Elokuvasäätiöltä yli 7 miljoonaa euroa tukea kesäkuussa

12.6.2024

Elokuvasäätiön hallitus teki kesäkuun ensimmäisessä päätöskokouksessa 251 päätöstä ja myönsi 7 055 450 euroa tukea. Tuotantotukea sai 16 hanketta, joista seitsemän on pitkiä fiktioelokuvia.

Kuva: Moona Pennasen dokumenttielokuvalle Kaikki jäljelle jäävä valo myönnettiin tuotantotukea. Elokuvan tuottaa Ida Karoskoski Illumelle.

Dokumentaaristen elokuvien ja sarjojen käsikirjoitusapurahat

Dokumentaaristen elokuvien ja sarjojen käsikirjoitusapurahoja haettiin 50 hankkeelle 312 000 euron edestä. Apurahan sai noin joka viides hakija: 11 hanketta sai yhteensä 48 000 euroa apurahaa.

Fiktiivisten elokuvien ja sarjojen käsikirjoitusapurahoista tiedotetaan heinäkuussa.

Kehittämistuki ja slate-tuki

Kehittämistukea haettiin 108 hankkeelle yli 3,4 miljoonan euron arvosta. Tukea myönnettiin 552 950 euroa 24 hankkeelle eli noin 22 % päätöksistä oli myönteisiä. Hankkeista kuusi on dokumenttielokuvia ja kaksi dokumenttisarjoja, seitsemän pitkiä fiktioelokuvia, kuusi draamasarjoja ja kolme lyhytelokuvia. Yksi pitkä elokuva ja yksi lyhytelokuva ovat animaatioita.

Kerran vuodessa myönnettävään usean hankkeen slate-kehittämistukeen tuli hakemuksia ennätyksellisesti 14 yhtiöltä. Vertailun vuoksi viime vuonna hakijana oli 10 yhtiötä ja vuonna 2022 vain 4 yhtiötä.

Slate-tukea sai kolme yhtiötä: Helsinki-filmi, napafilms ja Tekele Productions, yhteensä 445 000 euroa. Slate-hakemuksissa voi olla mukana 3­–5 hanketta, joista vähintään yhden täytyy olla pitkä fiktioelokuvahanke.

Tuotantotuki

Tuotantotukea haettiin 55 hankkeelle lähes 16,5 miljoonan euron arvosta. 16 hanketta eli 29 % hakijoista sai yhteensä 4 977 000 euroa tukea. Tuotantoon lähtee seitsemän pitkää fiktioelokuvaa, joista kaksi on vähemmistöyhteistuotantoja. Lisäksi tuotantotukea sai viisi dokumenttielokuvaa, joista kolme on vähemmistöyhteistuotantoja, ja neljä lyhytelokuvaa, joista yksi on vähemmistöyhteistuotanto. Lyhytelokuvista yksi on animaatio.

Saamelaistekijät menestyivät hyvin tällä kierroksella: Hans Pieskin ja Arttu Niemisen lyhytelokuva Máilmmittkus (Maailman katveessa) sekä Liselotte Wajstedtin ja Marja Helanderin lyhytelokuva In My Hand saivat tuotantotuen, minkä lisäksi Katja Gauriloff sai käsikirjoitusapurahan dokumentaariselle Lapland – doesn’t exist -hankkeelleen.

Lauri-Matti Parppei pääsee ohjaamaan ensimmäistä pitkää fiktioelokuvaansa Jossain on valo joka ei sammu. Tuotantotuella seuraavia pitkiä elokuviaan ohjaavat myös Alli Haapasalo, Antti J. Jokinen, Markus Lehmusruusu ja Aleksi Salmenperä.

Esityksen ja levityksen tuet

Elokuvateatterin laitehankinta- ja kunnostustukea haettiin yli 615 000 euroa 14 hankkeelle ja myönnettiin 352 500 euroa 12 hankkeelle. Suurimmat tuet menivät Tammisaaren Bio Forumille, Kuopion Kino Kuvakukolle, Iisalmen Kuvalippaalle ja Pieksämäen Kinomanialle.

Markkinointi- ja levitystukea sai yhdeksän kotimaista elokuvaa yhteensä 680 000 euroa.

Tukipäätökset