”Olen ylpeä kotimaisista tekijöistä” – väistyvän tukiesittelijä Iris Olssonin terveiset alalle

Tukiesittelijä Iris Olssonin kausi lyhyt- ja dokumenttielokuvien tuotannon tukien parissa päättyi kesällä. Kysyimme Irikseltä näkökulmia tukiesittelijän työhön ja elokuvarahoituksen kehitykseen hänen siirtyessä uusiin kuvioihin.

Kuva: Riitta Supperi

Mitkä ovat parhaita muistojasi tukiesittelijäuran ajalta?

Ehdottomasti hienointa on ollut se, että on pystynyt seuraamaan kotimaisten elokuvien syntyprosesseja sekä todistamaan niiden menestystä kotimaassa ja ulkomailla. Se, että on oman työn kautta pystynyt auttamaan sellaisten elokuvien rahoitusta, joiden on todistanut puhuttelevan yhteiskuntaa sekä koskettavan katsojia. Myös hankkeet, joissa rahoittajana otti riskin, aloittelevien tekijöiden tai haastavien aiheiden myötä, ja jotka onnistuivat, ovat jääneet mieleen.

Aloit työsi elokuvasäätiöllä vuonna 2020, keskellä pandemiaa. Millaisia haasteita se toi työhön?

Työ alkoi kovin erilaisissa merkeissä. Varsinkin dokumenttielokuvalla, jossa kuvausolosuhteet eivät olleet hallittavissa eikä elämässä olevat tarinat jatkuneet, pandemia merkitsi lähes täyttä pysähdystä. Myös dokumenttielokuvanhankkeet, joissa päähenkilöille ilmestyivät maskit keskellä tarinaa ja korona siirtyi tapahtumien keskiöön, osoittautuivat hyvin vaikeiksi myöhemmin levittää ja myydä, ja se haastoi jo haastavassa tilanteessa olevien tuotantoyhtiöiden taloutta entisestään.

Suomen elokuvasäätiön kesäjuhlat 2023. Kuvaaja: Lasse Lecklin.

Olen ylpeä monista kotimaisista tekijöistä, jotka ovat haasteellisista ajoista, koronasta ja nyt kulttuurin rahoituksen vajeesta huolimatta saaneet hankkeensa rahoitettua ja luotua meille elokuvia. Katsojana olen näistä tarinoista kiitollinen ja tiedän, että näillä elokuvilla on myös tulevaisuudessa paikkansa, ja ne muodostavat ajankuvaamme. Toki on selvää, että jos rahoituksen tilanne yhä heikkenee, toimiminen alalla muuttuu paikoitellen mahdottomaksi ja ainutlaatuinen osaaminen ja tietotaito poistuu alalta.

Oliko työssä jotain yllättävää?

Kilpailun kovuus ja hankkeiden korkea taso. Vaikka pystyi rahoittamaan useita kymmeniä hankkeita, niin lopulta vain 20–25 % hakemuksista saa tukea. Määrä on pieni, kun ottaa huomioon että kehittämis- ja tuotantotukien hakijat ovat ammattilaisten yrityksiä. Usein voi kulua vuosikin työtä, että hankkeen saa siihen pisteeseen, että sille voi edes hakea tukea.

Kun sinut valittiin työhön, sanoit, että olit innoissasi ”mahdollisuudesta auttaa moniäänisen, tasa-arvoisen ja raikkaan elokuvataiteen syntymisessä.” Kuinka mielestäsi moniäänisyys ja tasa-arvoisuus nykyään toteutuu kotimaisessa elokuvassa? Mitä voitaisiin vielä tehdä asian eteen?

Moniäänisyys ja tasa-arvoisuuden ylläpitäminen, kuten uusien tekijöiden saattaminen alalle, on tärkeää ja turvaa alan tulevaisuutta. Alkuperäiset ideat ja uudenlaiset tarinat lisäävät myös vientipotentiaalia.

Tällä hetkellä lyhytelokuville ja lyhytkestoisille draamasarjoille suunnattu hyvin rajallinen rahoitus on kovin pientä naapurimaiden new talent -ohjelmiin, mutta ehdottomasti toimii tärkeänä ja mahdollisena alustana uusille äänille.

Yleisesti uskon, että kansainvälisillä kentillä on vielä paljon mahdollisuuksia kotimaisille hankkeille ja siten erilaisten vientihankkeiden, verkostoitumisen sekä erikoistumisen merkitys lisääntyy. Kun tuotantoyhtiöt ovat rajallisista resursseistaan pystyneet palkkaamaan tekijöiden tueksi, hankkeiden hiomiseen, konseptointiin ja markkinoimiseen ammattilaisia, on lähtökohtaisesti niiden potentiaali kasvanut.

Mitä tukiesittelijän työssä tai elokuvan rahoituksessa on muuttunut viimeisen neljän vuoden aikana?

Olimme ensimmäiset kokonaan uuden elokuvalain alla aloittaneet tukiesittelijät, joten suurimmat viime vuosien päätöksien tekemiseen liittyvät muutokset olivat juuri tapahtuneet. Laissa on paljon hyvää, uskon että se on lisännyt päätöksen läpinäkyvyyttä, mutta tulevaisuudessa on hyvä pohtia, pystyykö se aina reagoimaan luovan talouden hankkeisiin niiden vaatimalla joustolla tai aikataululla.

Ideaali olisi, että hankkeita käsitellessä voisi käyttää vielä enemmän aikaa puhtaasti luovan sisällön läpikäymiseen hakijoiden kanssa, mutta tämä on resurssikysymys. Hakemusten määrän jatkuva kasvu aiheuttaa myös paineita tulevaisuudessa hakemusten käsittelyyn.

Miltä elokuvarahoituksen tulevaisuus näyttää, erityisesti dokumentti- ja lyhytelokuvan osalta? Millaisia terveisiä tekijöille?

Uskon, että edessä on muutoksen vuodet, mutta tarve ja arvostus kotimaiselle elokuvalle, niin kotimaassa kuin ulkomailla, pysyy. Maailma on niin suuressa murroksessa, että tarvitsemme tarinoita peilaamaan kokemaamme. Elokuva-ala on täynnä innovatiivisia tekijöitä, jotka synnyttävät työpaikkoja ja verotuloja, sekä vahvistavat kotimaista kulttuuripääomaa ja kansallisidentiteettiä.

Olen äärimmäisen kiitollinen opettavaisista ja rikkaista vuosista säätiössä, niin hakijoille kuin kollegoille. Tukiesittelijän työ on äärimmäisen mielenkiintoinen positio, aitiopaikka elokuvarahoitukseen ja elokuvahankkeiden kehittelyyn.