Kuluttajatutkimus elokuvien katsomistottumuksista Suomessa julkaistu

19.8.2024

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää elokuvien katsomista eri jakelukanavissa ja laitteissa sekä siihen liittyviä tekijöitä. Vastaajilta kysyttiin myös mm. elokuvien kiinnostavuudesta ja koronasulun vaikutuksista elokuvissakäynteihin.

Suomen elokuvasäätiön Taloustutkimukselta tilaaman Elokuvien katsomistottumukset -kuluttajatutkimuksen kohderyhmänä olivat yli 15-vuotiaat mannersuomalaiset. Tutkimukseen osallistui yhteensä 1 086 ihmistä.

Päätulokset:

  • Suomessa tehtävien elokuvien kiinnostavuus jakaa mielipiteet: hieman useampi pitää niitä kiinnostavina (42 %) kuin ei pidä (35 %). Erityisesti naiset, 50─64-vuotiaat ja yli 75-vuotiaat pitävät kotimaisia elokuvia kiinnostavina.
  • Koti on syrjäyttänyt elokuvateatterit elokuvien katsomispaikkana. Muita useammin elokuvissa elokuvateattereissa käyvät nuoret, kaupunkilaiset, korkeakoulutetut, ylin tuloluokka ja lapsitalouksissa asuvat vastaajat.
  • Useimmat katsovat kaikenlaisia elokuvia mieluummin kotona TV:stä ja tietokoneen näytöltä kuin elokuvateatterissa. Helppous, katsomisajan vapaa valinta ja edullisuus puoltavat kotia katsomispaikkana.
  • Noin puolet käy elokuvateatterissa yhtä usein kuin ennen koronasulkua ja vajaa viidennes on vähentänyt elokuvissakäyntejä koronasulun jälkeen. Myös tietoisuus elokuvien tulemisesta muihin jakelukanaviin vähentää noin joka kolmannen käyntejä elokuvateatterissa. 
  • Elokuvateattereiden tärkeimmät vetovoimatekijät ovat iso valkokangas, katsomismukavuus, äänimaailma ja irtautuminen arjesta. Myös elokuvan näkeminen läheisten kanssa ja sen näkeminen uutena tuovat katsojia elokuvateattereihin. Erityisesti nämä korostuvat 25─64-vuotiaiden parissa.
  • Elokuvan aihe on tärkein valintakriteeri katsojille. Edullisempi lipun hinta toisi lisää katsojia elokuvateattereihin kuten myös se, että elokuvat olisivat pidempään katsottavissa, elokuvateatterit olisivat lähempänä, ja tieto ensi-illoista saataisiin ajoissa.  

Tutustu tutkimustuloksiin: Elokuvien katsomistottumukset 2024 (pdf)

Aiempina vuosina toteutettuja elokuvien yleisötutkimuksia löytyy elokuvasäätiön verkkosivujen Tutkimukset -osiosta.

 

Lisätietoja:

Petri Peltonen
Tilastointi- ja tutkimusasiantuntija
p. (09) 6220 3034
petri.peltonen@ses.fi