Sadalle hakemukselle yhteensä yli 2,5 miljoonaa euroa tukea Elokuvasäätiön syyskuun päätöskokouksessa
Tuotannon tukia haettiin 118 hakemuksella, joista 26 oli tuotantotukihakemuksia, 80 kehittämistukihakemuksia ja 12 markkinointi- ja levitystukihakemuksia.
Tuotantotukea myönnettiin 46 prosentille hakemuksista eli 12 hankkeelle, joista kaksi on pitkiä fiktioelokuvia. Tuotantoyhtiö Lucy Loves Dramalle myönnettiin tuotantotuki pitkälle näytelmäelokuvalle Nälkävuosi. Aki Ollikaisen romaaniin perustuvan elokuvan ohjaajaksi ja käsikirjoittajaksi on kiinnitetty Mikko Kuparinen. Don Films toimii vähemmistöyhteistuottajana tuotantotukea saaneessa näytelmäelokuvassa Hypnosis, jonka ohjaaja on Valery Todorovsky. Elokuvan päätuottaja on venäläinen Marmot Film.
Tuotantoon lähtee myös kuusi pitkää dokumenttielokuvaa, joista yksi on vähemmistöyhteistuotanto. Joukossa on muun muassa Virpi Suutarin dokumenttielokuva Aalto, joka kertoo modernismin mestareista Alvar ja Aino Aallosta, tuottajana Timo Vierimaa Euphoria Film -yhtiöstä. Marko Röhr ohjaa Luontosinfonia-nimisen hankkeen, jossa Panu Aaltion sinfoniaorkesterille, kuorolle ja solistille säveltämä teos yhdistyy luontokuvaukseen. Röhr tuottaa teoksen Hanna Järvisen kanssa MRP Matila Röhr Produtionsille.
Muut tuotantotuet menivät lyhyelle lasten- ja nuortenelokuvalle Laikalle (ohj. Leeni Linna), joka on virolais-suomalainen vähemmistöyhteistuotanto, lyhyelle dokumenttielokuvalle Vaeltajat (ohj. Otto Heikola), lyhytelokuvalle Explosionen av en badring (ohj. Tommi Seitajoki) sekä Tuffi Filmsin lyhytelokuvien sarjalle Yksittäistapaus. Kyseessä on Yksittäistapauksen toinen tuotantotuki, jolla tuotantoon lähtee kuusi lyhytelokuvaa. Sarjan viisi ensimmäistä lyhytelokuvaa saivat tuotantotukea toukokuussa 2018.
Kehittämistuessa myönteinen päätös tehtiin noin 34 prosentille hakemuksista. Kehittämistukea sai kahdeksan pitkää näytelmäelokuvaa, kuusi tv-sarjaa, kahdeksan pitkää dokumenttielokuvaa, kaksi lyhyttä dokumenttielokuvaa sekä kolme fiktiivistä lyhytelokuvaa, joista yksi on animaatio.
Kaikki tuotannon tukipäätökset: https://www.ses.fi/tukitoiminta/tukipaeaetoekset/tuotanto/
Esityksen ja levityksen tukia jaettiin 43 hankkeelle. Art house -elokuvateattereiden erillistukea saivat helsinkiläinen Kino Sheryl sekä Pop Up Kino -toimintaa järjestävä Origine. Kuudelle hakijalle myönnettiin elokuvateatterin kunnostustukea ja yhdelle hakijalle koulutustukea. Kuusi elokuvaa saa Suomessa teatterilevityksen ohjelmistotuen avulla – näistä yhdelle myönnettiin myös tukea suomenkieliseen dubbaukseen. Tallenteiden markkinointi- ja levitystukea myönnettiin 27 hakemukselle.
Kaikki esityksen ja levityksen tukipäätökset: https://www.ses.fi/tukitoiminta/tukipaeaetoekset/esitys-ja-levitys/
Kulttuuriviennin rahoista tuettiin kymmentä kulttuuriviennin hanketta, jotka edistävät niin pitkän fiktion, animaation, dokumenttielokuvan kuin lyhytelokuvan näkyvyyttä kansainvälisesti. Tuensaajien joukossa ovat mm. Finnanimation, joka järjestää Tampereella Cartoon Business -ammattilaiskonferenssin, sekä Women in Film & Television Finland, joka vie suomalaisten naisohjaajien lyhytelokuvia Tukholmaan.
Kaikki kulttuuriviennin tukipäätökset: https://www.ses.fi/tukitoiminta/tukipaeaetoekset/kulttuurivienti/