Iiti Yli-Harjan Blush on avaruuslento lähikauppaan
Elokuvantekijä Iiti Yli-Harja ihastutti festivaalit jo opiskeluaikaisilla animaatioillaan Kaikki äitini puhelut (2021) ja Oikeita miehiä (2020), joka palkittiin R&A Shorts -kilpailussa. Yli-Harjan uusin elokuva Blush – An Extraordinary Voyage saa ensi-iltansa DOK Leipzig -festivaalilla ja se on valittu myös Lyypekin pohjoismaiseen elokuvatapahtumaan. Lisääkin festivaaleja on luvassa talven myötä. Haastattelimme Yli-Harjaa elokuvan teemoista ja tuotannosta.
Mistä lyhytelokuvan Blush – An Extraordinary Voyage idea syntyi?
Elokuvan Rai on pikkusiskoni ja Fatu hänen paras ystävänsä – joskaan nämä eivät ole heidän oikeat nimensä. Tarina löytyi siis hyvin läheltä. Heidän tapaansa olla toistensa seurassa on mahtava seurata, ja juttelimme yhdessä elokuvan tekemisestä. Fatu kertoi rakkaudestaan meikkaamiseen ja siitä, ettei hänen perheensä hyväksy tätä. Rai ja Fatu ryhtyivät suunnittelemaan, että Fatu menisi ensimmäistä kertaa meikit päällä lähikauppaan siskoni tuella. Kauppareissu oli Fatulle valtavan suuri ja jännittävä juttu. Oli heti selvää, että haluamme äänittää tämän ainutkertaisen tilanteen ja katsoa, löytyisikö siitä elokuvaan aineksia.
Idea kuumatkasta syntyi tukemaan Fatun kokemusta – tällä kertaa arkinen asia muuttui todella jännittäväksi matkaksi.
Sattumalta tilanne oli myös kaksikon viimeinen ilta ennen Fatun pitkää reissua Kosovoon. Se toi elokuvaankin aivan uuden tason, sillä Fatu jännitti myös Kosovoon lähtöä, ja ystävykset surivat pitkää eroa toisistaan. Idea kuumatkasta syntyi tukemaan Fatun kokemusta – tällä kertaa arkinen asia muuttui todella jännittäväksi matkaksi.
Haluan elokuvallani osallistua siihen, että tiukat sukupuolinormit avartuisivat: haluan vähentää omalta osaltani muun muassa toksista maskuliinisuutta ja misogyniaa sekä tuoda esille, että esimerkiksi meikkaaminen ja siitä nauttiminen ei liity sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen. Minulla on 10-vuotias poika ja toivon, että hän kokee voivansa tehdä ja kokeilla asioita vapaammin, riippumatta keksityistä sukupuolisidonnaisuuksista.
Mitä elokuvan nimi kuvastaa?
Nimi Blush viittaa luonnollisesti suoraan poskipunaan ja meikkaamiseen eli siihen mikä tuottaa Fatulle iloa ja antaa voimaa. Lisäksi se viittaa punastumiseen, nolostumiseen ja häpeän tunteeseen. Nimi sopi kuvastamaan Fatun vaihtuvia tunnetiloja elokuvan aikana. Ensimmäistä kuumatkaa kuvattiin 60-luvulla sanoin ”an extraordinary voyage”. Se viittaa siis kuumatkailuun ja kuvastaa hyvin Fatun matkaa muutenkin – kauppareissu on yleensä hyvin ”ordinary”, tavallinen, mutta tässä tapauksessa se onkin seikkailu.
Mikä innostaa luomaan dokumentaarisia aiheita nimenomaan animaation kautta?
Vuosia sitten olin Marjut Rimmisen stop motion -kurssilla ja sieltä innostus stop motioniin alkoi. Rakastan näpertää ja rakentaa asioita käsilläni, joten nukkeanimaatioiden tekeminen on minusta ihanaa. Koska teen töitä usein yksin tai pienellä porukalla, joka usein koostuu perheenjäsenistäni, muun muassa toisesta siskostani lavastaja Alli Sillanpäästä ja puolisostani lavastepuuseppä-kuvaaja Pekka Härkösestä, pidän siitä, että saan omassa työhuoneessani rauhassa miettiä ja kuvata, ilman ison kuvausryhmän tuomia paineita.
Haluan elokuviini mahdollisimman aidosti aina jotain oikeasta maailmasta. Käytän usein dokumentaarista ääntä, joka antaa muulle ideoinnille inspiroivan lähtökohdan. Tarvitsen tällaisia omien aivojeni ulkopuolisia lähtökohtia ruokkimaan luovuuttani. Elokuvaa tehdessäni käytän dokumentaarisuutta ohjenuoranani, punaisena lankana, jota pitkin kulkeminen auttaa minua valinnoissani.
Koen, että juuri nukkeanimaatio on aivan erityisen hyvä pari dokumentaarisille aiheille. Nuket ja lavasteet ovat oikeassa maailmassa olevia käsinkosketeltavia asioita, jotka ovat minulle henkilökohtaisesti aidomman, koskettavamman ja elävämmän tuntuisia kuin piirrokset.
On tosi innostavaa miettiä, miten saisin päähenkilön kokemuksen visuaalisesti näytettyä niin, että se todella tuntuu ja kolahtaa. Nukkeanimaatiolla on tähän loputtomat mahdollisuudet – sain esimerkiksi tehtyä tämän avaruuselokuvan, joka olisi live-elokuvan puolella vaatinut aivan erilaiset resurssit.
Lisäksi koen, että juuri nukkeanimaatio on aivan erityisen hyvä pari dokumentaarisille aiheille. Nuket ja lavasteet ovat oikeassa maailmassa olevia käsinkosketeltavia asioita, jotka ovat minulle henkilökohtaisesti aidomman, koskettavamman ja elävämmän tuntuisia kuin piirrokset. Haluan vaalia hieman rujoa ja suurpiirteistä tyyliäni, sillä muun muassa nukeissa ja lavasteissa näkyvät pölyhiukkaset, kuumaliimajämät ja muut epätäydellisyydet tuovat elokuvaan sekä hahmoihin inhimillisyyttä ja sitä kautta dokumentaarisuuden tunnetta. Herkkiä dokumentaarisia aiheita käsitellessä kameran poissaolo helpottaa myös päähenkilöiden paineita ja tekee äänitystilanteista intiimimpiä.
Oliko elokuvan teko pitkä prosessi? Mikä oli haastavinta ja antoisinta elokuvan teossa?
Elokuvan teko kesti kokonaisuudessaan noin vuoden. Käsikirjoitusvaiheen jälkeen lavasteita ja nukkeja rakennettiin suunnilleen kuukauden ajan, minkä jälkeen kuvasin elokuvaa 50 päivää. Osa kuvauspäivistä meni lavasteiden vaihtoon, valaisuun ja kuvasuunnitelmien tekemiseen. Loppuaika kului jälkituotannon parissa, mihin sisältyivät leikkaus, musiikki, äänisuunnittelu, värimäärittely, grafiikat, erikoisefektit ja tekstitykset.
Seuraavassa elokuvassani on erikseen kuvaaja, sillä haluan kokeilla sitä, että setissä on mukana toinenkin taiteellisesti vastuullinen ihminen. BLUSHin kuvasin ja animoin yksin. Vaikka selvisin hyvin yksinkin, uskon, että toiset aivot, silmäpari ja ylipäätään seura voivat tehdä hyvää niin elokuvalle kuin myös omalle jaksamiselle.
Olen ylpeä siitä, että tämän elokuvan tekeminen oli päähenkilöille niin hyvä kokemus.
Haastavaa oli saada tarinan kaari toimimaan niin, että asiat paljastuvat sopivassa järjestyksessä ilman, että kauppareissu ja tuleva Kosovon reissu vievät toistensa huomiota tai sekoittavat katsojan. Tässä teimme ison työn leikkaaja Otto Heikolan kanssa. Lisäksi kauppakohtaus ei aluksi toiminut niin hyvin kuin olin mielessäni kuvitellut, mutta keksimme Oton kanssa siihen leikkisän zoomailuestetiikan, joka herätti kohtauksen hienosti eloon.
Antoisaa on rakentaa settejä ja nukkeja sekä animoida koskettavia kohtauksia. Eläydyn välillä voimakkaasti ja saatan nauraa tai itkeä setissä ”näytellessäni” nukkejen kautta jotain kohtausta. Avaruusaluksen rakentaminen oli todella hauskaa – teimme sitä yhdessä siskoni, lavastaja Alli Sillanpään kanssa. Hän haki kasseittain romuelektroniikkaa Raivoomo-nimisestä paikasta, jonne ihmiset saavat mennä purkamaan patoutuneita tunteitaan ja hakkaamaan muun muassa tietokoneita ja mikroja mäsäksi.
Myös musiikin tekeminen Ville-Matti Koskiniemen kanssa oli hauskaa ja koska hän teki äänisuunnittelun, pystyimme mutkattomasti säveltämään ja säätämään asioita aina tarpeen mukaan. Poikani Aarre soitti viulua elokuvassa.
Olen ylpeä siitä, että tämän elokuvan tekeminen oli päähenkilöille niin hyvä kokemus. Saimme mielestäni heidän persoonansa näytettyä elokuvassa niin, että he tuntuvat aidoilta ja sellaisilta ihmisiltä kuin oikeasti ovat, vaikka näemmekin heidän elämästään vain pienen hetken.