”Making movies without making a mess!” -seminaaripäivän antia
Yhdysvalloissa kestävät tuotannot ovat yleistymässä elokuva-alan ekokonsultti Emellie O’Brienin kaltaisten pioneerien ansiosta. Hän kertoo seminaarin yleisölle aloittaneensa vihreän uransa ottamalla yhteyttä elokuvantekijöihin ja tarjoutumalla pienentämään tuotantojen ympäristöjalanjälkeä. Pian sana alkoi kulkea ja puhelin soida. Emellien perustama Earth Angel -yritys on viidessä vuodessa kestävöittänyt lähes 30 elokuva- ja tv-tuotantoa.
Kestävät tuotannot huomioivat sekä ympäristön että ihmisten hyvinvoinnin. New Yorkissa keskimääräinen tuotanto aiheuttaa 1 000 tonnia CO2-päästöjä ja 250 tonnia jätettä. Earth Angelin metodein tuotantojen hiilidioksidipäästöt vähenevät kolmanneksella ja jätemäärä jopa 70 prosenttia. Ympäristövaikutukset olisivat valtavat, Emellie toteaa, jos kaikki tuotannot Yhdysvalloissa, Euroopassa, globaalisti toteutettaisiin kestävästi.
Hänen menestysreseptinsä on yksinkertainen: hyvä ennakkosuunnittelu, mitattavat tavoitteet, toimivat järjestelyt ja tiivis seuranta. Emellien työhön voi tutustua tarkemmin mm. katsomalla making of -videon Amazing Spider-Man 2 -elokuvasta, joka oli valmistuessaan Sonyn historian vihrein tuotanto (2014).
Eurooppalaiset tuotannot vihertyvät
Vihreän elokuvan saksalainen pioneeri Birgit Heidsiek on tuottanut eurooppalaiselle Cine-Regio-verkostolle raportteja alan kestävyyskehityksestä. Hänen mukaansa vihreä aalto on voimistumassa. Monissa Euroopan maissa on julkaistu kestävien käytäntöjen oppaita, työpajat täyttyvät elokuvantekijöistä ja on laadittu alueellisia sertifikaatteja sekä taloudellisia kannustimia.
Esimerkiksi Italiassa Trentino Film Comission myöntää tiukat ehdot täyttäville tuotannoille sekä vihreän sertifikaatin että lisärahoitusta. Rahoitusporkkanat ovat tärkeitä kestävien käytäntöjen yleistymiselle, Birgit sanoo. Toinen taloudellinen kannustin syntyy vihreiden valintojen tuomista säästöistä esimerkiksi sähkölaskuissa.
Birgitin mukaan myös yhteistyön tiivistäminen nopeuttaisi muutosta. Lähes joka maassa on otettu käyttöön hieman erilaisia CO2-laskureita, mikä mm. hankaloittaa vertailujen tekemistä. Tulevaisuuden tavoitteena voisi olla yleiseurooppalainen vihreä sertifikaatti. Tuorein Cine-Region Green Report on luettavissa täältä (2017).
Lapissa kuvattaville tuotannoille eettiset ohjeet
Lapin elokuvakomissio julkaisi seminaarissa eettiset ohjeet alueella kuvattaville tuotannoille. Kansainvälisesti käytäntö on yleinen, mutta Suomessa Lapin code of conduct on ensimmäinen. Tuotannoilla on halu toimia vastuullisesti, ja tuotantomäärien kasvaessa konkreettinen ohjeistus helpottaa sekä meidän että tuotantoyhtiöiden työtä, kertoo elokuvakomissaari Anna Niemelä.
Kansainvälisesti tarkastellen Lappi tarjoaa poikkeuksellisesti sekä villiä erämaata että modenin, turvallisen kuvauspaikan. Code of conduct ohjeistaa elokuva- ja tv-tuotantoja vastuullisiin toimintatapoihin niin luonnon, kulttuurin kuin turvallisuudenkin kannalta. Esimerkiksi paikalliskulttuurin ja alkuperäiskansan kuvaamisessa sekä herkkien luontokohteiden esittämisessä toivotaan hyvää harkintaa. Lisäksi tuotantoryhmille annetaan mm. sääilmiöihin liittyviä vinkkejä.
Ohjeistuksen valmistelussa on konsultoitu Metsähallitusta, Lapin pelastuslaitosta, Lapin poliisia ja Norjassa toimivaa International Sámi Film Institutia. Code of conduct on ladattavissa Lapin elokuvakomission nettisivuilta.
Suomen ensimmäinen kestävyyskoordinaattori
Suomen ensimmäinen elokuva-alan kestävyyskoordinaattori Kaisa Astikainen työskentelee Veden vartija -elokuvan parissa tuotantoyhtiö Bufossa. Suunnitteluvaiheessa oleva elokuva perustuu Emmi Itärannan Teemestarin kirja -romaaniin – ja siitä on määrä tulla Suomen ensimmäinen kestävä tuotanto.
Pilottihankkeen yhteydessä on tarkoitus selvittää kotimaisen elokuvan hiilijalanjälkeä sekä laatia Suomeen soveltuva ohjeistus kestävistä käytännöistä, Kaisa kertoo. Hanketta toteutetaan yhteistyössä mm. hiililaskureihin ja vesikysymyksiin perehtyneiden tutkijoiden kanssa. Yksi yhteistyökumppaneista on Aalto-yliopisto.
Ekokoordinaattorin on ymmärrettävä sekä elokuvantekoa että ympäristökysymyksiä, Kaisa summaa. Hänen tehtävänsä on haastaa vanhat käytännöt sekä etsiä ympäristön kannalta parhaat, taloudellisesti järkevät vaihtoehdot sekä järjestää käytännön toteutus.
Elokuvateattereiden vihreä aalto
BioRex Cinemasin teatteripäällikkö Mervi Kemppainen esitteli seminaarissa Green Screen -mallia. Vihreät elokuvateatterit analysoivat toimintansa ympäristövaikutuksia ja panostavat ekologisiin ratkaisuihin. Hänen mukaansa suomalaiset elokuvateatterit pärjäävät hyvin eurooppalaisessa vertailussa.
Suomalaiset teatterit ottavat käyttöön uutta, energiaa säästävää tekniikkaa ja sijaitsevat yleensä hyvien julkisten liikenneyhteyksien läheisyydessä. Lisäksi kierrättäminen on itsestäänselvyys. Mervi toteaa, että etenkin taloudelliset säästöt kannustavat teattereita vihreisiin energiaratkaisuihin.
Green Screen -mallissa on kyse myös valmiudesta kehittää kestäviä toimintatapoja. Mervi nostaa esimerkiksi Lontoon lähellä sijaitsevan kulttuurikeskittymä Depotin, jonka rakentamisessa on käytetty lähiseudun puuta ja kiveä, hyödynnetty kierrätysmateriaaleja sekä paikallisten käsityöläisten osaamista.
Luovia aloja kansainvälistävä Creative Export Innovations Oy järjesti Green Production -seminaarin 9.11.2018 yhteistyössä Suomen elokuvasäätiön ja Lapin elokuvakomission kanssa. Lapin elokuvakomissio toimii osana House of Laplandia, alueen yhteistä markkinointi- ja viestintätaloa. Myös AVEK tuki seminaarin järjestämistä.
www.greenproduction.fiLisätietoja:
Kati Nuora
Creative Export Innovationskati@creativeexport.fip. 050 568 9191