Kansainvälisiä näkymiä: Kiireellä verkkoon
Elokuvasäätiön Kansainvälisiä näkymiä -kirjoitussarjassa festivaalien ja kansainvälisen levityksen asiantuntijat pohtivat jakelukentän murrosta. Sarjan toisessa osassa toimittaja Marta Bałaga haastattelee myyntiagentteja, jotka avaavat heidän näkökulmaansa online-festivaaleihin.
Read the article in English >>
Kirjoittanut Marta Bałaga
Kun Venetsia onnistui järjestämään syyskuussa fyysisen festivaalin, väliaikaiseksi tarkoitettu ratkaisu, jonka toivottiin unohtuvan, on jäänyt pysyväksi. Online-festivaalit, jotka otettiin syleillen vastaan kotona tylsistyneiden katsojien parissa, ovat monimutkaisempi asia, kun puhutaan siitä, miten elokuvantekijät tuovat teoksensa niissä esille.
Kun takana on kuukausia epävarmuutta – ja edessäkin vielä useita, jos huhut toisesta, kolmannesta tai ties kuinka monennesta aallosta ovat totta – on ymmärrettävää, että joissain tapauksissa ohjaajat vain haluavat työnsä näytille. Silti, kuten myyntiagentit huomauttavat, alkuun on hyvä tunnistaa riskit. Sillä kun kerran menet verkkoon, et pääse sieltä pois.
Ennätyksellisiä lipunmyyntejä, alennettuja esityskorvauksia
Aloitetaan, kuten syytä on, rahasta.
“Eristyksen alussa oli kova kiire mennä verkkoon”, sanoo Film Republic -myyntiyhtiön perustaja Xavier Henry-Rashid, huomauttaen, että osa festivaaleista joutui muuntautumaan viime hetkellä, kun suuri osa budjetista oli jo käytetty mainoksiin ja katalogeihin, kun taas muilla oli enemmän aikaa valmistautua.
“Jotta voidaan järkevästi puhua online-festivaaleista, täytyy erotella ‘elokuvanäytökset’ elokuvien ‘lanseeraamisesta’. Näytösten kohdalla suostuimme useimmiten alhaisiin (tai olemattomiin) korvauksiin, kun tiedossa oli selkeitä taloudellisia seurauksia. Kuukausien kuluessa kävi selväksi, että ongelmat kasaantuivat. Suurin osa elokuvista piratoitiin, kun festivaaleilla ei ollut tarjolla minkäänlaisia keinoja piratismin ehkäisyyn, ja osa oli melko amatöörimäisiä – tämä koskee myös online-marketteja. Toisaalta festivaalit kehuskelivat ’ennätyksellisillä lipunmyynneillä’, mikä sai ihmettelemään, että jos kustannukset ovat halvempia, miksi esityskorvaukset eivät ole suhteessa korkeampia? Online-festivaalit eivät ole tarkoitettu elokuvantekijöille, heidän uralleen, rahalle, kulttuurille. Vain festivaaleille itselleen tulon saamiseksi.”
LevelK:n Niklas Teng säestää: “Me toki pidämme festivaalipaikkojen rajoitetun kapasiteetin mielessä, mutta jotta voimme hallita elokuvan saatavuutta, yleensä vaadimme rajoitusta elokuvan katselukertoihin festivaalilla. Yritämme rinnastaa sen siihen, kuinka moni ihminen kävisi tavallisessa elokuvateatterinäytöksessä”, hän sanoo.
Siinä missä aluksi kaikki yrittävät tukea toisiaan – ainakin kunhan festivaalin käyttämä katselualusta oli turvattu, maantieteellisesti ja katsojamääriltään rajattu – nyt on aika esittää enemmän kysymyksiä, lisää New Europe Film Salesin Ewa Bojanowska. “Eteenpäin mennessä, nyt kun meillä kaikilla on käsitys siitä, miltä tämä uusi 2020 maailma näyttää, yritämme keskustella vaihtoehdoista ennen kuin ne tulevat vastaan, että voimme heti alussa olla yksimielisiä ’mitä jos’ -tilanteista”, hän sanoo.
“Koen, että esityskorvauksien suhteen ajattelu on hieman muuttunut. Yleensä keskustelemme näytösten lukumäärästä/korvauksen määrästä per näytös ja lisätietona elokuvasalien kapasiteetista – nyt puhumme ’näytösten’ tai ihmisten lukumäärästä tai siitä, miten ’näytökset’ ovat kalenterissa, ovatko ne saatavilla koko festivaalin ajan vai rajoitetusti.”
Tervetuloa geoblokkaus-bileisiin
Kyllä vain. Lisäyksenä uusiin lauseisiin, joita ei ennen pandemiaa käytetty ja joita nyt hoetaan viiden minuutein välein – kuten ”pitäkää turvaväliä” tai ”peittäkää kasvonne maskilla” – yleiseksi viisaudeksi on tullut ”geoblokkaaminen on ratkaisevan tärkeää”.
“Vaadimme aina geoblokkaamista [maantieteellistä rajoittamista] valtiotasolla, ja jos mahdollista vielä paikallisemmin”, sanoo Teng, alleviivaten ensi-iltastatuksen säilyttämistä. ”Se riippuu myös nimikkeestä. Jos elokuva on ollut jo muilla festivaaleilla jossain territoriossa, on toki helpompaa hyväksyä elokuvan tarjoaminen laajemmalle yleisölle.”
“Yleisesti ottaen me New Europe Filmsillä työskentelemme vain geoblokattujen näytösten kanssa, mutta se ei vielä ratkaise kaikkea”, sanoo Bojanowska. ”Euroopassa elokuvat on yleensä blokattu yhteen maahan, mutta Yhdysvalloissa tilanne on konstikkaampi. Festivaalit joskus pyytävät kaupunki-/osavaltio-/maakohtaiset oikeudet, riippuen heidän yleisöstään ja mistä yleisö yleensä tulee. Koko Yhdysvallat sisältävä geoblokkaus kattaa suuren alueen ja paljon ihmisiä.”
Kun amerikkalaiset festivaalit suostuvat esimerkiksi vain heidän kotiosavaltionsa kattavaan geoblokkaukseen, mikä silti voi laajentaa festivaalin yleisöä, se jättää tilaa festivaaleille muissa osavaltiossa esittää elokuvan, jota ne muussa tilanteessa eivät pystyisi esittämään. Puhumattakaan siitä, että tällä hetkellä useimmat festivaalit ovat avoimempia esittämään elokuvia, jotka ovat jo pyörineet muualla.
“Yritämme olla mahdollisimman täsmällisiä ja käsitellä näitä tapaus kerrallaan, kuten tekisimme fyysisten festivaalien kanssa. Mutta periaatteena on, että ei-geoblokatut näytökset eivät ole vaihtoehto.” Vaikka festivaali itsessään olisi ylimielinen asian suhteen, Rashid lisää.
“Meidän täytyy olla tarkkoja, kun Covidia käytetään tekosyynä. Tilanne vaihtelee festivaalista festivaaliin, mutta olemme kyllä huomanneet opportunismia. Hiljattain eräät festivaalit allekirjoittivat ’sitoumuksen’, jossa luvattiin kunnioittaa geoblokkausta ja jättää rankaisematta elokuvia, jotka saattavat olla esillä muilla festivaaleilla samassa maassa. Mutta kun puheeksi tuli läpinäkyvyyden puute lipunmyyntilukujen, katselukertojen ja industry-passien suhteen, sama organisaatio sivuutti nopeasti huolenaiheet. On selvää, että festivaalien, levittäjien ja elokuvantekijöiden intressit eivät kohtaa, mikä on huolestuttavaa.”
Kuinka luoda “pöhinää” online-maailmassa
Yksi kysymys, joka kaipaa edelleen vastausta, vaikka toimittajat raportoivat online-festivaaleilta melko kattavasti, liittyy niin kutsuttuun ”pöhinään”. Onko sitä mahdollista luoda näissä virtuaalisissa tapahtumissa, kun suusanallisesti leviävät suositukset yhtäkkiä lopahtivat?
”Nähdäkseni festivaalivalinta on edelleen festivaalivalinta – vaikka festivaali olisikin joutunut siirtymään verkkoon tai toteutuisi hybriditapahtumana”, sanoo Teng. ”Mutta epäilemättä alan sisällä ei ole yhtä helppoa herättää huomiota ja tietoisuutta elokuvista. En sanoisi, että online-festivaalit pystyisivät vielä luomaan ylimääräistä ’pöhinää’, mutta niillä on silti merkitystä siinä, että ala pyörii eteenpäin ja arthouse-skene pysyy elossa.”
”Minulle nämä ovat kaksi, tai ehkäpä kolme merkittävintä menetystä, mutta ne ovat kaikki linkittyneitä”, lisää Bojanowska. ”Ensinnäkin elokuvateatterikokemus ja elokuvan katsominen yleisön kanssa auttaa antamaan vauhtia elokuvalle. Verkkonäytöksissä vauhti usein menetetään, kuin myös mahdollisuus keskustella yleisön kanssa. Olen nähnyt Zoom-keskusteluja ja nämä ovat hyviä ideoita, mutta ne vaikuttavat vain korvikkeilta fyysisen maailman kokemuksille”, hän sanoo ja mainitsee myös esimerkkinä Magnus von Hornin ohjaaman, fitness-influenssereista kertovan Sweatin, jolle myönnettiin Cannes Label, kun festivaali peruttiin toukokuussa.
“Meillä oli market-ensi-ilta Marché du film online -marketissa, ja onnistuimme herättämään ’pöhinää’ maailmassa, joka oli kokonaan verkossa. Mutta se oli hyvin vaikeaa elokuvan tiimille, jonka piti odottaa vielä kuukausia elokuvan oikeaa ensi-iltaa. [Intialaisesta klassisesta musiikista kertova] The Disciple sai ensi-iltansa paikan päällä Venetsiassa ja meni sieltä hybriditapahtumiin Torontoon ja New York Film Festivalille, mikä oli erilaista kuin aiempina vuosina, mutta minusta se oli hyvä yhdistelmä. Uskon, että tämän me opimme pandemiasta, ja sitä jo ounasteltiinkin: vaikka asiat ovat fyysisiä ja näytökset virtuaalisia, niistä pitää puhua ja huolehtia myös online-maailmassa.”
Mikä, harmi kyllä, ei aina ole vaihtoehto.
“Näimme tapauksia, joissa monet online-festivaalit jäivät huomiotta, kuten Tribeca ja SXSW. Sain tunteikkaita puheluita elokuvantekijöiltä, jotka puhuivat katastrofista. Harmillisesti kun elokuvat on näytetty, vaikka vain verkossa, ne vanhenevat erittäin nopeasti, ja ostajat eivät enää huomioi niitä vuoden päästä, kun marketit taas avautuvat”, sanoo Rashid.
“Lisäksi elokuvien lanseeraamisesta on tullut yhä vaikeampaa. ’Huipputason’ festivaaleilla puhutaan ’yhdestä prosentista’ elokuvia, jotka saavat huomiota – ja olen todella tätä mieltä. Cannesissa suurin osa diileistä tuli CAA:n marketin kautta, suurin osa oli angloamerikkalaisia tekijävetoisia hankkeita. Samalla festivaalipuolella kirjaimellisesti kolme, neljä nimikettä sai samankaltaista huomiota, mitä fyysisessä tapahtumassa voi saada. Online-festivaaleilla huomiota näyttävät saavan elokuvat, joilla on tarjota ’kuuma’ juliste. Niissä vetoaa niiden kuvamateriaali, kun fyysisissä marketeissa ajurina on suusta suuhun kiertävä tieto.”
“Alalle tuotettavasta pöhinästä puuttuu tietysti paljon”, Autlook Filmsin Salma Abdalla yhtyy näkemyksiin. ”Mieti vaikka elokuvaa For Sama, jota katsoessa täysi elokuvateatterillinen katsojia sähköistyi ja järkyttyi yhtäaikaisesti, heidän oli pakko päästä puhumaan siitä heti. Se oli kollektiivinen kokemus ja elokuvan koko voima levisi nopeasti ympäri Cannesin. Ei tällaista reaktiota voi saada digitaalisesti. Toisaalta, Caught in the Net, joka kertoo lasten hyväksikäytöstä, myi fantastisesti CPH:DOXissa, koska se oli ajankohtainen ja tärkeä.”
Sellainen festivaali, johon matkustaisit mutta omassa kaupungissasi
Tiivistettynä: ennen kuin menet verkkoon, tee kotiläksysi. Valmistaudu siihen, että parhaassakin tapauksessa asiat eivät vain ole kuten ennen.
”Kun pohdimme online-festivaaleja, yksi tärkeimmistä asioista meille myyntiagentteina on huomioida mahdollisen paikallisen levittäjän oikeudet. Jos elokuva tulee jossain territoriossa saataville verkkoon, se voi olla ongelma myöhemmin mukaan tulevalle paikalliselle levittäjälle. Lisäksi pitää varmistaa, että festivaalit käyttävät oikeita työkaluja piratismin estämiseen, kuten DRM-suojausta – joillain pienemmillä tapahtumilla tai festivaaleilla ei ole resursseja rakentaa omaa alustaa tai käyttää suojattuja palveluita”, sanoo Teng.
Kaikki tämä huomioiden, on silti tärkeää, että elokuvat saavuttavat yleisön, ja festivaaleilla on siinä tärkeä osansa.
“Kukaan ei osaa sanoa, kuinka kauan joudumme toimimaan nykyisenlaisessa tilanteessa. Yleisesti ottaen kaikki voittavat, kun elokuvat tavoittavat yleisöjä, ja verkko-Q&A:t [tekijätapaamiset] mahdollistavat, että elokuvantekijät voivat jossain määrin olla katsojien kanssa yhteydessä.”
Vaikka ne voivat myös itsessään olla väsyttävämpiä kuin matkustaminen, sanoo Bojanowska. ”Toisaalta tuntuu, että on paljon helpompi ’auttaa’ festivaaleja tällä tavalla, kun haastattelu vie vain 10–15 minuuttia sen sijaan, että matkustaisit kaksi päivää, mutta oikeastaan se on paljon vaikeampaa”, hän huomauttaa. ”Se vie aikaa: kaikki järjestelyt, meikkaaminen, lasten hoitaminen pois alta. Ei se koskaan ole vain 15 minuutin keikka. Monet näistä haastatteluista tehdään ilman yleisöä, ilman suoraa yhteyttä katsojiin, joten päädyt nauhoittamaan saman videon yhä uudelleen. Normaalisti ohjaaja voisi vain todeta, että ’en matkusta’. Nyt kukaan ei halua kieltävää vastausta. Jopa festivaalit, jotka tavallisesti eivät edes kutsu tekijöitä, haluavat nykyään järjestää Q&A:n. Olemmekin alkaneet lähettää valmiita viestejä, jotka voivat antaa jotain lisäarvoa yleisölle, mutta eivät ole liian toisteisia ohjaajille.”
Olisiko siis mahdollista olla optimistinen, vai ei oikeastaan? Vai onko vielä liian aikaista sanoa?
“Pelkäänpä, että online-festivaalit ovat vähän kuin se ’festivaali, johon matkustaisit mutta omassa kaupungissasi’. On vaikeaa löytää niille aikaa omassa aikataulussa. Onneksi muut meillä New Europe Film Salesillä eivät ole kanssani samaa mieltä”, sanoo Bojanowska. ”Ehkä nämä yleisöt muuttuvat hieman – festivaalit menettävät osan, mutta saavuttavat uusia katsojia, jotka normaalisti eivät pystyisi lähtemään elokuviin ja matkustamaan. Todella toivon, että asia olisi näin. Mutta koska olemme edelleen aika varhaisessa vaiheessa tätä ’siirtymää’, on vaikea sanoa. Monet festivaalit ovat kertoneet, että he jatkaisivat hybriditapahtumana pidempäänkin, ja uskon että niille, joilla on uskolliset yleisöt, tämä tulee olemaan hienoa. Enemmän olen huolissaan niistä, joilla ei ole vakituista yleisöä.”
Kuva: Suomalaisten vastaanotto Cannesissa 2019. Voimmeko vielä kuvitella maailmaa, jossa marketit näyttävät tältä?
Copyright: Suomen elokuvasäätiö / Antti Purhonen
Artikkelin käännös Marjo Pipinen