Elokuvasäätiön hallituksen puheenjohtaja Anne Brunila ja johtaja Lasse Saarinen suomivat elokuva- ja av-alaan kohdistuvia leikkauksia

Avoin kirje hallitukselle sekä opetus- ja kulttuuriministeriölle

Hallitus sekä opetus- ja kulttuuriministeriö taannuttavat elokuva- ja av-kulttuuria Suomessa

Vuoden 2022 valtion budjettiehdotuksen mukaan tullaan osaa kotimaan kulttuuritoiminnasta kurittamaan kohtuuttomalla tavalla.

Hallitus on keskenään sopinut, että veikkausvoittovarojen vähenemistä ei enää vuonna 2022 kompensoida täysimääräisesti. Kulttuurin osalta tämä merkitsee ensi vuodelle 18 000 000 euron vähennystä valtionrahoitukseen. Tämä summa on 29 sadastuhannesosaa (29/100 000) valtion budjetista eli on täysin merkityksetön valtiontaloudelle, mutta oleellisen tärkeä koronan kurittamalle kulttuurialalle.

Opetus- ja kulttuuriministeriön omassa budjettiehdotuksessa koko 18 miljoonan summa vähennetään siitä kulttuurin osasta, joka saa rahoituksensa veikkausvoittovaroista. Nämä ns. veikkauksen edunsaajat ovat itse täysin syyttömiä siihen, miltä momentilta heidän rahoituksensa ministeriöstä tulee, mutta he joutuvat kantamaan vähennysten koko taakan.

Valtion kulttuuribudjetti kaiken lisäksi kasvaa ensi vuonna, ja yleiskatteellisen budjetin puolelta rahoituksensa saavien taide- ja kulttuuritahojen valtionrahoitus kasvaa enemmän kuin veikkauksen edunsaajilta leikataan. Tämä asettaa kulttuurialan toimijat täysin eriarvoiseen asemaan ja tämän päätöksen etiikan kyseenalaiseksi. Nyt veikkauksen edunsaajilta leikataan keskimäärin yli kymmenen prosenttia rahoituksesta, kun koko kulttuuribudjettiin kohdistettuna leikkaus olisi ollut noin kolme prosenttia.

Suomen elokuvasäätiöltä leikataan ensi vuonna 1 942 000 euroa ja kun laskemme mukaan jo tänä vuonna leikatut 440 000 euroa, niin alan tukien kokonaisvähennys on 2 382 000 euroa vuodelle 2022 verrattuna vuoteen 2020. Tämä on n. 8,8 prosenttia tuki- ja toimintamäärärahoistamme. Elokuvasäätiön tukivaroista leikkaaminen on siksikin järjetöntä, että tukivaramme tuottavat valtiolle enemmän verotuloja kuin me jaamme alalle. Valtio siis häviää taloudellisesti kun se leikkaa elokuva-alan tukia.

Emme kadehdi ollenkaan muita veikkausvoittovaroista riippuvaisia kansallisia kulttuurilaitoksia Kansallisoopperaa, Kansallisteatteria ja Kansallisgalleriaa, joilta myös leikataan määrärahoja samaan aikaan, kun ne taistelevat koronan aiheuttamissa vaikeuksissa. On kuitenkin paikallaan kysyä, miksi OKM kohtelee kansallista elokuva- ja av-alaa huomattavasti huonommin kuin näitä muita instansseja. Niiltä vähennetään n. 5 prosenttia määrärahoista, kun Suomen elokuvasäätiöltä, ainoalta kotimaiselle elokuva- ja av-alalle julkista rahoitusta kanavoivalta taholta, leikataan melkein 9 prosenttia.

Olemmeko toimineet väärin, kun kotimaisen elokuvan teatterikatsojien osuus on jatkuvasti Euroopan viiden parhaan maan joukossa? Olemmeko toimineet vastoin ministeriön tahtoa, kun olemme tukien jakamisen tasa-arvoisuudessa myös Euroopan viiden parhaiten toimivan maan joukossa? Eivätkö alan tärkeimmät kansainväliset tunnustukset, kuten Cannesin elokuvajuhlien Grand Prix -palkinto tänä vuonna, merkitse mitään? Kotimaisten televisiosarjojen kasvava huomio ulkomaisissa tv-kanavissa ja suoratoistopalveluissa ja alan jatkuvasti lisääntyvät vientitulot eivät siis ole tärkeitä?

Elokuvasäätiön tuella pidetään osaltaan yllä koko maassa, myös pienillä paikkakunnilla, toimivaa elokuvateatteriverkostoa, mikä on nähtävästi merkityksetöntä, kun meiltä ja siten koko alaltamme leikataan melkein tuplasti se mitä muilta kansallisesti tärkeiltä kulttuurin toimijoilta.

OKM suhtautuu elokuva- ja av-kulttuuriin vähempiarvoisena kulttuurin muotona kuin edellä mainittuihin kolmeen muuhun kansallisesti tärkeään instanssiin. Tämä kävi taas tällä viikolla selkeästi ilmi, kun ministeriön työryhmä ehdottaa näiden kolmen kansallisen taidelaitoksen rahoituksen siirtoa budjettivaroihin. Tämä on aivan oikein, mutta samalla ministeriö onnistuu painottamaan, että valtion rahoitus kotimaiselle elokuva- ja av-kulttuurille voidaan jättää heitteille vähenevien veikkausvoittovarojen armoille.

On myös muistettava, että elokuvasäätiön kautta jaettava tuki on ainoa kotimaisen elokuva- ja av-kulttuurin tuottamiseen suunnattu julkinen tuki. Kun tätä tukea leikataan, se vaikuttaa negatiivisesti koko alaan ja sen mahdollisuuksiin toimia menestyksekkäästi sekä kotimaassa että ulkomailla.

Jos elokuvasäätiön synkän kohtelun lisäksi valtionvarainministeriö onnistuu viemään tekijöiltä kopiointikorvauksia neljä miljoonaa euroa ja siten rampauttamaan tekijänoikeusvaroja alalle jakavan AVEKin toiminnan, niin nykyinen hallitus jää historiaan kaikkien aikojen vihamielisimpänä hallituksena elokuva- ja av-alaa kohtaan.

Tässä tilanteessa on onneksi yksi positiivinen mahdollisuus parantaa alan toimintaedellytyksiä. Kulttuuriministeri Antti Kurvisella ja liikenneministeri Timo Harakalla on ainutlaatuinen tilaisuus saattaa Suomessakin voimaan EU:n AVMS-direktiivin 13(2) artikla, jonka ansiosta EU-mailla on mahdollisuus asettaa suoratoistopalveluille erillismaksu. Suomen pitää ehdottomasti liittyä niiden jo 15 maan joukkoon, jotka tämän päätöksen ovat tehneet.

Pääosin ulkomaille maksetuista kuukausimaksuista saataisiin kotimaisen av-alan käyttöön useita miljoonia euroja rasittamatta eurollakaan valtion budjettia. Tällä päätöksellä olisi mahdollisuus kompensoida kaavailtujen leikkausten vaikutukset alan rahoitukseen ja luoda uskoa tulevaisuuteen. Viime vuosien kova työ on näkynyt kansainvälisinä ja kotimaisina menestystarinoina, joiden jatkumista ei pidä tuhota lyhytnäköisillä leikkauksilla.

Anne Brunila
Suomen elokuvasäätiön hallituksen puheenjohtaja

Lasse Saarinen
Suomen elokuvasäätiön johtaja