Katsotuimmat ohjaajat Suomessa kymmenen vuoden aikajanalla

3.9.2024

Katsotuimmat ohjaajat Suomessa 1972-2024 10-vuotisaikajana

Yllä löytyvästä linkistä pääsee pylväskaaviokilpa-videoon, jossa näkyy etenevä kymmenen vuoden aikajana, jossa seurataan elokuvaohjaajien kaikkien elokuvien Suomen elokuvateatterilevityksessä kyseisenä aikana keräämää kokonaiskatsojalukua. Aikajakso alkaa vuoden 1972, kun Suomen elokuvasäätiö alkoi virallisesti kerätä näytöskohtaisia katsojalukutietoja kaikista Suomen elokuvateattereista, ja päättyy maanantaihin 19.8.2024. Animaatio on tehty käyttäen apuna Flourish | Data Visualization & Storytelling -ohjelmaa. Katsojalukutiedot on kerätty Suomen elokuvasäätiön katsojalukudatasta.

Kaikkien aikojen katsotuimmat ohjaajat Suomessa

Tilastoidun historian Suomen kaikkien aikojen ylivoimaisesti katsotuin ohjaaja on Ere Kokkonen. Speden tuottamien elokuvien hoviohjaajana vuosikymmeniä toimineen Kokkosen elokuviin on ostettu vuodesta 1972 alkaen kahdeksan miljoonaa lippua. Kun mukaan otetaan vuodesta 1970 alkanut kotimaisten elokuvien katsojalukujen kerääminen päästään vielä lähes puoli miljoonaa katsojaa korkeampiin lukuihin. Jos tarkasteltaisiin katsotuimpien ohjaajien listaa tilastoidun historian ajalta puhtaasti kumulatiivisesta näkökulmasta, aloittaisi Ere Kokkonen listan piikkipaikalta eikä missään vaiheessa olisi edes uhattuna menettää sitä. Yhtä selvä kakkonen olisi kuusi miljoonaa katsojaa kerännyt Steven Spielberg, joka nappaisi toisen sijan Kadonneen aarteen metsästäjien (1981) myötä, eikä kukaan tulisi sen jälkeen enää lähellekään.

 

Kymmenen vuoden aikajakson seuraaminen tuo esiin kunkin ajan hittiohjaajat

Tarkasteltaessa kymmenen vuoden aikajanaa saadaan myös listan kärkipäähän vaihtelevuutta ja samalla nähdään eräällä tavalla kunkin aikakauden suosituimmat ohjaajat. Ere Kokkonen ei dominoi listaa alusta loppuun vaan antaa tilaa muillekin uran loputtua.

Pisimpään videon kärkikymmenikössä pyörii tilastoidun historian toiseksi katsotuin ohjaaja, jättihittejä toisensa perään tehtaillut Steven Spielberg. Hän oli vuosikymmeniä kärjen tuntumassa, ollen katsotuin ohjaaja kolmen vuoden ajanjakson ajan 1987–1998 ja kaksi vuotta 1992–2002. Näille väleille osuvat mm. Indiana Jones ja viimeinen ristiretki (1989), Jurassic Park (1993), Schindlerin lista (1993) ja Pelastakaa sotamies Ryan (1998). Katsojaluvuissa mitattuna ohjaaja oli kuitenkin vielä tätäkin suositumpi 1970-luvun puolivälistä eteenpäin E.T.:n (1982(, Tappajahain (1975) ja Kadonneen aarteen metsästäjien (1981) kerätessä salit täyteen. Tällöin listan ykköspaikkaa piti kuitenkin Uuno Turhapuroja ohjannut Kokkonen. Spielbergin suosio alkoi pikkuhiljaa laskea 2000-luvun puolelle tultaessa. Top 20:ssä ohjaaja oli viimeistä kertaa aikajaksolla 2008–2017. Sen jälkeen lasku on ollut varsin jyrkkää ja tämänhetkisellä kymmenvuotisaikajaksolla ohjaaja on sijalla 77, vaikka elokuvia on tullut edelleen varsin tasaiseen tahtiin.

Monien ohjaajien järkälemäiset hitit ovat hyvin tunnistettavissa ohjaajan syöksynä kärkeen tai sen tuntumaan. Listalta on hyvin havaittavissa mm. Forrest Gumpin (1994), Titanicin (1997, Suomen ensi-ilta 1998) ja Taru sormusten herrasta -trilogian (2001–2003) saapumisen elokuvateattereihin. Viimeisen pyrähdyksen tarjoaa Tiina Lymi, joka nousee videon lopussa listakärkeen Myrskyluodon Maijan (2024) menestyksen myötä.

Hittielokuvien jatko-osien ohjaaminen on tae katsotuimpien listalle pääsyyn

Kymmenen eri ohjaajaa on pitänyt jossain vaiheessa aikajakson katsotuimman ohjaajan titteliä hallussaan. Joukkoon kuuluu viisi kotimaista ja ulkomaista ohjaajaa: Ere Kokkonen, Aleksi Mäkelä, Timo Koivusalo, Dome Karukoski ja Tiina Lymi, sekä Steven Spielberg, Peter Jackson, James Cameron, David Yates ja Sam Mendes. Heistä ainoastaan Dome Karukoski ei ole ohjannut urallaan jatko-osia – hän tosin ohjasi sittemmin jo kolme jatko-osaa saaneet ensimmäiset Napapiirin sankarit (2010) ja Mielensäpahoittajan (2014).

Listalle pääsyä edesauttaakin selvästi, jos on ohjannut useamman elokuvan jotakin suosittua elokuvasarjaa. 007 James Bond -elokuvien ohjaajista John Glen on tilastoidun historian yhdeksänneksi katsotuin ja on vuosien 1974–1996 välillä kunkin ajanjakson vähintään seitsemänneksi katsotuin. Kahdeksana vuosijaksona peräkkäin hän oli kolmanneksi katsotuin ohjaaja. Myös lähinnä Bond-elokuvilla katsojia keränneet Lewis Gilbert ja Guy Hamilton löytyvät listalta. Sam Mendes keräsi Bond-elokuvien lisäksi muillakin elokuvillaan katsojia. Muun muassa parhaan elokuvan, ohjauksen ja molemmat pääosa Oscarit voittanut Mendesin debyyttielokuva American Beauty (1999, Suomen ensi-ilta 2000) oli ensi-iltavuotensa katsotuin elokuva Suomessa. Ohjaaja nousee kuitenkin top 10 -sijoille aina ykkössijaa myöten vasta ohjattuaan kaksi Daniel Craigin tähdittämää 007-elokuvaa 2010-luvulla.

Listalta löytyy monia ohjaajia, joissa elokuvasarja on huomattavasti tunnetumpi kuin ohjaaja: David Yates ohjasi Harry Pottereita, kuten myös Chris Columbus, jolta tosin löytyy monia suuria hittejä jo 1990-luvulta kuten kaksi ensimmäistä Yksin kotona -elokuvaa. Gore Verbinskin elokuvien kokonaiskatsojamäärästä yli kaksi kolmannesta on tullut Pirates of the Caribbean -elokuvista. Peter Jackson tunnetaan elokuvapiireissä monista kulttimainetta nauttivasta uusiseelantilaisesta kauhuelokuvasta ja esimerkiksi King Kongin uusintaversiosta. Valtaosan katsojistaan hän on kuitenkin kerännyt Taru sormusten herrasta – ja Hobitti-elokuvilla. Myös monia itsenäisiä jättihittejä ohjanneet Steven Spielberg, Robert Zemeckis, James Cameron ja Chritopher Nolan ovat ohjanneet myös elokuvasarjojen osia tai kokonaisia sarjoja, kuten Indiana Jones (Spielberg), Paluu tulevaisuuteen (Zemeckis), Terminator ja Avatar (Cameron) ja Batman (Nolan). Kotimaisista menestysohjaajista Ere Kokkonen on ohjannut Uuno Turhapuroja, Aleksi Mäkelä kaksi Vares-elokuvaa, Timo Koivusalo Risto Räppääjiä, Pekko Aikamiespoikia ja Pelle Hermanneja, Saara Cantell Onneleita ja Anneleita, Mari Rantasila myöskin Risto Räpääjiä ja Tiina Lymi Mielensäpahoittajan ja Napapiirin sankareiden jatko-osat. Katsotuimmat ohjaajat, jotka eivät jatko-osia ole tehneet ovat Aku Louhimies ja Rauni Mollberg. Tosin molemmat saivat valtaisan hitin ohjattuaan uusintaversiot Väinö Linnan romaaniin perustuvasta Tuntemattomasta sotilaasta, josta Edvin Laine oli ohjannut Suomen kaikkien aikojen katsotuimman elokuvan jo vuonna 1955.

Kotimaiset ohjaajat

Yhteensä seitsemäntoista suomalaista ohjaajaa käy edes kerran listan top 10:ssä. Jokaisella ajanhetkellä vähintään kaksi kotimaista ohjaajaa on listan kymmenen kärjessä. Parhaimmillaan suomalaisia on listalla peräti kuusi 2008–2017 ja kolmen vuoden ajanjakson ajan 2011–2022. Nykytilannekin näyttää erinomaiselta, kun koko kärkikolmikko on kotimaisia ohjaajia: ensimmäisenä Tiina Lymi, toisena Aku Louhimies ja kolmantena Taneli Mustonen. Lisäksi Timo Koivusalo on sijalla viisi.

Heikoimmin kotimaisten ohjaajien osalta meni 1990-luvulla aikajaksolla 1989–1999, kun neljänneksi pudonneen Ere Kokkosen elokuvat eivät vetäneet enää samaan tahtiin kuin aiemmin. Toisena suomalaisena oli listalla viidentenä Hollywoodissa menestyselokuvia ohjannut Renny Harlin. Vajaat kymmenen vuotta aiemminkin kotimaisia ohjaajia oli hetkellisesti listalla vain kaksi, kun kärkipaikkaa pitäneen Ere Kokkosen lisäksi listalle mahtui vain Talvisodalla (1989) ja Pohjanmaalla (1988) katsojia runsaasti kerännyt Pekka Parikka.

Tilastoidun historian aikana 16 kotimaista ohjaajaa on kerännyt Suomen elokuvateattereissa yli miljoona katsojaa. Pylväskaaviokilvan listalla heistä eivät näy yli neljäkymmentä vuotta varsin tasaisesti katsojia keränneet Kaurismäen veljekset. Mika käy korkeimmillaan sijalla 15 ja Aki Kuolleiden lehtien menestyksen myötä sijalla 35.

Tilastoknoppeja listalta

Yhteensä 59 eri ohjaajaa pääsee top 10 -listalle edes yhtenä kymmenvuotisajanjaksohetkenä. Kuten aiemmin jo mainittu on näistä 17 suomalaisia. Yli miljoona katsojaa keränneitä ohjaajia on yhteensä 55, joista kymmenen ei piipahda missään vaiheessa kilpavideon kymmenen kärjessä. Toistaiseksi vähiten katsojia on kerännyt kanadalainen Denis Villeneuve. Kehuttuja trillereitä ja sci-fi-elokuvia tehnyt ja vahvaa kulttimainetta nauttinut ohjaaja pääsi suurten katsojalukujen makuun Dyyni-elokuvillaan. Toistaiseksi kaksi ensimmäistä Dyyni-elokuvaa ovat keränneet jo reilusti yli 430 000 katsojaa eli 65 % ohjaajan kokonaissaaliista. Kokonaiskatsojaluvuissa Villeneuve on tällä hetkellä reilulla 660 000 katsojalla sijalla 109.

Listalle päässeistä ohjaajista vähiten Suomen levitykseen tuotuja elokuvia on kaikkiaan reilut 700 000 katsojaa keränneellä Michael Patrick Kingillä. Ohjaajalta on nähty Suomen elokuvateatterilevityksessä vain Sarah Jessica Parkerin johtaman naisnelikon tähdittämän hitti tv-sarjan pohjalta tehdyt elokuvat Sex and the City – Sinkkuelämää (2008) ja Sinkkuelämää 2 (2010). Ne ovatkin lähinnä tv-sarjoja ohjanneen tekijän ainoat varsinaiset elokuvateatterielokuvat.

Suurimman prosenttiosuuden yksittäisellä elokuvallaan on kerännyt Greta Gerwig, jonka Barbie on kerännyt toistaiseksi ohjaajan kokonaiskatsojamäärästä yli 86 %. Gerwigiltä on levitetty Suomessa yhteensä kolmea elokuvaa.

Pitkän linjan menestyjät eivät listalla välttämättä näy

Eniten katsojia kerännyt ohjaaja, joka ei missään vaiheessa ole ollut kymmen-vuotisaikajanalla top 10:ssä on Martin Scorsese. Muun muassa arvostetuista rikoselokuvista tunnettu ohjaaja on tilastoidun historian 14. katsotuin 1,9 miljoonalla katsojalla. Korkeimmillaan hän on ollut kolmen vuoden ajan välillä 1973–1984 ollen tuolloin ajanjakson 13. katsotuin ohjaaja. Tasaista menestystä kymmenillä elokuvillaan nykypäiviin asti keränneellä ohjaajalla ei ole juuri jättihittejä. Hänen katsotuin elokuvansa on vuoden 1976 Taksikuski 304 259 katsojalla. Muuten yksikään elokuva ei ole ylittänyt edes 200 000 katsojan rajaa – ja vain neljä 100 000 katsojan rajan.

Samaan kategoriaan menevät myöskin top 10 -listojen ulkopuolelle jäävät kokonaislistalla sijoilta 17 ja 21 löytyvät Ridley Scott ja Clint Eastwood.

Ajanjakson menestyneimpien ohjaajien katsojalukukertymät

Kuvaaja 1

Kuvaajasta 1 näkyy, miten aikajakson katsotuimman, toiseksi katsotuimman ja kymmenenneksi katsotuimman ohjaajan ostettujen lippujen määrä on vaihdellut vuosien saatossa. Korkeimmillaan luku on kohdassa 1977–1986, jolloin kärjessä olleen Ere Kokkosen elokuvat olivat keränneet yli 4,5 miljoonaa katsojaa. Aikajaksoon mahtuu mm. neljä yli puoli miljoonaa katsojaa kerännyttä Uuno Turhapuroa – katsotuimpana Uuno Turhapuro armeijan leivissä (1984) yli 750 000 katsojalla. Pienimmillään ykkössija on tullut 2014–2023. Tuolloin 1,16 miljoonaa katsojaa kerännyt Timo Koivusalo oli niukasti 1,11 miljoonaa katsojan Aku Louhimiestä katsotumpi. Ajanjaksoon osuivat Koivusalon kolmen Risto Räppääjän ja Louhimiehen Tuntemattoman sotilaan lisäksi koronarajoitukset.

Pienin ero ensimmäisen ja toisen sijan välillä on 2005–2014, kun David Yates päihitti neljällä Harry Potterilla Dome Karukosken alle kymmenellä tuhannella katsojalla.

Kymmenennen sijan vaihtelu on ollut maltillisempaa ja heilahdellut 564 000 ja 853 000 katsojan välillä. Korkeimmillaan se oli 2006–2015, kun sijaa kymmenen piti Mari Rantasila, alhaisimmillaan taas 1992–2001 Michael Bayn saadessa ainoan top 10 -merkintänsä.