Helmikuun 2025 katsotuimmat elokuvat

Kuukauden katsotuimmaksi yltänyt Risto Räppääjä ja kaksoisolento nappasi harvinaisen meriitin.
Helmikuussa on ollut tapana, että kotimaiset elokuvat hallitsevat katsojalistoja. Näin oli myös tänä vuonna. Kuukauden viidestä katsotuimmasta elokuvasta neljä oli kotimaisia. Kokonaiskatsojamäärässä suomalaisia elokuvia katsottiin enemmän kuin kaikkia muita yhteensä.
Risto Räppääjä ja kaksoisolento oli kuukauden katsotuin 109 254 katsojallaan. Varsin poikkeuksellisen kuukauden ykkössijasta teki se, ettei elokuva ollut yhdenkään viikonlopun katsotuin. Ensi-iltaankin se tuli vasta kuun puolessa välissä. Hiihtolomaviikot takasivat kuitenkin sen, että elokuva keräsi hyvin katsojia myös arkipäivinä.
Kuukauden toiseksi katsotuin oli tammikuun viimeinen päivä ensi-iltansa saanut Kesäkirja. Suomenlahden saaristoon sijoittuva elokuva keräsi 83 571 katsojaa.
Neljännen sijan nappasi 19.2. ensi-iltansa saanut Häjyt 2 ja viidentenä oli vuoden toistaiseksi katsotuin elokuva Klaus Härön ohjaama Ei koskaan yksin. Niiden edellä oli kuukauden katsotuin ulkomainen Bridget Jones: Mad About the Boy. Lisäksi kotimaisista elokuvista kymmenen katsotuimman elokuvan joukkoon mahtui juurikin kymmenenneksi yltänyt Levoton Tuhkimo.
Kokonaisuutena helmikuussa ostettiin teatterilevityksessä oleviin elokuviin 694 756 lippua. Tulos jäi peräti 21,1 % vuosien 2015–2019 helmikuun keskiarvosta. Erityisesti jäätiin vuosista 2015 ja 2016, jolloin helmikuussa käytiin yli miljoona kertaa elokuvissa. Viime vuoden luvusta jäätiin 16,7 %.
Kotimaisten elokuvien katsojamäärä oli kuitenkin hyvä 352 681 eli 50,8 % kaikista katsojista. Luku oli 6,3 % suurempi kuin vuosien 2015–2019 keskiarvo. Toisaalta viime vuoden ennätyslukemasta jäätiin liki 200 000 katsojaa.
Vaikka Risto Räppääjä ja kaksoisolento ei yltänyt viikonloppulistan kärkeen, se oli katsotuin elokuva peräti yhdeksänä päivänä kuun aikana. Sitäkin enemmän ykköspäiviä keräsi kuun alkua hallinnut Kesäkirja, jolle päivän katsotuimman elokuvan titteleitä kertyi kymmenen. Häjyt 2 oli katsotuin kuutena päivänä. Yhteen päivään ylsivät vahvoilla ensi-iltapäivän tuloksilla avanneet Bridget Jones: Mad About the Boy ja Captain America: Brave New World. Lisäksi kuun alussa Niko ja myrskyporojen arvoitus oli yhtenä päivänä päivän katsotuin.
Elokuva | Katsojat helmikuussa | Kokonaiskatsojaluku helmikuun lopussa | Ensi-ilta | Ohjaaja | Tuotantomaa | Levittäjä | |
1 | Risto Räppääjä ja kaksoisolento | 109 254 | 109 254 | 14.2.2025 | Samuel Harjanne | FI | Nordisk FI |
2 | Kesäkirja | 83 571 | 89 378 | 31.1.2025 | Charlie McDowell | GB / FI / US | SF FI |
3 | Bridget Jones: Mad About the Boy | 79 869 | 79 869 | 14.2.2025 | Michael Morris | GB / FR / US | Finnkino FI |
4 | Häjyt 2 | 76 380 | 77 722 | 19.2.2025 | Aleksi Mäkelä | FI | Nordisk FI |
5 | Ei koskaan yksin | 52 829 | 153 421 | 17.1.2025 | Klaus Härö | FI | Nordisk FI |
6 | Paddington seikkailee | 42 655 | 74 740 | 24.1.2025 | Dougal Wilson | GB / FR / JP / US | SF FI |
7 | Captain America: Brave New World | 37 687 | 37 687 | 12.2.2025 | Julius Onah | US | WDS FI |
8 | Maria | 26 758 | 43 205 | 24.1.2025 | Pablo Larraín | IT / DE / CL / US | Cinemanse |
9 | A Complete Unknown | 23 679 | 23 679 | 7.2.2025 | James Mangold | US | WDS FI |
10 | Levoton Tuhkimo | 15 487 | 188 300 | 25.12.2024 | Mari Rantasila | FI | Nordisk FI |
11 | Nosferatu | 12 356 | 83 041 | 3.1.2025 | Robert Eggers | US / GB / HU | Finnkino FI |
12 | Vaiana 2 | 11 897 | 209 628 | 27.11.2024 | David G. Derrick Jr., Jason Hand, Dana Ledoux Miller | US / CA | WDS FI |
13 | Babygirl | 8 418 | 34 689 | 10.1.2025 | Halina Reijn | US / NL | Cinemanse |
14 | Companion | 7 627 | 9 747 | 31.1.2025 | Drew Hancock | US | WB FI |
15 | Conclave | 7 289 | 46 047 | 20.12.2024 | Edward Berger | GB / US | SF FI |
16 | Mufasa: Leijonakuningas | 6 866 | 80 411 | 18.12.2024 | Barry Jenkins | US | WDS FI |
17 | Heart Eyes | 6 161 | 6 161 | 14.2.2025 | Josh Ruben | US / NZ | SF FI |
18 | Wicked | 6 105 | 100 487 | 22.11.2024 | Jon M. Chu | US | Finnkino FI |
19 | Niko ja myrskyporojen arvoitus | 5 797 | 120 125 | 11.10.2024 | Kari Juusonen, Jørgen Lerdam | FI / DE / DK / IE | Nordisk FI |
20 | Sonic the Hedgehog 3 | 5 030 | 75 393 | 27.12.2024 | Jeff Fowler | US / JP | Finnkino FI |