Seidi Haarla on yksi vuoden 2021 Shooting Stars -tähdistä

12.1.2021

Eurooppalaiseen promootio-ohjelmaan valittiin 10 näyttelijää. Seidi Haarla esittää pääosaa tulevassa Hytti nro 6 -elokuvassa.

European Film Promotion (EFP) julkaisi tänään vuoden 2021 Shooting Stars -tähdet eli kymmenen eurooppalaista näyttelijää, jotka ovat tekemässä urallaan kansainvälistä läpimurtoa.

Tavallisesti Berlinalen elokuvajuhlilla järjestettävä ohjelma toteutuu tänä vuonna kolmipäiväisenä verkkotapahtumana 23.–25.2.2021. Päivien aikana näyttelijät pääsevät esittäytymään kansainväliselle elokuva-alalle ja medialle sekä suurelle yleisölle EFP:n Home of Acting Talent -alustalla. Näyttelijät pääsevät muun muassa tapaamaan kansainvälisissä tuotannoissa työskenteleviä roolittajia (casting directors).

Seidi Haarla (s. 1984) on Teatterikorkeakoulusta valmistunut näyttelijä, joka tunnetaan muun muassa tv-sarjoista Myrskyn jälkeen ja Hiljaisten palvelijat sekä autofiktiivisistä näyttämöteoksista Traumaruumis ja Uusi lapsuus. Valkokankaalla hänet on nähty elokuvassa Tottumiskysymys.

Haarlalla on pääosa Juho Kuosmasen ohjaamassa draamaelokuvassa Hytti nro 6, jonka odotetaan saavan ensi-iltansa myöhemmin tänä vuonna. Rosa Liksomin romaaniin perustuva elokuva sijoittuu Venäjälle ja kertoo junamatkalla kohtaavista suomalaisesta opiskelijasta ja venäläisestä kaivosmiehestä. Elokuvan tuottaa Elokuvayhtiö Aamu.

Kolmihenkinen raati valitsi kymmenen näyttelijää eurooppalaisten ehdokkaiden joukosta. Raati piti Haarlan intuitiivisestä ja vilpittömästä suorituksesta Hytti nro 6:n pääroolissa: ”Hänen hiljainen voimansa ja suora avoimuutensa houkuttelee mukaansa, hitaasti mutta varmasti, kun hänen hahmonsa herää eloon. Hän huokuu itsevarmuutta uhraamatta hienovaraisuutta, tuoden syvää intensiteettiä roolisuoritukseensa.”

Raadissa olivat mukana amerikkalainen casting director Cassandra Han, kosovolaisohjaaja Antoneta Kastrati sekä tanskalaistuottaja René Ezra. Seidi Haarlan lisäksi Shooting Starsissa ovat mukana näyttelijät Nicolas Maury (Ranska), Albrecht Schuch (Saksa), Natasa Stork (Unkari), Fionn O’Shea (Irlanti), Elena Jakstaite (Liettua), Martijn Lakemeijer (Alankomaat), Sara Klimoska (Pohjois-Makedonia), Alba Baptista (Portugali) and Gustav Lindh (Ruotsi).

Suomen elokuvasäätiö on EFP:n jäsen ja tukee Shooting Stars -ohjelmaa.