Elokuvasäätiöltä lähes 6,4 miljoonaa euroa tukea joulukuussa
Suomen elokuvasäätiön hallitus teki joulukuussa 494 päätöstä, joista 233 oli myönteisiä.
Käsikirjoitusapurahoja 39 hakijalle
Käsikirjoitusapurahaa haettiin 167 hakemuksella, joista noin 23 % eli 39 kappaletta sai myönteisen päätöksen. Apurahoja haettiin lähes 1,1 miljoonan euron arvosta ja myönnettiin 186 200 euroa.
Apurahaa myönnettiin 12 pitkän fiktioelokuvan, 17 dokumenttielokuvan, viiden lyhytelokuvan ja viiden sarjan käsikirjoittamiseen. Sarjahankkeista yksi on animaatio. Dokumenttielokuvien joukossa on Kettu-palkinnon voittanut Perttu Inkilän ja Jenni Pystysen Pimeän vieraat. Hankkeista kolme on elokuvakoulujen PITCH-tapahtumassa käsikirjoitusapurahan voittaneita.
Käsikirjoitusapurahansaajien joukossa ovat myös mm. Jani Volanen, Eija-Liisa Ahtila, Heli Tamminen, Teemu Niukkanen, Sherwan Haji ja Jalmari Helander.
Tutustu käsikirjoitusapurahapäätöksiin
Tuotantoon 15 elokuvaa ja kaksi sarjaa
Tuotantotukea haettiin 57 hakemuksella yli 12,6 miljoonan euron arvosta. Vajaa kolmannes hakemuksista menestyi: tukea myönnettiin 17 hankkeelle yhteensä vajaa 3,7 miljoonaa euroa.
Hankkeiden joukossa on neljä pitkää fiktiota, seitsemän dokumenttielokuvaa ja -sarjaa, neljä lyhytelokuvaa ja kaksi sarjaa. Lyhytelokuvista kaksi ja toinen sarjoista on animaatioita. Tuotantoon menee mm. kaksi ohjaajiensa esikoispitkää, Aleksi Delikourasin Punttikomedia ja Niklas Lindgrenin Huonot naiset.
Kehittämistukea haettiin 81 hakemuksella yli 2 miljoonan euron arvosta. Noin neljännes hankkeista sai myönteisen päätöksen: tukea sai 21 hanketta yhteensä reilu 500 000 euroa.
Tutustu tuotannon tukipäätöksiin
Koronatukea levittäjille ja teattereille
Elokuvasäätiö sai opetus- ja kulttuuriministeriöltä 1,2 miljoonaa euroa lisätukea pandemiarajoitusten kurittamille elokuvateattereille ja levittäjille. Levittäjät hakivat yli 2,9 miljoonaa euroa kattamaan tappiota. Tukea pystyttiin myöntämään 10 hakijalle yhteensä 400 000 euroa.
Teatterit hakivat lisätoimintatukea lähes 4,8 miljoonan euron arvosta. Tukea myönnettiin reilu 814 000 euroa 108 hakijalle.
Elokuvateattereille myönnettiin myös laitehankinta- ja kunnostustukea 12 hakijalle yli 297 000 euroa. Suurimmat tuet menivät helsinkiläiselle Kulttuurimyllylle, Jyväskylän Villa Rana -kulttuuritalolle sekä hyvinkääläiselle Julia-elokuvateatterille.
Maahantuontitukea myönnettiin yhteensä 87 000 euroa kahdeksan ulkomaisen elokuvan levittämiseen Suomessa. Kotimaisten elokuvien markkinointi- ja levitystukea myönnettiin kolmelle hakemukselle yhteensä 179 000 euroa.
Lisäksi esityksen ja levityksen tukivaroista myönnettiin yksi koulutustuki.
Tutustu esityksen ja levityksen tukipäätöksiin
Kulttuuriviennin hanketukea digimarkkinointiin ja Oscar-kampanjaan
Syksyllä käynnistettiin kulttuuriviennin kohdennetun hanketuen haku, jossa etsittiin digitaalista markkinointia hyödyntäviä hankkeita. Tukea myönnettiin kahdeksalle hankkeelle reilu 124 000 euroa.
Hakuun tuli useita dokumenttielokuvan hankkeita ja ne pärjäsivät hyvin: tukea saivat Vaski Filmi (Hockey Dreams), Tekele (Lost Boys), Guerilla Films (Luomakunnan vartijat) ja napafilms (Kullankaivajat, People We Come Across).
Kohdennettua hanketukea saivat myös monimuotoiset, tanssilliset lyhytelokuvat: Of Course My Filmsin Rekonstruktio ja Kroma Productionsin Mirages. Pitkien fiktioiden puolella tuettiin Tuffi Filmsin Sihja – kapinaa ilmassa -elokuvan kansainvälistä markkinointia ja Elokuvayhtiö Aamun kolmen pitkän elokuvan digitaalista B-to-B-kampanjaa.
Lisäksi kulttuuriviennin varoista myönnettiin hanketuki Tove-elokuvan Oscar-kampanjaan sekä materiaalituki Metsäjätti-elokuvan festivaalilevitykseen.
Tutustu kulttuuriviennin tukipäätöksiin
Muun elokuvakulttuurin edistämisen tuki kiinnostaa hakijoita
Vuoden alussa lanseerattu tukimuoto muun elokuvakulttuurin edistämiseen on osoittautunut tarpeelliseksi. Vuoden kolmannelle kierrokselle hakemuksia tuli 18. Tukea myönnettiin neljälle hakemukselle yhteensä 87 000 euroa.
MRP Matila Röhr Productions sai tukea tutkimushankkeeseen, jonka tavoitteena on kartoittaa Covid-19-pandemian aiheuttamia muutoksia suomalaiselle elokuva- ja tv-tuotannoille sekä tuotantoyrityksille. DocPoint-elokuvatapahtumat ry:lle myönnettiin tuki DocPoint IMPACT -tapahtuman järjestämiseen. Suomen Filmikamari ry sai tukea nytleffaan.fi-sivuston sekä elokuva-alan Muistatko miten elämyksellistä? -yhteiskampanjaan.