Myrskyluodon Maijalle kuusi Jussi-palkintoa

24.3.2025

Filmiaura jakoi Jussi-palkinnot vuonna 2024 ensi-iltansa saaneille elokuville perjantaina 21. 3. 2025 Jussi-gaalassa Helsingin Kaapelitehtaalla. 

Kuva: Myrskyluodon Maija -elokuvan tuottajat Markus Selin ja Hanna Virolainen. Lucas Ekblad / Filmiaura ry.

Vuosi 2024 oli elokuva-alalle vaikea, mutta samaan aikaan juuri kotimaiset elokuvat kantoivat kortensa kekoon siinä, että yleisö palasi teattereihin koronan jälkeen. “On hyvä muistaa, että meillä yleisö arvostaa kotimaista elokuvaa: olemme Pohjoismaiden kärjessä kotimaisten teatterielokuvien katsojaosuudessa”, Filmiauran puheenjohtaja Emma Ilves muistutti avauspuheessaan.

Jussi-gaalan ylivoimaisesti palkituin elokuva oli Tiina Lymin ohjaama Myrskyluodon Maija, joka keräsi yhteensä kuusi palkintoa, mukaan lukien Vuoden elokuvan Jussin. Se voitti myös Yleisön suosikki -kunniakirjan, jonka kumppanina oli tänä vuonna Finnkino.

Kahden Jussin elokuvia olivat Havumetsän lapset, Levoton Tuhkimo, Ohjus ja Omenavarkaat. Lyhytelokuva-Jussin sai Mereneläviä-animaatioelokuva. Havumetsän lapset voitti parhaan dokumenttielokuvan Jussin.

Tänä vuonna jaettiin näyttelijäpalkinto kokonaan uudessa kategoriassa: Vuoden ensemblen Jussi myönnettiin näyttelijäkokoonpanolle elokuvassa Omenavarkaat. Vuoden läpimurrosta palkittiin ensimmäistä kertaa näyttelijä Saku Taittonen roolistaan elokuvassa Levoton Tuhkimo.

Visuaalisista tehosteista jaettiin nyt oma Jussi-palkinto, kun viime vuonna niistä myönnettiin kunniakirja. Palkinnon sai Tuomo Hintikka elokuvasta Räkä ja Roiskis.

Varsinaisten Jussi-palkintojen lisäksi Filmiaura myönsi Betoni-Jussin stunt-koordinaattori Reijo ”Reka” Kontiolle. Kontio on tehnyt Suomessa ainutlaatuisen uran stunt-koordinaattorina ja koko alan kehittäjänä 1980-luvulta lähtien. Nuoruudessaan hän harrasti telinevoimistelua ja akrobatiaa ja päätyi elokuva-alalle teatterityön kautta. Samalla kun hän itse hioi taitojaan, hän alkoi ottaa vastuuta myös muiden kouluttamisesta. Käännekohdaksi muodostui Kontion organisoima koulutus Turussa 1990-luvun alussa. Kontio on erikoisalansa kiistaton edelläkävijä, ja hän on tehnyt toista sataa tuotantoa.

Gaalassa jaettiin myös 20 000 euron arvoinen Nordisk Film -palkinto tunnustuksena elokuvantekijöille, jotka merkittävällä työllään ovat nostaneet elokuvanteon tasoa ja siten rikastuttaneet suomalaista elokuvakulttuuria. Palkinnon sai tänä vuonna ohjaaja Virpi Suutari ja kuvaaja Teemu Liakka dokumentista Havumetsän lapset.

jussit.fi

Jussi-palkinnot 2025

VUODEN ELOKUVA
Myrskyluodon Maija – tuottajat Jukka Helle, Hanna Virolainen, Markus Selin / Solar Films

VUODEN OHJAUS
Tiina Lymi – Myrskyluodon Maija

VUODEN PÄÄOSA
Amanda Jansson – Myrskyluodon Maija

VUODEN SIVUOSA
Satu Tuuli Karhu – Omenavarkaat

VUODEN LÄPIMURTOROOLI
Saku Taittonen – Levoton Tuhkimo

VUODEN ENSEMBLE
Joel Hirvonen, Satu Tuuli Karhu, Antti Autio, Sami Lalou, Alex Anton, Isla Mustanoja, Esa-Matti Smolander, Asta Sveholm, Mikko Kouki – Omenavarkaat

VUODEN KÄSIKIRJOITUS
Miia Tervo – Ohjus

VUODEN KUVAUS
Teemu Liakka – Havumetsän lapset

VUODEN MUSIIKKI
Lauri Porra – Myrskyluodon Maija

VUODEN ÄÄNISUUNNITTELU
Svante Colérus – Shadowland

VUODEN LEIKKAUS
Joona Louhivuori – Myrskyluodon Maija

VUODEN LAVASTUSSUUNNITTELU
Otso Linnalaakso – Myrskyluodon Maija

VUODEN PUKUSUUNNITTELU
Kirsi Gum – Ohjus

VUODEN MASKEERAUSSUUNNITTELU
Nora Pippingsköld – Levoton Tuhkimo

VUODEN VISUAALISET TEHOSTEET
Tuomo Hintikka – Räkä ja Roiskis

VUODEN DOKUMENTTIELOKUVA
Havumetsän lapset – ohjaaja / tuottaja Virpi Suutari, tuottaja Martti Suosalo / Euphoria Film

VUODEN LYHYTELOKUVA
Mereneläviä – ohjaaja Veera Lamminpää

BETONI-JUSSI
Stunt-koordinaattori Reijo Kontio

Jussi-patsaat vuoden parhaille pitkille kotimaisille elokuvateatterielokuville sekä lyhytelokuvalle jakaa elokuva-alan ammattilaisten yhdistys Filmiaura ry ja lopulliset voittajat valitsee Filmiaura ry:n jäsenistö suljetulla lippuäänestyksellä. 

Ensimmäiset Jussit jaettiin Helsingissä 16.11.1944, ja vuosi sitten juhlittiin 80-vuotiasta palkintoperinnettä. Jussi-palkinto on tiettävästi Euroopan vanhin elokuvapalkinto.