Nimby ja Teräsleidit Varsovan festivaaleille

29.9.2020

Puolalaisfestivaali järjestetään 9.–18.10.2020.

Teemu Nikin ohjaama ja Nikin ja Jani Pösön käsikirjoittama Nimby saa kansainvälisen ensi-iltansa Varsovan elokuvajuhlien Free Spirit -kilpailussa, joka on tarkoitettu innovatiivisille, kapinallisille fiktio- ja dokumenttielokuville.

Elokuva kertoo kaupunkilaistuneesta Mervistä, joka palaa kotiseudulleen iranilais-saksalaisen tyttöystävänsä kanssa. Suvaitsevana itseään pitävä Mervi joutuu käsittelemään avoimessa suhteessa elävien vanhempiensa, uusnatseihin liittyneen ex-poikaystävänsä ja paikkakunnalle muuttaneiden pakolaisten synnyttämiä ristiriitoja. Nimbyn ensi-ilta Suomessa on 9.10.2020.

Pamela Tolan ohjaama ja Tolan ja Aleksi Bardyn käsikirjoittama komedia Teräsleidit esitetään festivaalin Discoveries-sarjassa. Elokuvassa kolme sisarusta lähtee pakomatkalle, kun heistä nuorin, 75-vuotias Inkeri, kumauttaa miestään paistinpannulla.

Teräsleidien kansainvälinen ensi-ilta oli alkuvuodesta Göteborgin elokuvajuhlilla. Tammikuun alussa ensi-iltansa saanut elokuva on tämän vuoden katsotuin kotimainen yli 246 000 katsojalla.

Varsovan elokuvajuhlien verkkosivut: wff.pl/en