Elokuvakoulujen PITCH2020-tapahtumassa jaettiin raha- ja resurssipalkintoja tulevaisuuden tekijöille

2.10.2020

Toista kertaa järjestettävä, pandemian takia siirretty PITCH-tapahtuma päättyi eilen torstaina 1.10.2020 etäjuhlinnan hetkiin. Kaikkiaan seitsemän hanketta palkittiin useiden eri sponsoreiden myöntämillä palkinnoilla.

PITCH2020-tapahtumassa Aalto-yliopiston elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksen, Arcadan, Metropolian, Tampereen ammattikorkeakoulun ja Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian opiskelijat pitchasivat lopputyöprojektejaan ammattilaisraadille. Tavoitteena oli myös esitellä näitä alalle siirtyviä tekijöitä rahoittajille ja muille alan toimijoille.

Etäjärjestelyt aiheuttivat alkuun huolta siitä, kuinka PITCH-tapahtumaan olennaisesti kuuluvat kohtaamiset luonnistuvat. ”Näin se vain onnistui. Näin rakennamme siltoja tulevaisuuden tekijöille ja kehitämme suomalaista elokuva-alaa olosuhteista riippumatta. Suomen elokuvasäätiön johtaja Lasse Saarisen avaussanoja lainaten, ’elokuva-alalle tarvitaan uusia tekijöitä’”, totesi Turun ammattikorkeakoulun kuvauksen opettaja Marko Luukkonen.

Elokuvakoulujen yhteistyön tiivistyminen mahdollistaa myös työryhmien muodostamisen yli koulurajojen sekä tarjoaa lisäresursseja lopputyöelokuvien tekemiseen. PITCH-tapahtuman yhteistyökumppaneita ovat Suomen elokuvasäätiö, Yle ja AVEK.

Tapahtumaa edelsi kaksipäiväinen Miia Haaviston (Aalto-yliopisto) ja Ulla Simosen (AVEK) vetämä pitchausvalmennus kilpailusarjoihin osallistuville. Tilaisuudessa kilpailtiin kahdessa sarjassa: alle 30-minuuttiset lopputyöelokuva- ja sarjaprojektit (työryhmäsarja) ja lopputyökäsikirjoitukset (käsikirjoittajasarja).

PITCH2020-PALKINNOT 

Angel Filmsin sponsoroima 2000 euron kalustoresurssipalkinto (voimassa vuoden):

  • TUSH (Arcada)
    ohjaaja Elena Sulin
    elokuvaaja Julius Hirvi
    äänisuunnittelu Rasmus Pietilä

Nordisk Filmin sponsoroima Young talents -palkinto 2 000 euron rahapalkinto sekä
Post Controlin sponsoroima yhden päivän värimäärittely:

  • SUOTERAPIA (Metropolia)
    ohjaaja Santtu Salminen
    tuottaja Elisabeth Keinänen
    elokuvaaja Elis Lindfors

Ylen ennakko-osto (5000 euroa):

  • MEHILÄISKESÄ (Aalto-yliopisto)
    ohjaaja Ida-Maria Olva
    tuottaja Anniina Leppänen, Nora Kuusisto

Kalevala Studion sponsoroima yhden päivän loppumiksaus sekä
Kinos Rentalsin sponsoroima 3000 e kalustoresurssipalkinto:

  • SINUN UNESI (Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemia)
    käsikirjoitus, valaisu Vilma Puputti
    ohjaus Diana Koo
    äänisuunnittelu Vilma Lettojärvi

Megurun sponsoroima puolen päivän loppumiksaus:

  • MAA JOKA NOUSEE JA LASKEE (Aalto-yliopisto)
    ohjaaja Moona Pennanen
    tuottaja Ida Karokoski

Valo- ja kamerafirman sponsoroima 3000 euron kalustoresurssipalkinto:

  • PUUMAN TUNNUSTUKSET (Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemia)
    käsikirjoittaja-ohjaaja Nina Laakko
    tuotantopäällikkö Niko Sjöholm
    elokuvaaja Okko Ahokas

Suomen elokuvasäätiön myöntämä 1900 euron käsikirjoitusapuraha:

  • MAA JOKA NOUSEE JA LASKEE (Aalto-yliopisto)
  • TUSH (Arcada)
  • NAAKKA, käsikirjoittaja Venla Roivainen (Tampreen ammattikorkeakoulu)