Usein kysytyt kysymykset
Elokuvasäätiöstä:
Kuka voi hakea elokuvasäätiön tukia?
Miten elokuvasäätiöltä voi hakea tukea?
Kuinka kauan hakemuksen käsitteleminen kestää?
Saako säätiöstä tukea paikkakunnan oman elokuvatapahtuman järjestämiseksi?
Voiko säätiöstä saada kotimaisia elokuvia esitettäväksi erilaisissa tapahtumissa?
Kotimaisesta elokuvasta:
Mistä saan kotimaisten elokuvien julisteita?
Miten pääsen elokuviin avustajaksi?
Mistä saan tietoa vanhoista suomalaisista elokuvista?
Muuta
Kuka voi hakea elokuvasäätiön tukia?
Suomen elokuvasäätiö tukee ammattimaista elokuvatuotantoa. Suurin osa säätiön myöntämistä tuista on tarkoitettu yhtiöille. Tuotannontukia myönnetään ammattimaisille tuotantoyhtiöille (Suomessa rekisteröity yhteisö), elokuvalevityksen tukia levitysyhtiöille ja esittämisen tukia elokuvateattereille.
Käsikirjoitustukea myönnetään ammattimaisille fiktio- ja dokumenttikäsikirjoittajille, joiden ammattimaisuuden arviointiin vaikuttaa hakijan koulutus sekä aiemmin julkisesti esitetyt työt. Kulttuuriviennin tukia voidaan myöntää tuotantoyhtiölle, elokuvan kansainvälisten levitysoikeuksien haltijalle, tekijälle tai tekijäryhmälle.
Miten elokuvasäätiöltä voi hakea tukea?
Kaikkia elokuvasäätiön tukia haetaan sähköisen hakujärjestelmän kautta. Ennen tuen hakemista tulee hakijan tutustua säätiön tukiohjeisiin.
Kuinka kauan hakemuksen käsitteleminen kestää?
Tukihakemuksen käsittelemiseen tarvittava aika vaihtelee mm. ajankohdan ja hakemuksen sisällön mukaan. Hakemukset käsitellään saapumispäivämäärän mukaisessa järjestyksessä. Keskimääräinen käsittelyaika hakemuksen jättämisestä yhteydenottoon on noin 4–6 viikkoa. Myös silloin, kun hanke on ollut aikaisemmassa vaiheessa käsiteltävänä, seuraavan vaiheen arviointiin on hyvä varata samat 4–6 viikkoa, vaikka käsittely voikin edetä nopeammin.
Hakemuksen liitteiden toimittamisen takaraja, 21 päivää ennen päätöskokousta, tulkitaan usein virheellisesti tukikokouksessa käsiteltävien hakemusten deadlineksi. Hakemukseen, joka on toimitettu 21 päivää ennen päätöskokousta, ei yleensä ehditä tehdä tukipäätöstä ko. kokouksessa.
Saako säätiöstä tukea paikkakunnan oman elokuvatapahtuman järjestämiseksi?
Säätiö jakaa tukea valtakunnallisesti merkittäville elokuvafestivaaleille. Valtakunnallisesti merkittävä -määrittelyssä otetaan erityisesti huomioon ohjelmiston laajuus ja monipuolisuus ja kansainvälinen tai valtakunnallinen kiinnostavuus niin yleisön kuin mediankin näkökulmasta.
Elokuvatapahtumien on parasta kääntyä kunnan kulttuuritoimen tai alueellisen taidetoimikunnan puoleen.
Voiko säätiöstä saada kotimaisia elokuvia esitettäväksi erilaisissa tapahtumissa?
Elokuvasäätiö ei omista kotimaisten elokuvien esitysoikeuksia. Esitysoikeudesta tulee sopia elokuvan tuotanto- tai levitysyhtiön kanssa. Tiedot elokuvien tuotanto- ja levitysyhtiöistä löytyvät helposti elonet.fi palvelusta.
Mistä saan kotimaisten elokuvien julisteita?
Suomen elokuvasäätiöllä ei ole lainkaan myyntitoimintaa. Kotimaisia elokuvajulisteita on myynnissä elokuvaliikkeissä.
Miten pääsen elokuviin avustajaksi?
Ottamalla yhteyttä elokuva- ja tv-tuotantoihin avustajia välittäviin yrityksiin kuten Ohjelma-avustajat ry:hyn, Media-avustajat ry:hyn tai suoraan elokuvien tuotantoyhtiöihin.
Mistä saan tietoa vanhoista suomalaisista elokuvista?
Suomalaista elokuvahistoriaa tutkii ja tallentaa Kansallinen audiovisuaalinen arkisto KAVA. Tietoja Suomessa tehdyistä ja esitetyistä elokuvista löytää helposti myös elonet.fi palvelusta.
Mitä Media Desk tekee?
Media Desk tiedottaa suomalaista audiovisuaalista alaa Euroopan unionin Media-ohjelmasta sekä neuvoo tuenhakijoita hakemusten laatimisessa Medialle. Media Deskillä työskentelee toiminnanjohtaja ja tiedottaja, ja heidän toimistonsa sijaitsee Suomen elokuvasäätiön tiloissa.
EU:n Media-ohjelman tukimuotoja ovat mm. hankekehittelytuki, levitystuki ja festivaalituki. Mediasta tuetaan myös esimerkiksi yhteistuotantofoorumeita sekä useita elokuva-alan ammattilaisille suunnattuja koulutusohjelmia, joille suomalaiset elokuvantekijät ovat osallistuneet sankoin joukoin.
Lisätietoa: www.mediadeskfinland.eu
