Elokuvasäätiöltä yli 5,5 miljoonaa euroa tukea kesäkuussa
Suomen elokuvasäätiön hallitus teki kesäkuun ensimmäisessä päätöskokouksessa 242 päätöstä ja myönsi 5 511 100 euroa tukea.
Kuva: Femkanten Media Oy sai tuotantotukea Minna von Reichen ja Tuuli Kuittisen ohjaamalle dokumenttielokuvalle Cantores Minores – Näin unta että lauloin.
Käsikirjoitusapurahat dokumenttielokuville
Dokumenttielokuvien käsikirjoitusapurahoja haettiin 34 hankkeelle yhteensä 194 600 euroa ja myönnettiin noin joka kolmannelle hakijalle: 12 hanketta sai yhteensä 47 500 euroa.
Hankkeiden aiheet ovat monipuolisia: niissä käsitellään mm. Tuomari Nurmiota, Gallén-Kallelan sukua, Suomen ensimmäistä drag-ryhmää ja vankilasta vapautuvien teatteria.
Fiktioelokuvien ja -sarjojen käsikirjoitusapurahat myönnetään kesäkuun toisessa päätöskokouksessa ja niistä tiedotetaan juhannuksen jälkeen.
Tuotannon tuet
Kerran vuodessa myönnettävät slate-kehittämistuet olivat jaettavana kesäkuussa. Usean hankkeen kehittämiseen tarkoitettua tukimuotoa oli uudistettu: nyt hankkeisiin oli mahdollista sisällyttää myös dokumenttielokuvia. Slate-tukea haki 10 yhtiötä yhteensä 1 460 720 euron arvosta. Tänä vuonna tukea myönnettiin peräti neljälle yhtiölle, 150 000 euroa per yhtiö: Anima Vitae, Elokuvayhtiö Aamu, Endemol Shine Finland ja Rabbit Films.
Kehittämistukea haettiin yli 2,8 miljoonaa euroa 103 hankkeelle. Noin joka neljännes hakemuksista menestyi: tukea myönnettiin 762 000 euroa 27 hankkeelle. Joukossa oli 10 pitkää fiktioelokuvaa, kahdeksan dokumenttielokuvaa ja -sarjaa, kuusi draamasarjaa, kaksi animaatiosarjaa ja yksi pitkä animaatioelokuva.
Tuotantotukea haettiin yli 13,5 miljoonaa euroa 63 hankkeelle. Alle neljännes hakijoista menestyi: tuella tuotantoon lähtee 15 elokuvaa. Yhteensä tuotantotukea myönnettiin 3 083 000 euroa. Elokuvista seitsemän on pitkiä fiktioelokuvia, neljä dokumenttielokuvia tai -sarjoja, kaksi lyhytelokuvia ja kaksi animaatiosarjoja. Pitkistä fiktioista neljä on vähemmistöyhteistuotantoja.
Tuotantotukea myönnettiin mm. suositun Hevi reissu -komediaelokuvan jatko-osalle, Luottomies-sarjaan pohjautuvalle elokuvalle sekä Paavo Westerbergin Terapia-draamakomedialle. Pyjama Films tuottaa black metal -kultistien arjesta kertovan animaatiosarjan Belzebubs, ja Katariina Lillqvist ohjaa animaatiosarjan ja -elokuvan Kuninkaan kaupungissa, joka kertoo Ruotsiin muuttaneista romanisiirtolaisista. Dokumenttielokuvissa aiheina on mm. Cantores Minores -poikakuoro ja näyttelijä Anneli Sauli.
Esitys ja levitys
Esityksen ja levityksen varoista myönnettiin laitehankinta- ja kunnostustukea 276 600 euroa 17 hakijalle. Isoimmat tuet saivat Kouvolan Kino 123, 88 200 euroa laserprojektoreihin, ja Mikkelin Kinolinna, 58 400 euroa laitteiden uusimiseen.
Markkinointi- ja levitystukea myönnettiin 14 hakemukselle 742 000 euroa. Tukea sai muun muassa kaksi elokuvaa, jotka on tuotettu ilman aiempaa elokuvasäätiön tukea: Riitta Raskin ohjaama dokumenttielokuva Universumin kaiut – Kaija Saariahon musiikki ja Tuukka Haapamäen ohjaama draamaelokuva Lapua 1976. Molempien ensi-ilta on alkusyksystä. Lisäksi Pirkanmaan elokuvakeskus sai markkinointi- ja levitystukea tänä vuonna 85 vuotta täyttävän Markku Lehmuskallion digitoitujen elokuvien uusintaensi-iltoihin.