Kotimaisten elokuvien uusi alkutunniste syntyi huipputiimissä

4.9.2018

Kotimaisiin, Suomen elokuvasäätiön tukea saaneisiin elokuviin tulee uusi alkutunniste, joka saa ensi-iltansa Red Carpet -festivaaleilla 30.8.2018 Hyvinkäällä, jossa valkokankaalla nähdään monia kotimaisia elokuvia. 25-sekuntinen "Pisarat"-tunniste kuvaa minimalistisen realistisella ja luonnollisella tavalla suomalaisen elokuvatuotannon saaman tuen vaikuttavuutta.

Alkutunniste syntyi kotimaisen elokuvan viisikantaisen yhteistyösopimuksen pohjalta Veikkauksen ja Suomen elokuvasäätiön yhteistyöllä. Alkutunnisteella kerrotaan kotimaisen elokuvan saamasta rahoituksesta. Suomen elokuvasäätiö tukee kotimaista elokuvaa 25 miljoonalla eurolla vuodessa, ja tuki tulee kokonaisuudessaan Veikkauksen pelien tuotosta.

Alkutunniste syntyi kotimaisen elokuva- ja mainosmaailman huippunimien yhteistyöllä. Tuotantoyhtiöksi valikoitui Koski Syväri ja ohjauksesta vastasi Kimmo Syväri. Tunnisteen leikkasi mm. Tuntematon Sotilas -elokuvan leikannut Benjamin Mercer, äänellisestä vaikuttavuudesta vastasi Husky Rescue -yhtyeestä tuttu Marko Nybergin El Camino. Karri Pöykiö valaisi mainoksen, ja sen värimäärittelystä vastasi Petri Falkenberg Grade Onesta. Visuaaliset efektit olivat Helle Films Oy:n käsialaa. Tunnisteen alkuperäinen idea ja konsepti olivat Veikkauksen oman brändiyksikön tuotantoa.

”Kimmo ja koko tuotantotiimi ottivat projektin hienosti omakseen ja suhtautuivat siihen intohimoisesti. Projekti oli poikkeuksellinen: ensimmäisissä offline-katselmuksissa katselimme putoilevia sadepisaroita 19 minuutin ajan. Online-katselmus järjestettiin missäpä muualla kuin Helsingin Tennispalatsin Scape-salissa”, myhäilee Veikkauksen markkinointisuunnittelija Tommi Viitala.

"Oli hienoa saada tämä työmahdollisuus. Halusin tehdä tunnisteen, joka kestää aikaa ja sopii laaja-alaisesti erilaisten elokuvien yhteyteen. Koko työryhmä sitoutui projektiin ihailtavalla intohimolla. Erityiskiitoksen haluan antaa asiakkaalle, joka halusi panostaa parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen", kertoo ohjaaja Kimmo Syväri.

”Pisarat”-alkutunniste on katsottavana osoitteessa: https://vimeo.com/286006771

Lisätietoa
Tommi Viitala, Veikkaus Oy p. 040 5577433
Emilia Pajuriutta, Veikkaus Oy, p. 040 5351950
Kimmo Syväri, Koski Syväri Oy, p. 040 520 3646