Intensiivistä opiskelua ja verkostoitumista EFM Toolboxissa
Haastattelimme ohjelmaan osallistunutta Roxana Sadvokassovaa kokemuksistaan Berliinissä helmikuussa.
Teksti ja käännös: Marjo Pipinen
Kuva: Toolboxin osallistujia, Juliane Eiric / European Film Market
Ohjaaja-käsikirjoittaja Roxana Sadvokassova osallistui European Film Marketin (EFM) Fiction Toolbox -ohjelmaan Berlinalen yhteydessä helmikuussa. Hän tuli valituksi Academy of Moving People and Imagesin (AMPI) kautta, ja Suomen elokuvasäätiö tuki osallistumista ohjelmaan.
Tämä oli kolmas kerta, kun AMPIn alumneilla oli mahdollisuus hakea Toolboxiin. Vuonna 2022 Goethe-Institut tuki Jelica Jerinićin osallistumista, ja viime vuonna Mariia Solodiankina osallistui AVEKin tuella.
EFM Toolbox on osa EFM:n moninaisuutta ja inkluusiota edistäviä toimia. Sen tavoitteena on tukea aliedustetuista ryhmistä ja globaalista etelästä tulevia elokuvatekijöitä, mahdollistaen pääsyä osaksi kansainvälistä elokuva-alaa. Immersiivinen ohjelma tarjoaa opastusta ja mentorointia, ymmärrystä elokuva-alasta sekä verkostoja. Se on jaettu fiktio- ja dokumenttilinjoihin.
SES: Kuinka tulit valituksi Toolbox-ohjelmaan?
Roxana Sadvokassova
Roxana Sadvokassova: Haku oli avoin AMPIn alumneille. Tämä oli toinen kerta, kun hain. Ensimmäisellä kierroksella hakemus ja materiaalit lähetettiin AMPIlle, ja toisella kierroksella oli haastattelu juryn edessä.
Millainen ohjelma oli?
Vyöry tietoa, ihmisiä, oppimista… Aloitimme etäsessioilla ennen festivaalia, meidät jaettiin aikavyöhykkeiden mukaan ryhmiin. Sain henkilökohtaisen mentorin, Max Tuulan, joka oli todella mahtava. Hän auttoi valmistautumaan henkisesti ja emotionaalisesti ohjelmaan ja irrottautumaan odotuksista.
Paikan päällä ohjelma oli todella intensiivinen, ja Max varoitti, että se voisi olla uuvuttavakin. Toolboxin henkilökunta oli läsnä tukemassa osallistujia ja takaamassa, että meillä oli hyvä kokemus. Olen kiitollinen saamastamme huolenpidosta.
Tapahtumat jakautuivat eri paikkoihin, mutta EFM Toolboxilla oli oma huone The Documentation Centre for Displacement, Expulsion, Reconciliation -keskuksessa [lähellä muita EFM-lokaatoita], ja siitä tuli minulle turvallinen tila festivaalin aikana – levätä, kerätä voimia ja hengailla muiden osallistujien sekä Toolboxin työntekijöiden kanssa, jakaa kokemuksia. Puhuimme elokuvista ja elokuvantekemisestä, festivaalin politiikasta, elämästä yleisesti.
Millaisista teemoista sessioissa puhuttiin?
Esimerkiksi vaihtoehtoisista levityskanavista, pitchaamisesta, rahoituksesta, esimerkkituotannoista, vaikuttavuustuottamista, yleisötyöstä. Puhujat olivat tunnustettuja elokuvantekijöitä, joiden elokuvia olin nähnyt festivaaleilla, kuten This Is Not a Burial, It’s a Resurrection (2019). Muistan miettineeni, kun näin tuon elokuvan, kuinka ihmeessä he saivat sen rahoitettua. Ja nyt kuulin siitä suoraan elokuvan tuottajilta!
Meillä oli asiantuntijatapaamisia festivaalivalitsijoiden, rahoittajien, lakiasiantuntijoiden, levittäjien, myynnin ammattilaisten kanssa. Osallistuin myös useaan tapahtumaan dokumenttilinjalla, koska halusin kehittää strategiaa tulevalle lyhytelokuvalleni – se on kokeellinen dokufiktio kuolevaisuudesta, läheisyydestä, konfliktista ja keskinäisistä yhteyksistä julkisen uimahallin kloorintuoksuisessa ympäristössä.
Hait ohjelmaan elokuvaprojektillasi The Prodigal Daughter. Kerro hieman siitä. Miten kehitit hanketta Toolboxissa?
Se on ensimmäinen pitkä elokuvani, kauhudraama, joka on varhaisessa kehittämisvaiheessa. Olin työstänyt sitä jo [Koneen säätiön] Saari-residenssissä. Toolboxissa Maxin avulla ymmärsin yhä paremmin tarinaa. Näen nyt selkeämmin maiseman edessä odottavista askeleista, kuten kehittämisohjelmaan hakemisesta. Olen todella, todella innoissani jatkosta!
Muilla osallistujilla oli eri vaiheissa olevia hankkeita, osa oli varhaisessa kehittämisvaiheessa, kun taas jotkut etsivät jo yhteistuottajia tai olivat menossa tuotantoon.
Roxana toinen oikealta
Mikä oli isoin hyöty ohjelmasta sinulle elokuvantekijänä?
Aiemmin en oikein kokenut, että minulla olisi paikka elokuva-alalla. Se muuttui Toolboxin myötä: sain itseluottamusta, intoa ja lisää osaamista. ”I can do it” -fiiliksestä tuli vahva kehollinen tunne. Nyt minulla on myös sisäinen kartta kaikesta, mistä kansainvälinen elokuva-ala koostuu. Tässä kohtaa EFM ja Berlinale olivat isoimmat elokuvatapahtumat, joissa olen käynyt. Tämä oli elämää muuttava kokemus, ja olen kiitollinen EFM Toolboxille, AMPIlle ja SES:lle tästä mahdollisuudesta.
Saitko kontakteja, joihin aiot olla yhteydessä jatkossakin?
Ehdottomasti. Koen, että yhteydet joihinkin osallistujiin kasvavat ystävyydeksi ja yhteistyöksi tulevaisuudessa. Minusta on jännittävää seurata heidän omaa matkaansa ja hankkeitaan. Olemme vaihtaneet yhteystietoja ja meillä on ryhmä-chätti. Yhteensä osallistujia oli noin 60 ympäri maailmaa.
Siellä oli myös elokuvantekijöitä Kazakstanista, Kirgisiasta ja Uzbekistanista. Elokuvaurani alkoi joitain vuosia sen jälkeen, kun olin muuttanut Kazakstanista Suomeen, joten oli mahtavaa tavata ja saada yhteys elokuvantekijöihin kotiseuduiltani. Aloitettuani elokuvan parissa yksi pitkän aikavälin tavoitteistani on ollut yhteyksien luominen Suomen ja Keski-Aasian elokuva-alojen välille. Hiljaa hyvä tulee, pääsemme vielä sinne, ja minusta tuntuu, että siitä voisi syntyä hauskaa ja rikastavaa ristipölytystä.