Elli Vuorisen Flower Show on valittu Sundance-elokuvafestivaalille
Lyhyt animaatioelokuva valittiin ohjelmistoon yli 11 000 festivaalille ilmoitetun lyhytelokuvan joukosta.
Elli Vuorisen ohjaama ja käsikirjoittama lyhyt animaatioelokuva Flower Show on valittu Sundancen elokuvafestivaalin ohjelmistoon. Elokuvassa kohtelias muodollisuus, vihjaileva seksuaalisuus ja salaperäinen luonto kohtaavat kartanon kukkanäyttelyssä.
Utahissa 23.1.–2.2.2025 järjestettävä Sundance on yksi Pohjois-Amerikan merkittävimmistä elokuvatapahtumista. Festivaalille ilmoitettiin yli 11 000 lyhytelokuvaa ja ohjelmistoon valittiin 57 lyhytelokuvaa, jotka esitetään kahdeksassa näytöskokonaisuudessa. Animaatioelokuvia ohjelmistossa on 13.
Böhle Studiosin tuottaman elokuvan maailmanensi-ilta oli alkuvuodesta 2024 Rotterdamin elokuvajuhlilla. Se valittiin myös mm. Annecyn animaatiofestivaalin ja Nordisk Panoraman kilpasarjoihin. Yhteensä Flower Show on kiertänyt vuoden aikana jo lähes 70 tapahtumaa.
Edellinen suomalainen lyhytelokuva Sundancen ohjelmistossa oli Teemu Niukkasen Onko sulla nälkä? vuodelta 2020. Tällä vuosikymmenellä festivaalilla on nähty Suomesta myös pitkät elokuvat Tytöt tytöt tytöt ja Pahanhautoja sekä dokumenttielokuva The Mission.