiaalia Ratikkamuseon raitiovaunun sisältä, Helsingin kaupunginmuseon valokuva- arkiston kuvia sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seura / Perinteen ja nykykulttuurin kokoelman arkistoituja haastatteluja yhdistettynä Harjun piirrostyylin inspiroimaan animaatioon.

Siltojen alta tulevaisuuden ihmiselle on ohjaaja ja käsikirjoittaja Hanna Västinsalon toinen virtuaalielokuva ja ensimmäinen animaatioteos. Hänen esituotannossa oleva kolmas virtuaalielokuva, Handle Productions tuottama Yksin yössä, on valittu Venetsian elokuvajuhlien Gap Financing -markettiin, jossa festivaali tukee 12 virtuaalielokuvan rahoitusta. “Siltojen alta tulevaisuuden ihmiselle -elokuva sai alkunsa kun törmäsin Hack4FI tapahtumassa folkloristeihin Maija Karasvaaraan sekä Heli Paakkoseen, joka tekee Harjusta väitöskirjatutkimusta. Idea hetkeen Harjun seurassa syntyi ja matkaa tukemaan lähti Helsingin kaupunginmuseo. Minua virtuaalitodellisuus kiehtoo juuri sen mahdollisuudessa viedä ihminen matkalle tilaan, henkiseen sekä fyysiseen. Harjun tapa kertoa tapahtumista maalasi kuvia paikoista, joista pystyi lähteä luomaan kokemusta. Tämä projekti on saatu kasaan pienen ryhmän sisulla ja luovalla hulluudella kokeilla tarinankerronnan tekniikoita. On uskomatonta, että nyt kilpailemme VR:n parhaiden projektien kanssa Venetsiassa.”

Teoksen animaattori on Juulia Kääriä. Hän on animaationtekijä, joka on erikoistunut perinteisen animaation vahvuuksien hyödyntämiseen uudella teknologialla. “Pyrkimykseni teoksen visualisoinnissa oli luoda mahdollisimman kiehtova, karu ja sympaattinen kokonaisuus. J.K. Harjun omat piirrokset inspiroivat erityisesti hahmosuunnittelua, lisäksi hain tietynlaista eteerisyyttä luonnon elementeistä. Teoksen ohjelmointi oli itsessään luova prosessi, jotta piirrosanimaatio sulautuisi onnistuneesti VR-maailmaan.”

Teoksen 360 -äänimaiseman on suunnitellut Jani Hietanen, teknisestä tuesta vastaa Pyry Kääriä, museoraitiovaunun 360-kuvauksesta Toni Pasanen ja tuotannosta tuotantoyhtiö Thinkseed, tuottajina Hanna Västinsalo sekä Cyril Abraham. Tuotantoa ovat tukeneet Helsingin kaupunginmuseo, Suomen Kulttuurirahasto, Taike ja AVEK. Suomen ensi-iltansa teos sai Helsingin kaupunginmuseon J.K. Harjulle omistetussa Pullopostia Kurvista -näyttelyssä.