Alma Pöystille palkinto Göteborgista

6.2.2023

Näyttelijä palkittiin roolistaan elokuvassa Neljä pientä aikuista.

Kuva: Göteborg Film Festival

Alma Pöysti sai viime viikonloppuna Göteborgin elokuvajuhlien Dragon-palkinnon roolistaan Selma Vilhusen elokuvassa Neljä pientä aikuista. Näyttelijäpalkintoa ei ole sukupuolitettu ja siihen olivat ehdolla kaikki festivaalin pohjoismaisen kilpasarjan elokuvien näyttelijät.

Pöysti esittää elokuvassa Juuliaa, politiikkoa, joka saa selville, että hänen miehellään on rakastaja. Juulia päättää hyväksyä tilanteen ja ehdottaa polyamorista suhdetta. Palkintotuomariston perusteluissa sanotaan:

”Ottaen huomioon pohjoismaisen kilpailun näyttelijöiden valtavan ammattitaidon ja omistautuneisuuden skaalan, tuomaristo kiitollisena palkitsee rajoitteittoman näyttelijän. Hän välittää meille suorituksellaan valtavasti tunteita, empatiaa, rohkeutta ja voimaa esittäessään koskettavaa, modernia hahmoa, jolla ei ole rajoja.  Hän liikkuu vaivattomasti dramaattisen ja humoristisen välillä suorituksessa, joka on lumoava, nokkela ja älykäs.”

Tuomaristoon kuuluivat iranilaisnäyttelijä Zar Amir Ebrahimi, tanskalaisnäyttelijä Sofie Gråbøl, ukrainalaisohjaaja Antonio Lukich ja ruotsalaissäveltäjä Matti Bye.

Neljä pientä aikuista sai maailmanensi-iltansa Rotterdamin elokuvajuhlilla tammikuussa. Suomessa se tulee teatterilevitykseen loppuvuodesta 2023.

Festivaalin palkintotiedote