Aktivismi veressä – Shameela Seedat ja hänen dokumenttielokuvansa African Moot

Eteläafrikkalais-suomalaisen yhteistuotannon African Mootin ohjaaja Shameela Seedat vieraili Helsingissä Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla syyskuussa. Vierailun yhteydessä Academy of Moving People & Images ja Taidekoulu Maa järjestivät TransBorder Conversations -tilaisuuden. Elokuvasäätiö on tukenut TransBorder Conversations -hanketta muun elokuvakulttuurin edistämisen tuella.

Teksti: Sharron Todd
Suomenkielinen käännös: Marjo Pipinen
Kuva: Maria Rannanheimo

“Kasvaessani vaikutuin erityisesti perheenjäsenistä, jotka aktiivisesti toimivat poliittisissa taistoissa ja olivat jollain tavalla mukana vastustamassa rodullisen epätasa-arvon systeemiä maassamme. Apartheid-hallitus oli pannut vankilaan, pannaan tai kiduttanut sekä isäni että äitini sisaruksia”, kertoo elokuvantekijä Shameela Seedat Etelä-Afrikan pitkästä, synkästä historiasta, joka virallisesti päättyi vasta 1990-luvulla. “Jollain tavalla tämä on inspiroinut elokuvantekemistäni tässä ajassa, sillä koen vetoa henkilöihin, jotka ovat valmiita puhumaan ja toimimaan, sekä samalla paljastamaan haavoittuvuutensa.”¹

Afrikaansinkielinen sana apartheid kääntyy ’erossa olemiseksi’ tai ’erillisyydeksi’. Se oli lainsäädännöllinen järjestelmä, joka piti yllä Etelä-Afrikan ei-valkoisiin kansalaisiin, enemmistöön, kohdistuvaa segregaatiota. Täysin valkoisista koostuva hallitus oli rakentanut järjestelmän ja sen vastustaminen johti epäinhimilliseen fyysiseen ja psyykkiseen kohteluun viranomaisten taholta, joskus kuolemaan.

Kun 1950-luvun alussa lammikon toisella puolella Yhdysvalloissa siirryttiin purkamaan samankaltaista mustia amerikkalaisia syrjivää järjestelmää, joka tunnetaan Jim Crow -lakeina, Etelä-Afrikan apartheid oli vasta alkamassa. Tämän erimielisyyksiä lietsovan ja alistavan lainsäädännön alla ei-valkoiset kansalaiset pakotettiin asumaan täysin erillään valkoisista sekä käyttämään erillisiä julkisia tiloja. Rotujen välinen avioliitto oli kielletty. Kansalaisille määriteltiin hierarkkiset identiteetit rodun mukaan ja tummimmat saivat tyytyä huonoimpaan osaan.

Teini-ikäisenä Shameelan oli vaikea välttää poliittista ajattelua. Häntä ympäröivät ihmiset, jotka etsivät lainsäädännöstä myötätuntoa ja taistelivat sorrettujen kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun puolesta. Hän osallistui mielenosoituksiin 1980-luvulla.

“Kun olin noin 10-vuotias, vanhempani veivät minut katsomaan naapurustossa esitettyä näytelmää Steve Bikosta – mustien tietoisuutta edistänyt intellektuelli ja anti-apartheid-aktivisti oli kuollut poliisien pidättämänä vain 29 vuoden iässä. Tämä teki minuun syvän vaikutuksen.”

Vakaumus kulkee syvällä hänen perheessään. Hänen tätinsä ja setänsä olivat tunnettuja aktivisteja. Eräs tädeistä, Fatima Meer, oli yksi Etelä-Afrikan keskeisistä poliittisista naisjohtajista. Vaikka hänet laitettiin useasti vankilaan ja häneen ja hänen mieheensä kohdistui murhayrityksiä, Fatimaa ei voinut hiljentää. Hän edisti elämänsä aikana monella tavalla taistelua rodullista ja sosiaalista epätasa-arvoa vastaan Etelä-Afrikassa: hän asettui 1970-luvulla Steve Bikon johtaman Black Consciousness Movementin puolelle ja oli yksi Black Women’s Federationin perustajajäsenistä yhdessä Winnie Mandelan kanssa. Hän kirjoitti myös ensimmäisen virallisen elämäkerran Nelson Mandelasta, Higher Than Hope (1988).

Vuoden 1950 laki kansalaisten rekisteröimisestä loi perustuksen apartheid-lainsäädännölle luokittelemalla eteläafrikkalaiset rodun mukaan: bantut (mustat afrikkalaiset), värilliset (”mixed race”) ja valkoiset. Myöhemmin lisättiin neljäs kategoria luokittelemaan intialaiset ja pakistanilaiset. Shameelan isovanhemmat muuttivat Etelä-Afrikkaan 1880-luvulla Intiasta ja hänen isoisänsä perusti myöhemmin pienen sanomalehden intialaistaustaisille asukkaille itäisessä Afrikassa. Lapsuudessaan Shameelan täytyi asua ja käydä kouluja alueilla, jotka oli varattu vain intialaisille.

African Moot

Kysyttäessä kuinka hän identifioitui näissä olosuhteissa, hän vastaa, ”Kun olin nuorempi, en halunnut kytkeytyä liikaa intialaiseen perintööni, vaan valitsin ’mustan’ identiteetin solidaarisuudesta kaikkia Etelä-Afrikan sorrettuja ihmisiä kohtaan, ja myös ollakseni osa yhtenäistä rintamaa valkoista ylivaltaa vastaan. Tämä ei ollut epätavallista sukupolveni intialaistaustaisille ihmisille, pääosin koska apartheidin kulmakivenä oli tiukka ja ankara etnisten identiteettien naulitseminen ja hierarkioiden luominen sorrettujen ihmisten välille, tyypilliseen ’hajota ja hallitse’ -tyyliin.”

Kolorismi ei ollut lainsäädännön sivutuote vaan selkäranka. Shameela tuli keskiluokkaisesta intialaisesta perheestä, joka apartheid-hallinnon aikaan koki vaikeuksia ja poliittisia takaiskuja etnisyydestä johtuen, mutta mustien afrikkalaisten kokemukset olivat verrattuna merkittävän julmia ja kohtuuttomia. ”Täytyy huomauttaa, että meillä oli kuitenkin paljon parempi tilanne kuin monilla maamme mustilla ihmisillä, jotka apartheid-kaudella menettivät elämänsä, kotinsa ja myös koulutusmahdollisuudet. Se teki heille mahdottomaksi täysipainoisen osallistumisen yhteiskuntaan.”

Yksi tämän järjestelmällisen strategian tavoitteista oli luoda eroja ei-valkoisten kansalaisten kesken aseistamalla rotu ja ihonväri ja asemoimalla ne hierarkkisesti. Shameelan perheessä tämä jaottelu kuitenkin toimi päinvastoin: se motivoi heitä työskentelemään aktiivisesti apartheid-ideologian ja -järjestelmän purkamiseksi.

Lain ja elokuvan risteyksessä

Ei ole yllättävää, että suvussa kulkeva ihmisoikeustaisto ja erityisesti melkeinpä perinnöllinen myötätunto kaikkea ihmisyyttä kohtaan heijastuu Shameelan elokuvissa. Hänen ensimmäinen pitkä dokumenttielokuvansa Whispering Truth to Power (2018) seuraa eteläafrikkalaista korruptionvastaista pioneeria Thuli Madonselaa, joka käy poliittisten jättiläisten kimppuun taistelussa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta.

Shameelan viimeisin elokuva on pitkä dokumentti African Moot, Etelä-Afrikan ja Suomen välinen yhteistuotanto. Se sai ensi-iltansa toukokuussa 2022 ja on kiertänyt festivaaleja. Se voitti parhaan afrikkalaisen dokumenttielokuvan palkinnon Zimbabwen kansainvälisellä elokuvafestivaalilla ja oli hiljattain ehdolla parhaaksi dokumenttielokuvaksi Afrikan elokuva-akatemian palkintoon (lokakuu 2022). Ensimmäisen elokuvansa tavoin African Moot keskittyy ihmisoikeuslainsäädäntöön ja tarinoihin ihmisistä, jotka pyrkivät kitkemään pitkällistä sosiaalista ja poliittista epäoikeudenmukaisuutta.

Ennen kuin hänestä tuli elokuvantekijä, Shameela työskenteli vuosia ihmisoikeusasianajajana. Hän opiskeli Kapkaupungin yliopiston oikeustieteellisessä ja suoritti maisterintutkinnon New Yorkissa Columbian yliopistossa. Hän työskenteli Etelä-Afrikan perustuslaillisessa oikeudessa, UNIFEMissä New Yorkissa ja demokratiaan keskittyneessä IDASA-ajatushautomossa Kapkaupungissa. Yli 12 vuoden jälkeen Shameela päätti tavoitella unelmaansa, joka oli ollut uinuksissa pitkään. Lainopillisten paperipinojen ja aktivismivuosien alle hautautuneena oli rakkaus tarinankerrontaan.

“Tiesin aina, että haluan tehdä elokuvia. Odotin vain tarinaa, joka olisi minulle merkityksellinen ja jonka parissa haluaisin viettää pitkiä aikoja”, hän sanoo. ”Kun apartheid loppui ja Etelä-Afrikan demokraattinen aikakausi alkoi, tuntui loogiselta opiskella ja työskennellä lainsäädännön parissa, mutta ajan myötä ymmärsin, että suurin intohimoni oli tehdä dokumenttielokuvia. Joten: lakiteemaisia dokumenttielokuvia!”

African Mootin näytös Kino Reginassa Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla. Kuva: Maria Rannanheimo.

Shameelan tausta lainsäädännössä muodosti symbioosin hänen elokuvauransa kanssa. Hän pystyi luomaan merkityksellisiä suhteita African Mootin päähenkilöiden kanssa, sillä hän ymmärsi heitä oikeustieteen opiskelijoina. Termi ’moot’ tarkoittaa lavastettua oikeusjuttua. Niiden ympärille rakennettuja kilpailuja on järjestetty afrikkalaisissa pääkaupungeissa vuodesta 1992 alkaen ja ne ovat mantereen suurin yleisafrikkalainen oikeustieteen opiskelijoiden ja ihmisoikeuksien harjoittajien kokoontuminen. Kärkiopiskelijat kilpailevat ensin toisiaan vastaan omassa yliopistossaan. Voittajat lähetetään edustamaan kouluaan ja maataan arvostettuun African Human Rights Moot Competitioniin. Elokuvassa tapahtumapaikkana on Botswanan Gaborone ja opiskelijat paneutuvat tämän vuoden monisyiseen teemaan: pakolaisten oikeudet mantereella.

Elokuvassa seurataan joukkueita Keniasta, Egyptistä, Ugandasta ja Etelä-Afrikasta. Nämä nuoret, tulevat asianajajat valmistautuvat huolellisesti sekä syyttäjän että vastaajan rooleihin näissä sepitetyissä ihmisoikeustapauksissa. Jokainen opiskelija haluaa voittaa ja viedä pääpalkinnon kotimaahansa. Jännitys rytmittää elokuvaa, kun pääsemme seuraamaan kirkkaita ajattelijoita, jotka haluavat olla kehittämässä afrikkalaista tulevaisuutta. Heidät nähdään sekä turhautuneina että voitokkaina valtaisien tehtävien ja lakitekstien äärellä, kun he valmistautuvat vahvistamaan perustelujaan. Opiskelijat painivat omia maitaan koskevien muuttoliikkeen monimutkaisten näkökulmien parissa, mutta pääsemme näkemään heidät myös ystävyyden, konfliktin, toivon ja sisäisen kasvun äärellä.

Joitain opiskelijoita seurataan myös heidän henkilökohtaisella hyväksynnän ja identiteetin matkallaan yhä melko konservatiivisessa afrikkalaisessa kulttuurissa. Edward on homo ugandalaispakolaisten poika, ja hänellä on vaikeuksia löytää paikkansa tilassa, jonne hän ei ole täysin tervetullut. Tämä painaa taustalla samalla, kun hän joutuu taistelemaan samoissa juoksuhaudoissa kilpailutovereidensa kanssa. Edwardin ja muiden opiskelijoiden tarinat nivoutuvat osaksi elokuvan laajempaa näkökulmaa pakolaisten oikeuksiin. Nämä hetket tekevät näkyväksi henkilökohtaisia taistoja ja voittoja.

Vaikka African Mootin keskiössä on korkeiden panosten lakikilpailu, se on humaani tarina, joka tallentaa nuoren afrikkalaispolven haavoittuvuudet ja voiman. Juuri nyt on erinomaisen tärkeää, että kuulemme juuri heidän ääntään, sillä heidän käsissään on Afrikan sisäinen kasvu ja globaali asema. Maailman muuttuessa nopeaan tahtiin teknologiakeskeiseksi ekosysteemiksi, jonka sosiopoliittinen moninaisuus on pitkälti vierasta vanhalle sukupolvelle, vaikuttavaa muutosta saadaan aikaan näiden nousevien sukupolvien omakohtaisten näkökulmien ja kokemusten kautta.

Yhteistuotannossa Suomen kanssa

African Moot oli yksi 25 elokuvasta, jotka valittiin Generation Africa -hankkeeseen. Pan-afrikkalaisen hankkeen taustalla on STEPS, eteläafrikkalainen yleishyödyllinen mediayhtiö, joka yhdistää elokuvantekijöitä, tuottajia, kanavia ja rahoittajia, joilla on kiinnostus vaikuttaa yhteiskunnalliseen muutokseen dokumenttielokuvan avulla. Generation Africa on neljäs STEPSin tuottama elokuvasarja ja se keskittyy maastamuuton kysymyksiin nuoren afrikkalaisen sukupolven ja heidän kokemustensa kautta.

African Moot valittiin 180 ilmoitetun elokuvan joukosta ja Shameela työryhmineen verkostoitui kansainvälisten elokuvantekijöiden, yhteistuottajien ja kanavien kanssa. Tätä kautta Shameela ja Francois Verster, hänen työparinsa Undercurrent Films and Television -yhtiössä, tapasivat suomalaisen Tuffi Filmsin tuottajan Juha Löppösen, ja pian sen jälkeen he sopivat yhteistuotannosta. He saivat tukea hankkeelleen Suomen elokuvasäätiöstä ja AVEKista, minkä avulla aukeni mahdollisuuksia lisärahoitukseen ja yhteistyöhön suomalaisten tekijöiden kanssa.

“Tuffi Filmsin kanssa työskentely oli positiivinen kokemus. He liittyivät tuotantoon siinä vaiheessa, kun meillä oli raakaleikkausversio. Juha Löppönen oli yhteistuottajamme ja hän kunnioitti meidän näkemystämme ja luovia ideoitamme. Yhteistuotannon kautta pääsimme työskentelemään uskomattoman suomalaisen työryhmän kanssa, johon kuului leikkaaja Okku Nuutilainen ja äänisuunnittelija Tuomas Skopa sekä muita, jotka vaikuttivat lopputulokseen merkittävästi.”

Sharron Todd, Shameela Seedat, Juha Löppönen, Erkko Lyytinen. Kuva: Maria Rannanheimo.

Syyskuussa 2022 Shameela tapasi jälleen suomalaiset yhteistyökumppaninsa Helsingin Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalilla, jonka ohjelmistossa African Moot oli. Näytöksen jälkeen Shameela osallistui yhteistuotantoa ja levitystä käsittelevään TransBorder Conversations -paneeliin², jota järjestivät festivaalin lisäksi Academy of Moving People & Images (AMPI) ja Taidekoulu Maa. Keskustelussa olivat mukana Löppönen sekä Erkko Lyytinen Ylestä. Aiheina olivat yhteistuotantoprosessi, elokuvan tulevaisuus ja moninaisen tarinankerronnan vaikutus laajempiin yleisöihin.

Viime vuosina Suomessa on keskustelut moninaisempien tarinoiden puutteesta elokuvissa ja mediassa. Kasvava osuus väestöstä kuuluu taustaltaan BIPOC-ryhmiin (mustat, alkuperäiskansat, rodullistetut) tai muihin ei-valkoisiin ryhmiin. Aktivistit ja taiteilijat ovat vaatineet yhteiskunnallista muutosta, jotta moninaiset kokemukset näkyisivät reilummin ja inklusiivisemmin kaikissa medioissa. Vaikka olemme kaukana tavoitteesta, edistystä on saavutettu, kun mukana on ollut suomalaisen taide- ja elokuvakentän sekä paikallisten BIPOC-yhdistysten lisäksi tärkeitä päätöksentekijöitä.

Yle on yksi näistä: he yhdistivät voimansa STEPSin kanssa ja sopivat neljän elokuvan hankkeesta, joka laajentaa afrikkalaisten elokuvantekijöiden ja heidän tarinoidensa tavoittavuutta. African Moot on yksi elokuvista, jotka Yle esittää yhteistyön kautta. Se on parhaillaan katsottavissa Yle Areenassa.

Toronton Hot Docs -festivaalilla järjestetyn ensi-illan jälkeen African Moot on ollut DOK.fest Münchenissä, Sydneyn elokuvajuhlilla, Black Filmmakers Film Festivalilla ja monissa muissa tapahtumissa. Huomionosoituksista huolimatta Shameela on pysynyt vaatimattomana. ”Vaikka en koe, että itse edistän ihmisoikeuksia, elokuvia tehdessä koen vetoa ihmisiin, jotka suhtautuvat intohimoisesti ajamaansa asiaan ja ovat valmiita kohtaamaan sekavan ja usein ristiriitaisen maailman, jossa me kaikki elämme.” Hän toivoo, että elokuvan katsojat saavat näkökulmia polttaviin poliittisiin kysymyksiin mutta myös haavoittuvuuteen, joka tekee meistä ihmisistä ihmisiä.

Shameela kertoo tulevista hankkeista ja halusta tehdä hyvin henkilökohtainen elokuva, tädistään Fatima Meeristä. ”Fatima puhui aina pelottomasti, viimeisiin päiviinsä saakka. Hänen ’kasvutarinansa’ on itsessään kiehtova ja uskon, että hänen työnsä ja ideansa voivat yhä valaista nykypäivän pulmia. Elokuva tehtäisiin yhteistyössä hänen tyttäriensä kanssa, heillä on toki ainutlaatuinen näkökulma.” Hienoisella ylpeydellä hän jatkaa, ”Fatima Meer oli kirjailija, taiteilija, sosiologi, elokuvantekijä ja tärkeä aktivisti – mutta hän oli myös mahtava matriarkka, jolla oli hyvin omalaatuinen rooli perheessämme.”

Shameelan myötätunto ja panokset yhteiskunnallisen muutoksen eteen ovat epäilemättä saaneet vaikutteita hänen sukunsa pitkästä historiasta ihmisoikeuksien parissa. Aktivismin ja taiteen kautta Shameela perheineen ovat tehneet näkyviksi eteläafrikkalaisia riipovaa etnistä epäoikeudenmukaisuutta sekä taistelleet sorrettujen oikeuksien puolesta, jakaen resurssejaan heille, joilla niitä ei ole. He ovat esimerkillisiä globaaleja kansalaisia, jotka pyrkivät parantamaan yhteisöään ja ympäristöään kaikkialla, minne he asettuvat. Kuten kirjailija ja aktivisti James Baldwin kerran sanoi, ”taiteilijan rooli tarkalleen on hehkua pimeydessä, valaista valtaisat metsät halkovia teitä, jotta emme kaikessa tekemisessämme menettäisi päämääräämme, joka, lopulta, on tehdä maailmasta inhimillisempi paikka asua.”³

Lähteet:

1. Kasvokkaiset, Zoom- ja sähköpostikeskustelut Shameela Seedatin ja Sharron Toddin välillä syys-lokakuussa 2022.
2. AMPIn, Taidekoulu Maan ja Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin TransBorder Conversations -paneelikeskustelu, moderaattori kirjailija-elokuvantekijä Sharron Todd, keskustelijat elokuvantekijä Shameela Seedat, tuottaja Juho Löppönen ja tuottaja-tilaaja Erkko Lyytinen (Rakkautta & Anarkiaa, Kino Regina 19.9.2022)
3. Baldwin, James, The Creative Process (Creative America, Ridge Press, 1962)

Sharron Todd on afrikkalais-aasialais-amerikkalainen kirjoittaja, elokuvantekijä, yrittäjä ja markkinointijohtaja.

Artikkeli on julkaistu yhteistyössä Moving People & Images Journalin kanssa.