Joker kuudetta viikkoa kärjessä

Joker jatkoi kärjessä jo kuudetta viikkoa. Se on kerännyt jo lähes 340 000 katsojaa ja noussut jo vuoden toiseksi katsotuimmaksi elokuvaksi. Tällä viikolla se ohittaa Avengers: Endgamen ja nousee vuoden katsotuimmaksi elokuvaksi.

Viikonlopun top 20:iin mahtui neljä ensi-iltaa, mutta myös neljä sijoitustansa parantanutta elokuvaa. Olen suomalainen ja Mestari Cheng keräsivät enemmän katsojia kuin edellisenä viikonloppuna. Täydellinen joulu palasi sijalle kaksi ohi Terminator: Dark Faten.

Uutuuksista George Michaelin musiikkia sisältävä Paul Feigin ohjaama brittiliäinen jouluelokuva Last Christmas avasi parhaiten sijalla neljä 7200 katsojalla. Sijalla viisi on katastrofielokuvista tunnetun Roland Emmerichin Toiseen maailmansotaan sijoittuva Midway 5400 katsojalla. Ken Loachin ylistäviä arvosteluja saanut Kiitos tilauksestasi oli sijalla 13 ja Bruce Springsteenin musiikilla etenevä Blinded by the Light sijalla 15. Lisäksi Brittiläinen Edie avasi 613 katsojalla 15 salissa ja kotimainen ilman elokuvasäätiön tukea tehty Someone Somwhere (kuva) 49 katsojalla 12 salissa.

Katsotuimmat elokuvat 8.–10.11.2019

Ensi-ilta Saleja Katsojat 8.–10.11.2019 Katsojat yhteensä Levittäjä
1 Joker 4.10.2019 75 14 669 338 654 SF Film Finland
2 Täydellinen joulu 25.10.2019 107 10 184 55 926 SF Film Finland
3 Terminator: Dark Fate 1.11.2019 84 8 113 31 808 Nordisk Film Finland
4 Last Christmas 15.11.2019 71 7 188 7 225 Finnkino FI
5 Midway 8.11.2019 62 5 392 5 392 Cinemanse Oy
6 Perhe Addams 1.11.2019 94 5 206 13 447 SF Film Finland
7 Late Lammas -elokuva: Farmageddon 11.10.2019 66 3 892 77 627 SF Film Finland
8 Fingerpori 16.10.2019 61 2 807 53 970 Nordisk Film Finland
9 Maleficent 2 16.10.2019 40 2 706 47 975 Disney FI
10 Stephen Kingin Doctor Sleep 1.11.2019 64 2 408 9 052 SF Film Finland
11 Jeti 16.10.2019 41 2 221 41 244 Finnkino FI
12 Downton Abbey 13.9.2019 48 1 851 220 610 Finnkino FI
13 Kiitos tilauksestasi 8.11.2019 38 1 827 1 912 Finnkino FI
14 Koirat eivät käytä housuja 1.11.2019 59 1 760 6 721 SF Film Finland
15 Blinded by the Light 20.9.2019 42 1 565 1 703 SF Film Finland
16 Olen suomalainen 13.9.2019 43 1 490 168 699 Nordisk Film Finland
17 Toy Story 4 6.9.2019 31 1 377 131 203 Disney FI
18 Zombieland: Double Tap 25.10.2019 29 1 370 12 711 SF Film Finland
19 Mestari Cheng 27.9.2019 42 1 366 49 952 SF Film Finland
20 Judy 25.10.2019 41 993 11 931 Finnkino FI

Edit. Korjattu Edie-elokuvan katsojaluku ja salimäärä.

Vieritä ylös