Jossain on valo joka ei sammu ensi-illassa Cannesin ACID-esityssarjassa

15.4.2025

Lauri-Matti Parppein käsikirjoittama ja ohjaama elokuva saa maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlien ACID-esityssarjassa. 

Lauri-Matti Parppein Raumalle sijoittuva draama Jossain on valo joka ei sammu esitetään Cannesin elokuvajuhlien ACID-esityssarjassa toukokuussa. Parppein elokuva valittiin mukaan Cannesin yhdeksän elokuvan esityssarjaan yli 600 elokuvan joukosta.

ACID (Association du cinéma indépendant pour sa diffusion) on Cannesin virallinen rinnakkaissarja, joka on profiloitunut esittelemään rohkeita, omaäänisiä elokuvia erityisesti nousevilta elokuvantekijöiltä. Sarjassa on aiemmin nähty esikoiselokuvia muun muassa Oscar-voittaja Justine Trietiltä, Kaouther Ben Hanialta, Radu Judelta, Robert Guediguianilta ja Claire Denisiltä. Vuonna 1992 perustettu ACID on yksi kolmesta Cannesin virallisesta sivusarjasta Kriitikoiden viikon ja Directors’ Fortnightin ohella.

Jossain on valo joka ei sammu kertoo nuorista aikuisista luovuuden ja romahduksen äärellä. Ystävyyttä ja omalakista tekemistä ylistävässä elokuvassa huilistilupaus Pauli (Samuel Kujala) palaa lapsuudenmaisemiinsa ja tapaa Iiriksen (Anna Rosaliina Kauno), joka sinnikkyydellään suostuttelee Paulin mukaansa päättömään musiikkikokeiluun.

Elokuvan on kuvannut Mikko Parttimaa ja tuottanut Ilona Tolmunen Elokuvatuotantoyhtiö Madesta yhteistyössä norjalaisen Goodtime Picturesin kanssa. Jossain on valo joka ei sammu saa ensi-iltansa elokuvateattereissa Suomessa 12. syyskuuta, ja sen levityksestä vastaa B-Plan Distribution.

Cannesin elokuvajuhlat tiedotti viime viikolla kilpasarjan elokuvista, joiden joukossa on elokuvasäätiön tukema vähemmistöyhteistuotanto Eagles of the Republic. Festivaali järjestetään 13.–24. toukokuuta 2025.

ACID