Marraskuussa tuettiin kotimaisten elokuvien ulkomaista levitystä

21.11.2022

Elokuvasäätiön hallitus teki marraskuussa 49 päätöstä. Tukea myönnettiin yhteensä 272 415 euroa.

Kuva: The Twin – Paha kaksonen sai isoimman hanketuen ulkomaiseen levitykseen. Tuella elokuvaa levitetään Puolassa, Unkarissa, Portugalissa, Meksikossa ja Etelä-Koreassa. Don Films / Daniel Lindholm.

Kulttuuriviennin kohdennettua hanketukea ulkomaiseen elokuvateatterilevitykseen haettiin 215 485 euroa ja myönnettiin 197 000 euroa 15 elokuvalle. Tukimuoto lanseerattiin viime vuonna ja tämä oli toinen kerta, kun tukea oli jaossa. Tukea sai kolme dokumenttielokuvaa, kolme lastenelokuvaa ja yhdeksän muuta pitkää fiktioelokuvaa. Tuen avulla näitä elokuvia levitetään yhteensä 19 eri maassa viidellä eri mantereella.

Kulttuuriviennin varoista myönnettiin lisäksi 24 matkatukea ja yksi materiaalituki, jotka olivat arvoltaan yhteensä 33 655 euroa.

Muun elokuvakulttuurin edistämisen tukea haettiin 128 160 euroa seitsemään hankkeeseen ja myönnettiin 39 260 euroa neljään hankkeeseen. Tuetut hankkeet ovat Lyhytelokuvapäivä 2022, Leffaholvi – elokuva-alan materiaalipalvelu, DocPoint IMPACT 2023 sekä Ice and Fire Docs -koulutus.

Esityksen ja levityksen tukivaroista jaettiin kaksi koulutustukea CineEurope 2022 -koulutukseen, yhteensä 2500 euroa.

Kaikki tukipäätökset