Risto Jarva -palkinto Veera Lamminpään elokuvalle Mereneläviä

8.3.2025

Suomen elokuvasäätiö myöntää 10 000 euron arvoisen Risto Jarva -palkinnon vuosittain Tampereen elokuvajuhlilla.

Risto Jarva -palkinto jaetaan kotimaiselle elokuvalle, joka on uutta luova, omaperäinen ja persoonallinen. Tänä vuonna palkinnon saa Veera Lamminpää lyhyellä animaatioelokuvallaan Mereneläviä. Tuomariston perustelut:

”Festivaalin aikana tuomaristo tutustui kotimaisen kilpasarjan elokuviin. Näimme sisällöltään ja formaatiltaan niin uutta kokeilevaa elokuvaa, kuin perinteisempääkin kerrontaa. Monet tämän vuoden elokuvat tarkastelivat vaikuttavasti elämän rajallisuutta. Tämä kertonee jotain myös ajastamme.

Ehkä juuri ajan ilmiöt saivat tuomariston arvostamaan elokuvia, joissa korostui empatia, ihmisten yhteys ja se, että eroistamme ja vioistamme huolimatta voimme yhä samaistua toisiimme.

Palkittu elokuva erottuu edukseen, sillä siinä alkuperäinen ajatus saa poikkeuksellisen omaperäisen, ennakkoluulottoman muodon. Teoksessa sisältö tai muoto ei rajaa mielikuvitusta, vaan elokuvassa loistaa tekemisen vapaus.

Teoksessa nähdään arkisessa, meille kaikille tutussa ympäristössä jotain eksistentiaalista, ja se hyödyntää tarkkanäköisesti mustaa, mutta lempeää huumoria. Kuorolaulun myötä katsoja ymmärtää olevansa samalla jääpedillä kanssakulkijoidensa kanssa.”

Mereneläviä on parhaillaan ehdolla myös parhaan lyhytelokuvan Jussi-palkintoon.

Suomen elokuvasäätiö on jakanut Risto Jarva -palkintoa Tampereen elokuvajuhlilla vuodesta 1979. Elokuvantekijä Risto Jarvan (1934–1977) muistoksi perustettu palkinto myönnetään taiteellisin perustein henkilökohtaisena apurahana tekijälle tai tekijäryhmälle.

Tänä vuonna tuomaristoon kuuluivat edellisen vuoden Risto Jarva -palkinnon saanut elokuvantekijä Elina Talvensaari, elokuvasäätiön hallituksen varajäsen KooPee Hiltunen sekä elokuvasäätiöllä ja Luova Eurooppa / Mediassa viestinnän tehtävissä työskennellyt Anni Rossi.

Tampereen elokuvajuhlat